Mieletöntä. Miten ne keksiikin tämmösiä...Näin ajattelin istuessani Kuopion Polkuja koreografiakisan katsomossa. Olin haltioitunut tunnelmien kirjosta, taidosta ja ideoista. Katselin kisat uudestaan DVD:ltä ja olin kiitollinen jälleen kerran, että seurasin kokemukset myös paikanpäällä, sillä video on aina armoton ja tunnelmaa lässäyttävä. Katsomossa paikanpäällä magiikan aisti ja yritän palata niihin aitoihin tunteisiin vielä parin postauksen avulla. Tässä kakkososassa käyn läpi fiiliksiäni lasten sarjasta (sitä ei oltu eritelty voimisteluun tai tanssiin) sekä nuorten ja aikuisten tanssisarjoista. Kolmososassa käyn läpi nuorten ja aikuisten voimistelusarjoja.
Tanssi. On se eri juttu kuin tuo voimistelu. Ihailen tanssin laaja-alaista tapaa tulkita maailmaa. Se mahdollistaa liikekielellään, koreografian rakenteellaan ja koko visuaalisella kerronnallisuudellaan elämän rosoisuuden, hurmioitumisen, ilakoimisen, aggression, kiihkon, pelon, juonen... Katsoja näkee mahtailevaa, uljasta ja pörheää ja hetkeä myöhemmin askeettista, korutonta ja raastavan relistista. Tunnelmat ja tulkinnat vaihtelevat ja se puetaan liikekieleen, joka tuntuu välillä sisuskaluissa asti ja voi olla niin friikkiä, vaikeaselkoisen vaikuttavaa, että se alkaa jopa ahdistaa. Liikkeet sinänsä näyttävät välillä voimistelijan näkökulmasta epäloogisilta, keskeneräisiltä huitaisuilta, löysän irrallisilta tai ikään kuin tanssijan fysiikka, tekniikka ja taito ei ihan riittäisi ko. liikkeen "vaatimaan näyttävyyteen ja liikelaajuuteen", välillä kaipaisi kehoon elastisuuttakin. Mutta kyse on valinnoista ja tekniikoista, joita voimistelukoreografi ja -valmentaja tekee erilaisten kriteerien valossa kuin tanssin koreografi ja opettaja. Koreografian kerronnallisuudessa hyödynnetään tanssin puolella paljon roolituksia, kontaktia, sooloja ja yksilösuorituksia, joista taitava koreografi kuitenkin muodostaa elävän kuvaveistoksen rajattuun tilaan. Lavalla juostaan, (henkihieverissä), jos se on tarkoitettu niin, kosketetaan ja kosketellaan, huudetaan ja höngitään, pysähdytään tai riehutaan ja lattialla käynti on nimenomaan soljuva käynti, sinne ei välttämättä oteta asiaksi mennä ja viipyä, vaan sieltä tullaan joustavasti ja yllättäinkin ylös. Asut voivat olla hyvin epäsymmetriset tai toisistaan eriävät ja hiukset mahdollisesti jopa osa liikekieltä, ikään kuin liikkeen jatke tai väline. Kun tälle kaikelle avaa mielensä huolimatta siitä, "tykkääkö", kokemus usein koukuttaa, väristelee, eri tavalla kuin niin turkasen harmoninen voimistelu...
Tämän kokemuksellisen elämyksen olen sallinut itselleni tänä syksynä. Olen todella pitkään kulkenut ehkä toisinaan "laput silmilläkin" virtaviivaisesti omalla voimistelupolullani. Kun tänä syksynä revin laput silmiltäni ja tietoisesti eksyin harhapoluille, (pitkästä aikaa nyky- ja jazztanssin tunneille sekä erilaisiin tanssiyhteistyökuvioihin), opin epämukavuusalueelta puolessa vuodessa enemmän kuin viidessä vuodessa mukavuusalueellani :) mielenkiintoinen prosessi, jonka haluan jatkuvan, tästä kaikesta haluan oppia lisää...
