Eilen pidettiin Pohjois-Suomen alueellinen Show-tapahtuma, joka kirvoitti pohtimaan tanssillisen voimistelun arviointikriteerejä ja tuomarointia (kuinkas muutenkaan ;)). Vaikka olen tätä aihetta jo viime vuonna blogissani pohtinut (ja osa varmasti huokaa, että taas tätä, eikö se vain osaa hävitä), olen sitä mieltä, että mikäli tanssillinen voimistelu halutaan pitää uskottavana kilpailusarjana Show-tapahtumassa, arviointikriteerejä tulisi säännöllisesti pohtia tanssillisen voimistelun tulevaisuuden näkymien ja kehittymisen kannalta. Tarvitaan yhteistä pohdintaa ja keskustelua linjauksista, millaisista asioista tuomarit palkitsevat ja millaisista taas rokottavat. Ymmärtäväthän tuomarit todella, että näin he ohjaavat valmentajia siinä, mihin suuntaan ohjelmia kannattaa jatkossa viedä, millainen ohjelma on "oikeantyyppinen", millaisella pärjää kisoissa, millaiset herättävät mielenkiintoa ja (kenties rohkaisevat koreografeja luovuuteen)? Asia kismittää minua siinäkin mielessä, että trendi näyttäisi selvästi olevan eilisenkin tapahtuman perusteella sen tyyppinen, että suurinosa joukkueista (niistäkin, jotka aivan hyvin voisivat tulla tanssillisen voimistelun sarjaan) siirtyvät vapaasarjan puolelle, koska näkemys "oikeantyyppisestä" tanssillisesta voimistelusta on mennyt liian yksipuoliseksi ja kapeaksi, eivätkä valmentajakoreografit näe enää mielekkäänä osallistua tanssillisen voimistelun sarjaan. Tämä taas ei voi olla hyvä merkki tyylisuuntauksen tulevaisuuden kannalta!!!
Kun aikanaan 90-luvun lopussa kävin ensimmäisen joukkuevoimistelun tuomarikurssini, meillä oli videoarviointiharjoite, jossa tehtävänämme oli arvioida kahta saman ikäsarjan peräkkäistä ohjelmaa ja tehdä näiden kahden välillä vertailua. Ensimmäinen ohjelma oli virheetön ja sujuva, toisessa sattui muutamia teknisiä virheitä, mutta liikkeet olivat selvästi vaativampia ja monimuotoisempia kuin ensimmäisessä ohjelmassa. Kävimme keskustelua ohjelmien sopivuudesta ryhmälle ja kirjaamistamme havainnoista. Muistan, kuinka kouluttaja painotti, että miettikää tarkkaan, mitä tuomarina paperiinne merkitsette, koska tämän avulla ohjaatte valmentajan valintoja: palkitsetteko varmanpäälleottajaa vai riskinottajaa? Vasta paljon myöhemmin ymmärsin todella mitä kouluttaja tuolloin tarkoitti. Mielestäni sama pätee myös tanssillisen voimistelun tuomarointiin!
Myönnän, että olen vuosien varrella joutunut käymään itseni kanssa kamppailua tuomarina ollessani, jotta "uskaltaisin" arvostaa riskinottajia, "uskaltaisin" kannustaa koreografeja ylittämään luovuutensa lakipisteen kerta toisensa jälkeen silläkin uhalla, että lopputuloksena syntyy epämääräistä ja aidosti outoa ja "uskaltaisin" hyväksyä omaan rakkaaseen harrastukseeni erilaisia vaikutteita "ulkopuolelta". Niin ja kun piirit on kerran pienet, "uskaltaisin" irtautua vaaleanpunaisista silmälaseista ja reilusti antaa tunnustusta myös sille rakkaalle "viholliselle/kilpasiskolle" :D Kimuranttia...subjektiivinen näkemyshän arviointi aina on.
Tanssillisen voimistelun kilpasarjassa arviointia tekevät kolme tuomaria, joista yksi arvioi suoristusta (voimistelutekniikkaa), yksi koreografiaa ja yksi esittämistä. Kaikkien kolmen osa-alueen pisteytys on samanarvoista 1-10. Suoritustuomarilla arvioinnin kohteina ovat kehonhallinta, kannatus, keskustaliikunnan toteutuminen, yleisesti voimistelutaito ja virtaavuus liikkeessä/ liikesarjoissa sekä yhdenaikaisuus. Koreografituomari katsoo liikekielen yhdistymistä valittuun teemaan ja musiikkiin, kohokohtia, nyansseja, dynamiikan (voiman) vaihtelua, kuvioita ja omaperäisyyttä. Esittämistuomari arvioi eläytymistä suhteessa valittuun teemaan ja musiikkiin, läsnäoloa, ryhmädynamiikkaa sekä asuja ja meikkejä.
No, nyt tullaan niihin makuasioihin ja tuomarin omiin mieltymyksiin, koska näitä ei ole säännöissä tarkkaan määritelty. Toiset tuomarit arvostavat tanssillisessa voimistelussa sitä, että joukkue suorittaa samaa liikettä yhtäaikaa mahdollisimman yhdenmukaisesti ja mielellään tiiviissä kuviossa esim. eilinen voittajajoukkue oli malliesimerkki tällaisesta. Toiset pitävät enemmän roolituksista, vaihtelevista ja epäsymmetrisistä kuvioista ja rytmin rikkomisista. Toiselle elämyksen antaa koreografia, jossa on tarina ja siihen eläytyminen, toiset haltioituvat tekniikan puhtaudesta ja sujuvuudesta vaikka esityksellä ei olisikaan varsinaista tarinaa. Eniten omalla kohdallani hämmennystä on usein herättänyt esittämisen arviointi. Nimittäin vaikka idea ja toteutus sen suhteen on joukkueellamme vaihdellut melkoisesti, en ole koskaan onnistunut saamaan asuista ja meikeistä 7 pistettä parempaa. Kertokaa nyt viisaammat, millaiset niiden tulisi olla, etteivät ne jatkuvasti tiputtaisi kokonaispisteitämme! En myöskään kohdasta "esittäminen saa yleisön elämään ohjelman mukana" ole koskaan saanut 7 pistettä enempää vaikka osa tuomareista väittää itkeneen ja vaikuttuneen ohjelmasta eikä aploditkaan esityksen jälkeen kovin vaisuja ole olleet. Ei kai tässä nyt haeta pelkästään sellaista "waka wakaa", joka tempaa yleisön taputtamaan ohjelman mukana? Lisäksi esim. eilisessä kisassa meitä rokotettiin siitä, ettei "esittäminen ollut ohjelmasta ja voimistelusta lähtöisin" vaikka olin koreografian rakentanut tarinaksi ja painottanut esiintyjien eläytymistä tarinan erilaisiin tunnetilohin. (Eikös pelkkä leveä hymy, ole melko helppo ratkaisu entä saako olla rumaa liikettä, jos idea/tarina sitä edellyttää?) Meitä rokotettin myös liian pienestä ryhmästä ja tämä oli siis ihan sanallisesti kirjattu paperiinkin. Sääntöjen mukaan joukkueessa tulee olla vähintään 3 esiintyjää, meitä oli 6. Ei hätää, valtakunnalliseen tapahtumaan huhtikuussa saamme kyllä joukkueeseen "huiman" prosentuaalisen nousun, kun yksi selkävaivainen ja yksi juuri synnyttänyt liittyvät joukkoon mukaan :D
Mietin, tarvitaanko esittämiseen omaa pistekategoriaa vai voisiko sen sisällyttää jomman kumman: suorituksen tai koreografian alle yhdeksi osa-alueeksi tai voisiko arviointikriteerien painotuksia miettiä toisella tavalla? Kolmesta tuomarista en sinänsä luopuisi, mutta nykyisen "sokkona pisteytyksen" muuttaisin niin, että tuomareilla olisi kaikkien ohjelmien jälkeen vielä mahdollisuus lyhyeen tuomaripalaveriin, jossa tarkistettaisiin yhdessä toisten antamat pisteet ja se, mihin järjestykseen ohjelmat lopulta asetetaan. Nyt käytäntö on siis sellainen, että jokainen tuomari antaa pisteet saman tien suorituksen jälkeen näkemättä ensin kaikkia ohjelmia ja toistensa antamia pisteitä, kokonaiskäsitystä ei siis muodostu ennen arvioinnin antoa ellei tuomarit ole seuraamassa jo harjoituksia ja samalla keskustele linjauksista (toisinaan ovat, mutta usein tuomareiden aikaresurssit eivät täysin anna tähän myöden). Haluaisin myös jonkinlaisen keskustelumahdollisuuden arviointien jälkeen, tämä voisi tapahtua yhteisellä verkkoalustalla, johon voisivat osallistua kaikki valmentajat ja tuomarit sarjoittain. Näin ymmärtäisimme varmasti paremmin toinen toistemme valintoja ja oppi menisi perille. Puhelinsoittoon tuomarille, on varmasti melkoisen iso kynnys kisojen jälkeen, mutta halukkaille tällainen suljettu keskustelupalsta voisi toimia.
Toisaalta on tietysti niinkin, että jos suurin osa tanssillisen voimistelun toimijoista ovat täysin tyytyväisiä nykyisiin käytäntöihin, silloin minä olen se, jonka pitää vaieta, siirtyä muihin kuvioihin ja antaa tanssillisen voimistelun harrastajien harrastaa siten kuin haluavat...