Polkuja-kisassa tanssityylit sekottuivat ohjelmien sisällä, mutta showtanssin sateenkaaren alle kai kaikki ohjelmat kuitenkin mahtuivat. Erotin selkeitä nykytanssi-, jazztanssi (toiset painottuivat enemmän lyricaliin ja toiset nykäriin), discotanssi-, broadway/musikaali- ja voguing-elementtejä. Osassa mentiin jopa lähelle kerronnallista tanssiteatteria. Äkkiseltään mietittynä joukosta puuttuivat ainakin baletti-, kansantanssi- (tai muutenkin etniset tanssityylit), street- (hip hop ja breikki) sekä lattarivaikutteiset ohjelmat.
Lasten sarja
Jesh! Lapsia lasten maailmassa ja koreografeilla draaman tajua! Iloiset merenalaiset ravut ja Lumikeijujen yö olivat kokeneempien koreografien taidonnäyte. Eri tavoin mielikuvituksellisia, mutta molemmat ilmeikkäitä ja vahvasti teemallisia. Anelmien aamujumppa on hyvällä polulla, koreografit kokemattomampia, mutta peukkuja sinne paljon, lapsenomainen tatsi oli tavoitettu hyvin ja tästä on hyvä jatkaa koreografisellakin polulla! Rapujen liikekieleen oli piilotettu oivallisesti perusvoimistelua ilmaisullisen veikistelyn lomaan. Orkesterisovitteinen Angry birds -musa antoi itsessään hauskoja vivahteita. Kertoo kuitenkin koreografien musikaalisuudesta, että he olivat osanneet napata sieltä kohokohtia ja värittää niitä liikkeiksi sekä rakentaa ohjelmasta niin eloisan kokonaisuuden kaanoneineen ja kuvionmuodostuksineen, että se nousi musiikin kanssa tasaveroiseksi ilotteluksi.
Lumikeijujen yössä oli säteileviä, herkkiä ja kokemattomuuteensa nähden taidokkaita tyttöjä. Jos haluaa tehdä rauhallisen, tunnelmallisen tanssillisen voimistelun ohjelman lapsille, katso tämä ohjelma ja omaksu vaikutteita! Liikevalinnat ovat simppelit, mutta liikeradoiltaan riittävän näyttävät ja ryhmälle soveltuvat. Lapsia liikutetaan tilassa, he eivät vain paikallaan hidastetusti lilluttele, vaan ojennuksista ja vauhdista on otettu irti olennainen ja siten saatu dynamiikkaan ilahduttavaa vaihtelua. Ohjelma ei kaivannut yhtäkään repäisevää hyppyä tai yliliikkuvaa selkäretkautusta, ihanaa kun näyttävyyttä haettiin ihan muilla keinoin. Teemaan sopiva musa, taisi olla Nuoren Suomen uusimmasta tuotannosta Kehokekkerit (suosittelen lämpimästi cd:tä).
Olin onnellinen, kun näin nämä lapsiryhmät tapahtumassa. Olin onnellinen heidän puolestaan, että he saivat näyttämöolosuhteet, joihin kuuluvat! Minusta tuntuu, että tämänkaltaiset jäävät siellä Asemilla urheiluhallien permantomatoilla "kilpalajiemme jalkoihin". Lapset eivät välttämättä osaa keskenään arvottaa tämänkaltaisia teemallisia ohjelmakokonaisuuksia yhdeksi huipputaidon näytteeksi ilmaisultaan tulkinnaltaan ja koreografialtaan, kun rinnalla on tyttöjä ja poikia fyysisine temppuineen, telineineen ja välineineen. Nyt he ainakin saivat ihastelua osakseen, voi tuokaa muutkin rohkeasti lapsiryhmiä Polkuja-kisaan näkemään toisiaan mutta myös vanhempia kaltaisiaan! Näin he saavat vahvistusta omalle tekemiselleen.
Nuorten sarja
Moni-ilmeinen sarja, jossa oli eniten osallistuvia ohjelmia. Aivan kaikissa oli tavoitettu jotain omalaatuista, joten oma fiilis lyhyesti kaikista ohjelmista:
Lataa Akku!-Battery Reload: Energinen, fyysinen liikkeiden ilotulitus. Joulukoristeet eivät ole ikinä olleet näin sähköä täynnä, oivaltava rekvisiittaidea :D Voipunut alku, mutta kun sähköä saatiin peliin, todellisia "Duracell-pupuja" nopeatempoisine, voimakkaine discotanssivaikutteineen. Hengästyttävän huikea!
Minä, minä, minä: Kikattelevan pirskahteleva broadwaypläjäys! Nätti asuineen kaikkineen, poset tyttömäisen somat!
Parhaat puolet: Puhtoinen, säädyllinen ja kiltti. Siisti ja siloteltu, ripaus oldschool jazztanssihenkeä :)
The Queen of Hearts: Yltäkylläinen ja ylevä koreografia, jonka äänimaailma tempaisi mielikuviin. Patsasteleva voguingvaikutteinen liikekieli ja asussa ripaus ylellistä uljautta.
Vangitut linnut: Riipaiseva, haikea, tunteellinen tulkinta. Köysi ja polvisukat toimi!
Hilkat, hilkat ja pahainen kettu: Satu, jonka draaman kaari oli mielenkiintoinen ja ilmeikäs. Lettipäät raikkaita ja kokonaisuutta tuki virkistävän kepeä huilumusa.
P.S. I Love You: Hellä, hempeä, haaveellinen ja haavoittuvainen, hyvin lyrical...voi ensirakkautta, ohjelma sai muistamaan miltä se tuntui. Melkein punastuin...ja sydämessä värähti :) oiva ja esmerkillinen kahdesta syystä. 1. idea ja teema suoraan nuorten maailmasta ja nuorten vaikuttamana (tarina ja tulkinta on uskottavaa) 2. ei ämpätä liikaa liikemateriaalia, katsoja saa hengähtää ja saa aikaa omalle tulkinnalleen.
Homeless: Moninainen hiukan ristiriitainen, katsojaa haastava. Yllättävä swingjazzblueshenkinen musiikki, johon oli rakennettu ennalta-arvaamaton koreografia. Liikekieli vaihteli tyylilajiltaan koko ajan. Tunnelmat heittelivät räväkästä taistelusta ankeaan melankoliaan ja rivakkaan ilakointiin. Ohjelmaa jää makustelemaan jälkeenpäin, joten ryhmä on onnistunut... :)
Little Monsters: Synkkä ja syvä. Mustaa magiaa lava täynnä. Piti otteessaan. Tyylilajissaan taidokas!
Tulesta nouseva Fenixlintu: Hehkeä, kukoistava, verevä. Musiikki kansantanssinomainen ja juureva, liikekieli kevyempi, mutta virtaavan voimakas.
Aikuisten sarja
Huhuh, mitä aihioita. Onko tässä ajassa...maailman menossa...pelossa ja epävarmuudessa jotain...Vai mikä saa suhteellisen nuoret koreografit tarttumaan näin rankkoihin aiheisiin perheväkivaltaan ja sotaan..? Miten he ja nämä nuoret tanssijat osaavatkaan mukautua näin repiviin tunteisiin, välittämään katsojaan samaan aikaan toivoa ja epätoivoa, ahdistusta, jäyhää aggressiota, surua... Toisaalta miten vapauttavaa, eheyttävää ja turvallista, että heillä on tällainen luovuuden kanava purkaa ja käsitellä monenlaisia ajatuksiaan ja tunteitaan. Rankat aiheet näyttämöllä antavat näyttelijälle, mikei siis myös tanssijalle aina mahdollisuuden heittäytyä ylipäänsä omien tiedostamattomienkin pelko- ja ahdistustilojen kimppuun. Huimaa. Tyylilajiltaan kaikki kolme koreografiaa sekoittivat nyky- ja jazztanssia lisäten kerronnallisia showelementtejä kuten näyttäviä nostoja ja heittoja. Oikeastaan kaikista ohjelmista voisi sanoa samalla tyylillä, mutta tässä lyhyt erittely.
Pakko lähteä: Runtelema, vaikuttava, kerroksellinen. Voimakkaasti tulkittu tarina, jota iso taitava ryhmä kuljetti alusta loppuun monisäikeisesti.
Eukon kanto: ..ja minä kun luulin näkeväni nimen perusteella huumoria.. Pysäyttävä, kolmiulotteinen, käsinkosketeltava. Koreografia joka onnistui luomaan lievän järkytyksen ja kosketti syvältä.
Virhe: Raivokas, revitty..uskallus olla ruma ja riisuttu. Kehollinen, kokonaisvaltainen...tämä tuli iholle.
Kiitos ravisteluista ja elämyksistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti