Mikäli olet lukenut osat 1 ja 2, todennäköisesti päällimmäisenä mieleesi ovat jääneet hehkutukseni. Olen ollut hurmioitunut tapahtuman moniulotteisista ideoista, liikkeen kirjosta ja tunnelmista, olen saanut elämyksiä ja ravisteluja, jotka ovat koskettaneet syvältä. Tapahtumaa on ollut helppo kehua! Kokosin ajatuksiani tähän viimeiseen postaukseen nuorten ja aikuisten voimistelusarjojen osalta ja homma menikin yllättäin vähän haastavammaksi, johtuu tutusta maaperästä, johon minulla on kosketuspintaa useammalta vuodelta. Otan vapauksia pohtia asioita taas vähän laajemmasta näkökulmasta. Nyt menee filosoofiseksi, pahoitteluni ;)
Sarjojen karkea jaottelu oli siis tanssi ja voimistelu. Tanssin kategoriaan menee hurja määrä eri lajeja ja liikekieliä, jotka usein niputetaan Voimisteluliiton puolella kategoriaan "tanssi". Olikohan tämä myös voimistelusarjan ajatus? Papereissa lukee voimistelu, juontaja puhui tanssillisesta voimistelusta, menin itsekin jo sekaisin kumpaa tarkoitettiin. Säännöissä mainittiin, ettei kisoihin saa tulla voimistelun kilpaohjelmalla, mutta totta tosiaan Voimisteluliiton alla on kahdeksan voimistelulajia ja vielä lisäksi "tyylilaji" tanssillinen voimistelu, joiden liikekielet ja tekniikka poikkeavat melkoisesti toisistaan eli vaikka ei toisi suoraan kilpaohjelmaa, niin karrikoidusti maallikkokin näkee, että esimerkiksi kilpa-aerobicin tai telinevoimistelun voimistelutekniikka on kaukana tanssillisen voimistelun tekniikasta ja koreografian muodosta. Tämä taustapohdinta siksi, että veikkaan monen joukkueen tapahtumassa ajatelleen voimistelulla juuri tanssillista voimistelua ja katsoneen ohjelmia tiettyjen silmälasien läpi, mutta alunperin tapahtuman sarjat nähdessään ei välttämättä kaikki, kuten ei tarvinnutkaan. Jatkossa järjestäjien siis kannattaa pohtia tätä tarkennusta, jotta se olisi lähtökohtaisesti kaikille sama. Näin voisi kannustaa voimistelun eri kilpalajeja luomaan näyttämöllisiä esitysohjelmia, joiden osaaminen ja perinne on meillä Suomessa valitettavasti vielä melko lapsenkengissä. Toisaalta kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, tanssi/voimistelu jaottelua ei välttämättä tarvita, mikäli tuomaristo katsoo "vain" koreografiaa, kun sinänsä voimisteluteknisiin asioihin ei juuri puututtu palautteessa ja tuomaristo koostui pääasiassa tanssin ja musiikin ammattilaisista. Silti kiinnostaisi tietää, mitkä olivat tuomaristojen arviointikriteeriEROT näille sarjoille, sitä ei paljastettu, vaikka kaksi erillistä sarjaa oli. Mitkä asiat siis painoivat vaakakupissa, kun tanssin ohjelmia palkittiin ja vastaavasti voimistelun? Jäin pohtimaan voimistelusarjojen kohdalla, mikä tällaisen koreografiakisan tulokulma ja painotus voisi olla, jotta se hiukan eroaisi muista tapahtumista: idean omaperäisyys, teemallisuus, tekniikan laadukas kikkailu, oivaltavuus, tulkinta, tunnelma, ilmaisullisuus...? Onnittelut joka tapauksessa kaikkien sarjojen palkituille, olette palkintonne ansainneet. Monella muullakin ohjelmalla oli katsojiin vaikutuksia, joten älkää masentuko, jos tällä kertaa palkintoa ei napsahtanut, se ei välttämättä kerro koko totuutta!
Vaan on se pirullinen tuo kriittinen ääni takaraivossani, joka yrittää päsmäröidä, kun katson voimisteluohjelmia, erityisesti - Kuopiossakin voimistelusarjoissa nähtyjä - tanssillisen voimistelun ohjelmia. Yritän opettaa itseäni "vain nauttimaan ja saamaan uusia oivalluksia" ja ajoittain siinä onnistunkin, mutta tämä levoton sielu...nämä vuodet... huoh... suhteellisen nuoresta iästäni huolimatta, olen nähnyt jo aika monta kertaa aaltoliikkeen, taivutuksen ja vauhtiheiton. Kauniita liikkeitä, kyllä. Mutta, kun niissä (ja niistä) elää monta vuotta, ne muuttuvat ennalta-arvattaviksi ja katsojana hurmioitumiskynnys kohoaa tai sitten käsittämättömästä syystä päinvastoin, koen yhtäkkiä katsomossa omistushaluisuusreaktion ja alan osoittelemaan asioita, jotka "eivät oikein kuulu tähän lajiin". Nytkin huomasin katsojana kokevani ristiriitaisia fiiliksiä. Nautin muutamista laatutakuuohjelmista, joissa nyanssit niin liikkeissä kuin koreografiassa oli viety aivan huippuunsa. Ne ovat ilo silmälle, koska katsojan ei tarvitse jännittää esiintyjän suorituksen puolesta, mutta oikeastaan nekään eivät aivan uutta näkökulmaa genreen tuoneet, vaikka taidot näillä joukkueilla antaisivat myöden mihin vain. Tulkintakaan ei jostain syystä kolahtanut ihan sielun syövereihin, mutta kaunis linjakas nainen vahvalla tanssillisen voimistelun tekniikalla varustettuna on hurjan esteettinen näky. Ihailen suunnattomasti, kun ei itsellä sellaisia avuja ole :) Parin ohjelman persoonallisesta otteesta olin todella ilahtunut ja niissä myös tekniikka oli tavoitettu hyvin. Lopuissa ohjelmissa tekniikka ja kokonaisuuden rakentuminen meni joko hiukan kriittisen rajan ulkopuolelle, (siis ohjelmina ohjelmien joukossa ne olivat jopa mieleenpainuvia, mutta...) tai sitten ohjelmat jostain syystä toistivat niin tuttua kaavaa ja moneen kertaan nähtyä, etten saanut niistä oikein vahvaa muistijälkeä. Sympatiapisteitäkin toki jaoin mielessäni, kun tajusin ensimetreiltä, miten erilaisista lähtökohdista, erilaisten kokoonpanojen kanssa koreografit ovat lähteneet rakentamaan ohjelmia. Enpä kuitenkaan olisi arvannut, että minulla on "aaltoliikekiintiö". Se ei enää sellaisenaan kosketa ja juuri tuota tulkintaa, tunnelman luomista ja ilmaisullisuutta olen aina pitänyt itse erittäin tärkeänä osana tanssillista voimistelua. Tähänkö olen tullut jo 33-vuotiaana?
Jatkan pohdintaani vielä vähän ja kerron ne oivallukseni joihin lopulta ristiriitaisissa fiiliksissäni päädyin. Tanssillisen voimistelun ohjelmissa on sisäänkirjoitettuna sellainen kaunovoimistelun kiiltokuvamainen lausunto tyyliin "kerro, kunhan kerrot sen virtaavin aaltoliikkein". Liiketekniikkamme, keskustalähtöinen vartalotekniikka, antaako se sittenkin melko suppeat mahdollisuudet, vaikka kuinka yritän itselleni vakuuttaa toisin? Ehkä jopa vahva kulttuuriperimämme - naisvoimistelu - on opettanut meidät tietynlaiseen koreografiseen kaavaan, joka ei ammenna niinkään moni-ilmeisistä tarinoista, ilmiöistä ja epäsymmetriasta, vaan ohjaa koreografeja väistämättä valitsemaan ideatkin akselilta harmoninen onni-kaiho muutamia luonto- ja sääelementtejä unohtamatta ;) Vertaa nyt vaikka nykytanssin mahdollisuuksia tulkita maailmaa halutessaan hyvin oudostikin! Olen useissa blogipostauksissani yllyttänyt tanssillisen voimistelun joukkueita ideakokeiluihin ja rohkaissut muuttamaan välillä koreografian kaavaa, mutta hei, nyt olen päättänyt, etten yllytä enää. Turmelen vielä kapinapäissäni hyvää lajia! Lähden siis haukkamaan happea muualle, oppimaan minua tällä hetkellä niin kiehtovaa friikkiä liikekieltä ja toteuttamaan friikkejä ideoitani jossain muualla, jossa kieltämättä idea toimii paremmin tarkoituksenmukaisessa viitekehyksessä. Voin aina sitten palata kaunovoimistelemaan, kun kaipuu iskee, onhan se minuun sisäänrakennettuna :) Annetaan tanssillisen voimistelun olla näin. Suurinosa harrastajista siitä nauttii sellaisenaan ja sellaisenaan sille taitaa olla paikkansakin, sillä loppujen lopuksi: Oivallus 1. "aaltoliikkeestä" ei saa väännettyä yli kymmentä eri versiota tai ainakin suurella todennäköisyydellä se ei ole yhdennellätoista kerralla tanssillisen voimistelun keskustalähtöisellä liiketekniikalla toteutettu. Oivallus 2. "aaltoliike" ei kuvaa vaikkapa aggressiota tai pakenemista henkihieverissä kovin uskottavasti, miksi siis kömpelösti pakottaa sitä sellaisen idean tulkintaan. Oivallus 3. "Aaltoliike" on kaunis ja vaikuttava juuri symmetrisesti kimpassa tehtynä, mitäpä sitä hajottamaan sinne tänne pitkin lavaa eri profiileissa. Estetiikka. Vaikka sitä välillä parjaan, on se tärkeä arvo ja tarve, johon tämä tyylisuuntaus hyvin sopii hulmuavine kankaineen ja mätsäävine väreineen, tunnelmallisine melodioineen (en ole esimerkiksi ikinä nähnyt tanssillisen voimistelun ohjelmaa, joka olisi perustunut yksittäisiin ääniin), palmikkoineen ja nutturoineen. Olkoon siis niin.
Jos näin on, pitäisin kuitenkin keskustalähtöisen tekniikan ytimenä. Kauniit hulmuavat kankaat ja kiiltokuva-asetelma ei tee siitä vielä tanssillista voimistelua, jos tekniikka on hukassa. Nyt, kun tanssillisen voimistelun tuomarijärjestelmää ja arviointia valtakunnallisesti uudistetaan ko. työryhmä joutuu ehkä ottamaan kantaa myös "kiellettyihin liikkeisiin". Mitään ei haluta kieltää, tiedän tämän lähtökohdan, mutta fyysiset ominaisuudet (voima ja liikkuvuus, laajat liikeradat ja vaativat isot hypyt erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten sarjoissa) näyttävät yhä enemmän tekevän tuloaan myös tanssillisen voimistelun puolelle ja ne tuovat väistämättä mukanaan tyylisuuntaukselle uusia liikkeitä, kun kohokohtia ja näyttävyyttä koreografiaan haetaan. Tulevatko ne jopa jossakin vaiheessa olemaan pisteitä nostattava aspekti? En halua olla määrittelemässä oikeita tai vääriä liikkeitä, mutta nyt alkoi kiinnostaa, onko esimerkiksi fysikaalisesti edes mahdollista tehdä tiettyjä akrobatialiikkeitä keskustaliiketekniikalla..ja jos on, niin tekniikka pitää opettaa koulutuksissa, myös tuomarikoulutuksissa. Näin pysymme samalla kartalla :)
Alla lyhyesti omat muistiinpanoni ohjelmista esitysohjelmina, koreografisesti, ottamatta liikaa kantaa voimisteluteknisiin aspekteihin. Kriittisestä otteestani huolimatta kaikissa paljon hyvääkin:
Nuorten sarja
Öinen tanssi hangella: keveä ja ilmava, panostus ilmaisullisuuteen näkyy liikekielessä, sommitelmassa ja koko kehon käytössä.
Kaipaus vapauteen: vanne oli liikkeen jatke, ei niinkään temppuväline, mikä sopi teemaan. Liiketempo ja sen vaihtelevuus onnistunut, loppuasento tuki ideaa hyvin.
Erään tytön tarina: päivän kerronnallisin ohjelma, joka rakennettu vahvalle ryhmädynamiikalle ja kontaktille. Draamallisuus piti otteessaan, jota liikevalinnat ja kuviot tukivat alusta loppuun.
Omnitica: mieleeni tuli vaaleanpunaisen kiltistä imagosta räpiköivä soittorasian balleriina. Kapinahenki, ei niin ilmeinen musiikkivalinta ja dynamiikan yllätyksellisyys iski!
I was born a unicorn: Yksisarvinen taitaakin olla sirkustemppuja ja vauhtia rakastava hevonen :) ei unenomaisen leijuva ja utuinen, kuten luulin. Tasot ja suunnat vaihtelivat salamana.
Mainarin uni: yksilöt melkoisia piruetti- ja hyppyvirtuooseja. Vahvasti teemallinen, jonka haitarimusiikki oli virkistävän erilainen genressään.
Aikuisten sarja
Here and after: Puhdas, taitava ja tasainen tekniikka koko ryhmällä. Erityisesti lattialiikkeet ja -liikkuminen olivat omia suosikkikohtia.
Clair de absurd: kuin elävä naivistinen taulu. Rohkea idea, joka vaati yksilöiltä paljon heittäytymistä.
Oodi rakkaudelle: hengittävä ja soljuva, esiintyjät sisällä onnen tunteessaan ja se välittyi katsomoon. Lopun roolitukset oma suosikkikohtani.
Ote irtoaa...: liike ja visuaalinen ilme kuin koru. Kuvioiden muodostuminen yllätyksellistä. Lopun nopea kaanonkohta oma suosikki.
Vanha sydän: ohjelma, joka oli rakennettu jännästi riveihin ja jonoihin ja niissä tapahtuvat suunnanmuutokset ja roolit toimivat. Rehellinen ja vilpitön, levollinen puhutteleva tunnelma.
Jään huntu: runsas visuaalinen taideteos, persoonallinen, valot ranteessa ihana yksityiskohta!
Circle and symbals: linjakas, ylväs, täydellinen tanssillisen voimistelun tekniikka. Yllätyksellisyys tulikin siitä, ettei kyseessä ollut rytmiikkaohjelma, rytmisoittimet antoivat odottaa pauketta ja pöhinää, mutta muodoillaan antoivatkin lisätehoa vartalon liikkeisiin. Mielettömän kauniit asut.
Onnen hileet: uljas, dynaaminen tanssillisen voimistelun pataljoona, joiden puolesta katsojan ei tarvinnut jännittää, laatu puhui puolestaan. Hulmuavan eläväinen asu.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan näidenkin ohjelmien kasvutarinoita, mikäli näen niitä tulevissa tapahtumissa kuten Show-tapahtumassa kevätpuolella.
perjantai 20. joulukuuta 2013
tiistai 17. joulukuuta 2013
Tulkintojen ilotulitus - Kuopion Polkuja-koreografiakisa osa 2 tanssisarjat
Mieletöntä. Miten ne keksiikin tämmösiä...Näin ajattelin istuessani Kuopion Polkuja koreografiakisan katsomossa. Olin haltioitunut tunnelmien kirjosta, taidosta ja ideoista. Katselin kisat uudestaan DVD:ltä ja olin kiitollinen jälleen kerran, että seurasin kokemukset myös paikanpäällä, sillä video on aina armoton ja tunnelmaa lässäyttävä. Katsomossa paikanpäällä magiikan aisti ja yritän palata niihin aitoihin tunteisiin vielä parin postauksen avulla. Tässä kakkososassa käyn läpi fiiliksiäni lasten sarjasta (sitä ei oltu eritelty voimisteluun tai tanssiin) sekä nuorten ja aikuisten tanssisarjoista. Kolmososassa käyn läpi nuorten ja aikuisten voimistelusarjoja.
Tanssi. On se eri juttu kuin tuo voimistelu. Ihailen tanssin laaja-alaista tapaa tulkita maailmaa. Se mahdollistaa liikekielellään, koreografian rakenteellaan ja koko visuaalisella kerronnallisuudellaan elämän rosoisuuden, hurmioitumisen, ilakoimisen, aggression, kiihkon, pelon, juonen... Katsoja näkee mahtailevaa, uljasta ja pörheää ja hetkeä myöhemmin askeettista, korutonta ja raastavan relistista. Tunnelmat ja tulkinnat vaihtelevat ja se puetaan liikekieleen, joka tuntuu välillä sisuskaluissa asti ja voi olla niin friikkiä, vaikeaselkoisen vaikuttavaa, että se alkaa jopa ahdistaa. Liikkeet sinänsä näyttävät välillä voimistelijan näkökulmasta epäloogisilta, keskeneräisiltä huitaisuilta, löysän irrallisilta tai ikään kuin tanssijan fysiikka, tekniikka ja taito ei ihan riittäisi ko. liikkeen "vaatimaan näyttävyyteen ja liikelaajuuteen", välillä kaipaisi kehoon elastisuuttakin. Mutta kyse on valinnoista ja tekniikoista, joita voimistelukoreografi ja -valmentaja tekee erilaisten kriteerien valossa kuin tanssin koreografi ja opettaja. Koreografian kerronnallisuudessa hyödynnetään tanssin puolella paljon roolituksia, kontaktia, sooloja ja yksilösuorituksia, joista taitava koreografi kuitenkin muodostaa elävän kuvaveistoksen rajattuun tilaan. Lavalla juostaan, (henkihieverissä), jos se on tarkoitettu niin, kosketetaan ja kosketellaan, huudetaan ja höngitään, pysähdytään tai riehutaan ja lattialla käynti on nimenomaan soljuva käynti, sinne ei välttämättä oteta asiaksi mennä ja viipyä, vaan sieltä tullaan joustavasti ja yllättäinkin ylös. Asut voivat olla hyvin epäsymmetriset tai toisistaan eriävät ja hiukset mahdollisesti jopa osa liikekieltä, ikään kuin liikkeen jatke tai väline. Kun tälle kaikelle avaa mielensä huolimatta siitä, "tykkääkö", kokemus usein koukuttaa, väristelee, eri tavalla kuin niin turkasen harmoninen voimistelu...
Tämän kokemuksellisen elämyksen olen sallinut itselleni tänä syksynä. Olen todella pitkään kulkenut ehkä toisinaan "laput silmilläkin" virtaviivaisesti omalla voimistelupolullani. Kun tänä syksynä revin laput silmiltäni ja tietoisesti eksyin harhapoluille, (pitkästä aikaa nyky- ja jazztanssin tunneille sekä erilaisiin tanssiyhteistyökuvioihin), opin epämukavuusalueelta puolessa vuodessa enemmän kuin viidessä vuodessa mukavuusalueellani :) mielenkiintoinen prosessi, jonka haluan jatkuvan, tästä kaikesta haluan oppia lisää...
Polkuja-kisassa tanssityylit sekottuivat ohjelmien sisällä, mutta showtanssin sateenkaaren alle kai kaikki ohjelmat kuitenkin mahtuivat. Erotin selkeitä nykytanssi-, jazztanssi (toiset painottuivat enemmän lyricaliin ja toiset nykäriin), discotanssi-, broadway/musikaali- ja voguing-elementtejä. Osassa mentiin jopa lähelle kerronnallista tanssiteatteria. Äkkiseltään mietittynä joukosta puuttuivat ainakin baletti-, kansantanssi- (tai muutenkin etniset tanssityylit), street- (hip hop ja breikki) sekä lattarivaikutteiset ohjelmat.
Lasten sarja
Jesh! Lapsia lasten maailmassa ja koreografeilla draaman tajua! Iloiset merenalaiset ravut ja Lumikeijujen yö olivat kokeneempien koreografien taidonnäyte. Eri tavoin mielikuvituksellisia, mutta molemmat ilmeikkäitä ja vahvasti teemallisia. Anelmien aamujumppa on hyvällä polulla, koreografit kokemattomampia, mutta peukkuja sinne paljon, lapsenomainen tatsi oli tavoitettu hyvin ja tästä on hyvä jatkaa koreografisellakin polulla! Rapujen liikekieleen oli piilotettu oivallisesti perusvoimistelua ilmaisullisen veikistelyn lomaan. Orkesterisovitteinen Angry birds -musa antoi itsessään hauskoja vivahteita. Kertoo kuitenkin koreografien musikaalisuudesta, että he olivat osanneet napata sieltä kohokohtia ja värittää niitä liikkeiksi sekä rakentaa ohjelmasta niin eloisan kokonaisuuden kaanoneineen ja kuvionmuodostuksineen, että se nousi musiikin kanssa tasaveroiseksi ilotteluksi.
Lumikeijujen yössä oli säteileviä, herkkiä ja kokemattomuuteensa nähden taidokkaita tyttöjä. Jos haluaa tehdä rauhallisen, tunnelmallisen tanssillisen voimistelun ohjelman lapsille, katso tämä ohjelma ja omaksu vaikutteita! Liikevalinnat ovat simppelit, mutta liikeradoiltaan riittävän näyttävät ja ryhmälle soveltuvat. Lapsia liikutetaan tilassa, he eivät vain paikallaan hidastetusti lilluttele, vaan ojennuksista ja vauhdista on otettu irti olennainen ja siten saatu dynamiikkaan ilahduttavaa vaihtelua. Ohjelma ei kaivannut yhtäkään repäisevää hyppyä tai yliliikkuvaa selkäretkautusta, ihanaa kun näyttävyyttä haettiin ihan muilla keinoin. Teemaan sopiva musa, taisi olla Nuoren Suomen uusimmasta tuotannosta Kehokekkerit (suosittelen lämpimästi cd:tä).
Olin onnellinen, kun näin nämä lapsiryhmät tapahtumassa. Olin onnellinen heidän puolestaan, että he saivat näyttämöolosuhteet, joihin kuuluvat! Minusta tuntuu, että tämänkaltaiset jäävät siellä Asemilla urheiluhallien permantomatoilla "kilpalajiemme jalkoihin". Lapset eivät välttämättä osaa keskenään arvottaa tämänkaltaisia teemallisia ohjelmakokonaisuuksia yhdeksi huipputaidon näytteeksi ilmaisultaan tulkinnaltaan ja koreografialtaan, kun rinnalla on tyttöjä ja poikia fyysisine temppuineen, telineineen ja välineineen. Nyt he ainakin saivat ihastelua osakseen, voi tuokaa muutkin rohkeasti lapsiryhmiä Polkuja-kisaan näkemään toisiaan mutta myös vanhempia kaltaisiaan! Näin he saavat vahvistusta omalle tekemiselleen.
Nuorten sarja
Moni-ilmeinen sarja, jossa oli eniten osallistuvia ohjelmia. Aivan kaikissa oli tavoitettu jotain omalaatuista, joten oma fiilis lyhyesti kaikista ohjelmista:
Lataa Akku!-Battery Reload: Energinen, fyysinen liikkeiden ilotulitus. Joulukoristeet eivät ole ikinä olleet näin sähköä täynnä, oivaltava rekvisiittaidea :D Voipunut alku, mutta kun sähköä saatiin peliin, todellisia "Duracell-pupuja" nopeatempoisine, voimakkaine discotanssivaikutteineen. Hengästyttävän huikea!
Minä, minä, minä: Kikattelevan pirskahteleva broadwaypläjäys! Nätti asuineen kaikkineen, poset tyttömäisen somat!
Parhaat puolet: Puhtoinen, säädyllinen ja kiltti. Siisti ja siloteltu, ripaus oldschool jazztanssihenkeä :)
The Queen of Hearts: Yltäkylläinen ja ylevä koreografia, jonka äänimaailma tempaisi mielikuviin. Patsasteleva voguingvaikutteinen liikekieli ja asussa ripaus ylellistä uljautta.
Vangitut linnut: Riipaiseva, haikea, tunteellinen tulkinta. Köysi ja polvisukat toimi!
Hilkat, hilkat ja pahainen kettu: Satu, jonka draaman kaari oli mielenkiintoinen ja ilmeikäs. Lettipäät raikkaita ja kokonaisuutta tuki virkistävän kepeä huilumusa.
P.S. I Love You: Hellä, hempeä, haaveellinen ja haavoittuvainen, hyvin lyrical...voi ensirakkautta, ohjelma sai muistamaan miltä se tuntui. Melkein punastuin...ja sydämessä värähti :) oiva ja esmerkillinen kahdesta syystä. 1. idea ja teema suoraan nuorten maailmasta ja nuorten vaikuttamana (tarina ja tulkinta on uskottavaa) 2. ei ämpätä liikaa liikemateriaalia, katsoja saa hengähtää ja saa aikaa omalle tulkinnalleen.
Homeless: Moninainen hiukan ristiriitainen, katsojaa haastava. Yllättävä swingjazzblueshenkinen musiikki, johon oli rakennettu ennalta-arvaamaton koreografia. Liikekieli vaihteli tyylilajiltaan koko ajan. Tunnelmat heittelivät räväkästä taistelusta ankeaan melankoliaan ja rivakkaan ilakointiin. Ohjelmaa jää makustelemaan jälkeenpäin, joten ryhmä on onnistunut... :)
Little Monsters: Synkkä ja syvä. Mustaa magiaa lava täynnä. Piti otteessaan. Tyylilajissaan taidokas!
Tulesta nouseva Fenixlintu: Hehkeä, kukoistava, verevä. Musiikki kansantanssinomainen ja juureva, liikekieli kevyempi, mutta virtaavan voimakas.
Aikuisten sarja
Huhuh, mitä aihioita. Onko tässä ajassa...maailman menossa...pelossa ja epävarmuudessa jotain...Vai mikä saa suhteellisen nuoret koreografit tarttumaan näin rankkoihin aiheisiin perheväkivaltaan ja sotaan..? Miten he ja nämä nuoret tanssijat osaavatkaan mukautua näin repiviin tunteisiin, välittämään katsojaan samaan aikaan toivoa ja epätoivoa, ahdistusta, jäyhää aggressiota, surua... Toisaalta miten vapauttavaa, eheyttävää ja turvallista, että heillä on tällainen luovuuden kanava purkaa ja käsitellä monenlaisia ajatuksiaan ja tunteitaan. Rankat aiheet näyttämöllä antavat näyttelijälle, mikei siis myös tanssijalle aina mahdollisuuden heittäytyä ylipäänsä omien tiedostamattomienkin pelko- ja ahdistustilojen kimppuun. Huimaa. Tyylilajiltaan kaikki kolme koreografiaa sekoittivat nyky- ja jazztanssia lisäten kerronnallisia showelementtejä kuten näyttäviä nostoja ja heittoja. Oikeastaan kaikista ohjelmista voisi sanoa samalla tyylillä, mutta tässä lyhyt erittely.
Pakko lähteä: Runtelema, vaikuttava, kerroksellinen. Voimakkaasti tulkittu tarina, jota iso taitava ryhmä kuljetti alusta loppuun monisäikeisesti.
Eukon kanto: ..ja minä kun luulin näkeväni nimen perusteella huumoria.. Pysäyttävä, kolmiulotteinen, käsinkosketeltava. Koreografia joka onnistui luomaan lievän järkytyksen ja kosketti syvältä.
Virhe: Raivokas, revitty..uskallus olla ruma ja riisuttu. Kehollinen, kokonaisvaltainen...tämä tuli iholle.
Kiitos ravisteluista ja elämyksistä!
Tanssi. On se eri juttu kuin tuo voimistelu. Ihailen tanssin laaja-alaista tapaa tulkita maailmaa. Se mahdollistaa liikekielellään, koreografian rakenteellaan ja koko visuaalisella kerronnallisuudellaan elämän rosoisuuden, hurmioitumisen, ilakoimisen, aggression, kiihkon, pelon, juonen... Katsoja näkee mahtailevaa, uljasta ja pörheää ja hetkeä myöhemmin askeettista, korutonta ja raastavan relistista. Tunnelmat ja tulkinnat vaihtelevat ja se puetaan liikekieleen, joka tuntuu välillä sisuskaluissa asti ja voi olla niin friikkiä, vaikeaselkoisen vaikuttavaa, että se alkaa jopa ahdistaa. Liikkeet sinänsä näyttävät välillä voimistelijan näkökulmasta epäloogisilta, keskeneräisiltä huitaisuilta, löysän irrallisilta tai ikään kuin tanssijan fysiikka, tekniikka ja taito ei ihan riittäisi ko. liikkeen "vaatimaan näyttävyyteen ja liikelaajuuteen", välillä kaipaisi kehoon elastisuuttakin. Mutta kyse on valinnoista ja tekniikoista, joita voimistelukoreografi ja -valmentaja tekee erilaisten kriteerien valossa kuin tanssin koreografi ja opettaja. Koreografian kerronnallisuudessa hyödynnetään tanssin puolella paljon roolituksia, kontaktia, sooloja ja yksilösuorituksia, joista taitava koreografi kuitenkin muodostaa elävän kuvaveistoksen rajattuun tilaan. Lavalla juostaan, (henkihieverissä), jos se on tarkoitettu niin, kosketetaan ja kosketellaan, huudetaan ja höngitään, pysähdytään tai riehutaan ja lattialla käynti on nimenomaan soljuva käynti, sinne ei välttämättä oteta asiaksi mennä ja viipyä, vaan sieltä tullaan joustavasti ja yllättäinkin ylös. Asut voivat olla hyvin epäsymmetriset tai toisistaan eriävät ja hiukset mahdollisesti jopa osa liikekieltä, ikään kuin liikkeen jatke tai väline. Kun tälle kaikelle avaa mielensä huolimatta siitä, "tykkääkö", kokemus usein koukuttaa, väristelee, eri tavalla kuin niin turkasen harmoninen voimistelu...
Tämän kokemuksellisen elämyksen olen sallinut itselleni tänä syksynä. Olen todella pitkään kulkenut ehkä toisinaan "laput silmilläkin" virtaviivaisesti omalla voimistelupolullani. Kun tänä syksynä revin laput silmiltäni ja tietoisesti eksyin harhapoluille, (pitkästä aikaa nyky- ja jazztanssin tunneille sekä erilaisiin tanssiyhteistyökuvioihin), opin epämukavuusalueelta puolessa vuodessa enemmän kuin viidessä vuodessa mukavuusalueellani :) mielenkiintoinen prosessi, jonka haluan jatkuvan, tästä kaikesta haluan oppia lisää...
Polkuja-kisassa tanssityylit sekottuivat ohjelmien sisällä, mutta showtanssin sateenkaaren alle kai kaikki ohjelmat kuitenkin mahtuivat. Erotin selkeitä nykytanssi-, jazztanssi (toiset painottuivat enemmän lyricaliin ja toiset nykäriin), discotanssi-, broadway/musikaali- ja voguing-elementtejä. Osassa mentiin jopa lähelle kerronnallista tanssiteatteria. Äkkiseltään mietittynä joukosta puuttuivat ainakin baletti-, kansantanssi- (tai muutenkin etniset tanssityylit), street- (hip hop ja breikki) sekä lattarivaikutteiset ohjelmat.
Lasten sarja
Jesh! Lapsia lasten maailmassa ja koreografeilla draaman tajua! Iloiset merenalaiset ravut ja Lumikeijujen yö olivat kokeneempien koreografien taidonnäyte. Eri tavoin mielikuvituksellisia, mutta molemmat ilmeikkäitä ja vahvasti teemallisia. Anelmien aamujumppa on hyvällä polulla, koreografit kokemattomampia, mutta peukkuja sinne paljon, lapsenomainen tatsi oli tavoitettu hyvin ja tästä on hyvä jatkaa koreografisellakin polulla! Rapujen liikekieleen oli piilotettu oivallisesti perusvoimistelua ilmaisullisen veikistelyn lomaan. Orkesterisovitteinen Angry birds -musa antoi itsessään hauskoja vivahteita. Kertoo kuitenkin koreografien musikaalisuudesta, että he olivat osanneet napata sieltä kohokohtia ja värittää niitä liikkeiksi sekä rakentaa ohjelmasta niin eloisan kokonaisuuden kaanoneineen ja kuvionmuodostuksineen, että se nousi musiikin kanssa tasaveroiseksi ilotteluksi.
Lumikeijujen yössä oli säteileviä, herkkiä ja kokemattomuuteensa nähden taidokkaita tyttöjä. Jos haluaa tehdä rauhallisen, tunnelmallisen tanssillisen voimistelun ohjelman lapsille, katso tämä ohjelma ja omaksu vaikutteita! Liikevalinnat ovat simppelit, mutta liikeradoiltaan riittävän näyttävät ja ryhmälle soveltuvat. Lapsia liikutetaan tilassa, he eivät vain paikallaan hidastetusti lilluttele, vaan ojennuksista ja vauhdista on otettu irti olennainen ja siten saatu dynamiikkaan ilahduttavaa vaihtelua. Ohjelma ei kaivannut yhtäkään repäisevää hyppyä tai yliliikkuvaa selkäretkautusta, ihanaa kun näyttävyyttä haettiin ihan muilla keinoin. Teemaan sopiva musa, taisi olla Nuoren Suomen uusimmasta tuotannosta Kehokekkerit (suosittelen lämpimästi cd:tä).
Olin onnellinen, kun näin nämä lapsiryhmät tapahtumassa. Olin onnellinen heidän puolestaan, että he saivat näyttämöolosuhteet, joihin kuuluvat! Minusta tuntuu, että tämänkaltaiset jäävät siellä Asemilla urheiluhallien permantomatoilla "kilpalajiemme jalkoihin". Lapset eivät välttämättä osaa keskenään arvottaa tämänkaltaisia teemallisia ohjelmakokonaisuuksia yhdeksi huipputaidon näytteeksi ilmaisultaan tulkinnaltaan ja koreografialtaan, kun rinnalla on tyttöjä ja poikia fyysisine temppuineen, telineineen ja välineineen. Nyt he ainakin saivat ihastelua osakseen, voi tuokaa muutkin rohkeasti lapsiryhmiä Polkuja-kisaan näkemään toisiaan mutta myös vanhempia kaltaisiaan! Näin he saavat vahvistusta omalle tekemiselleen.
Nuorten sarja
Moni-ilmeinen sarja, jossa oli eniten osallistuvia ohjelmia. Aivan kaikissa oli tavoitettu jotain omalaatuista, joten oma fiilis lyhyesti kaikista ohjelmista:
Lataa Akku!-Battery Reload: Energinen, fyysinen liikkeiden ilotulitus. Joulukoristeet eivät ole ikinä olleet näin sähköä täynnä, oivaltava rekvisiittaidea :D Voipunut alku, mutta kun sähköä saatiin peliin, todellisia "Duracell-pupuja" nopeatempoisine, voimakkaine discotanssivaikutteineen. Hengästyttävän huikea!
Minä, minä, minä: Kikattelevan pirskahteleva broadwaypläjäys! Nätti asuineen kaikkineen, poset tyttömäisen somat!
Parhaat puolet: Puhtoinen, säädyllinen ja kiltti. Siisti ja siloteltu, ripaus oldschool jazztanssihenkeä :)
The Queen of Hearts: Yltäkylläinen ja ylevä koreografia, jonka äänimaailma tempaisi mielikuviin. Patsasteleva voguingvaikutteinen liikekieli ja asussa ripaus ylellistä uljautta.
Vangitut linnut: Riipaiseva, haikea, tunteellinen tulkinta. Köysi ja polvisukat toimi!
Hilkat, hilkat ja pahainen kettu: Satu, jonka draaman kaari oli mielenkiintoinen ja ilmeikäs. Lettipäät raikkaita ja kokonaisuutta tuki virkistävän kepeä huilumusa.
P.S. I Love You: Hellä, hempeä, haaveellinen ja haavoittuvainen, hyvin lyrical...voi ensirakkautta, ohjelma sai muistamaan miltä se tuntui. Melkein punastuin...ja sydämessä värähti :) oiva ja esmerkillinen kahdesta syystä. 1. idea ja teema suoraan nuorten maailmasta ja nuorten vaikuttamana (tarina ja tulkinta on uskottavaa) 2. ei ämpätä liikaa liikemateriaalia, katsoja saa hengähtää ja saa aikaa omalle tulkinnalleen.
Homeless: Moninainen hiukan ristiriitainen, katsojaa haastava. Yllättävä swingjazzblueshenkinen musiikki, johon oli rakennettu ennalta-arvaamaton koreografia. Liikekieli vaihteli tyylilajiltaan koko ajan. Tunnelmat heittelivät räväkästä taistelusta ankeaan melankoliaan ja rivakkaan ilakointiin. Ohjelmaa jää makustelemaan jälkeenpäin, joten ryhmä on onnistunut... :)
Little Monsters: Synkkä ja syvä. Mustaa magiaa lava täynnä. Piti otteessaan. Tyylilajissaan taidokas!
Tulesta nouseva Fenixlintu: Hehkeä, kukoistava, verevä. Musiikki kansantanssinomainen ja juureva, liikekieli kevyempi, mutta virtaavan voimakas.
Aikuisten sarja
Huhuh, mitä aihioita. Onko tässä ajassa...maailman menossa...pelossa ja epävarmuudessa jotain...Vai mikä saa suhteellisen nuoret koreografit tarttumaan näin rankkoihin aiheisiin perheväkivaltaan ja sotaan..? Miten he ja nämä nuoret tanssijat osaavatkaan mukautua näin repiviin tunteisiin, välittämään katsojaan samaan aikaan toivoa ja epätoivoa, ahdistusta, jäyhää aggressiota, surua... Toisaalta miten vapauttavaa, eheyttävää ja turvallista, että heillä on tällainen luovuuden kanava purkaa ja käsitellä monenlaisia ajatuksiaan ja tunteitaan. Rankat aiheet näyttämöllä antavat näyttelijälle, mikei siis myös tanssijalle aina mahdollisuuden heittäytyä ylipäänsä omien tiedostamattomienkin pelko- ja ahdistustilojen kimppuun. Huimaa. Tyylilajiltaan kaikki kolme koreografiaa sekoittivat nyky- ja jazztanssia lisäten kerronnallisia showelementtejä kuten näyttäviä nostoja ja heittoja. Oikeastaan kaikista ohjelmista voisi sanoa samalla tyylillä, mutta tässä lyhyt erittely.
Pakko lähteä: Runtelema, vaikuttava, kerroksellinen. Voimakkaasti tulkittu tarina, jota iso taitava ryhmä kuljetti alusta loppuun monisäikeisesti.
Eukon kanto: ..ja minä kun luulin näkeväni nimen perusteella huumoria.. Pysäyttävä, kolmiulotteinen, käsinkosketeltava. Koreografia joka onnistui luomaan lievän järkytyksen ja kosketti syvältä.
Virhe: Raivokas, revitty..uskallus olla ruma ja riisuttu. Kehollinen, kokonaisvaltainen...tämä tuli iholle.
Kiitos ravisteluista ja elämyksistä!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Kuopion Polkuja-koreografiakisan jälkimaininkeja osa 1
Annan heti alkuun kunnianosoitukseni järjestäjille ja ideoijille. Pidin kuopiolaisten luomasta rennosta, vieraanvaraisesta ja kotoisasta tunnelmasta. Tällaisia tapahtumia harrastevoimistelu ja -tanssi tarvitsevat! Ensinnäkin aitoja kohtaamisia. Kävin monien kanssa lämminhenkisiä keskusteluja käytävillä, pukuhuoneissa ja katsomossa. Osan kanssa nähtiin pitkästä aikaa, osan kanssa juttu jatkui siitä, mihin Vantaan tanssillisen voimistelun leirillä syyskuun lopussa jäätiin, nauruterapiaa, halauksia, yhteistä innostumista. Joku väläytteli jo, että järkätäänkö ens vuonna jonnekin urheiluopistolle tanssillisen voimistelun leiri, jotta voidaan juttua jatkaa pari yötäkin :) Kannustan ihan kaikkia joukkueita viihtymään tapahtumissa paikan päällä, nauttimaan, oppimaan toisilta ja kokemaan ainutlaatuisen yhteishengen. Työ on tehty kotisalilla, luottakaa siihen, jäätte paljosta paitsi jos liikaa fokusoitte vain omaan esiintymiseenne, ei tämä ole niin vakavaa :) Kuopiolaiset olivat oivaltaneet tauottaa tapahtuman hyvin, se varmasti kannusti porukoita katsomaan muiden esityksiä, sillä tauoilla oli mahdollisuus "hermoilla" sitten sitä omaa. Uumoilen jopa tulevina vuosina tapahtuman pidentämistä kaksipäiväiseksi niin, että mahdollisuus toki olisi edelleen tulla vain kisaamaan yhdeksi päiväksi, mutta halutessaan voisi jatkaa yhdessä oppia iltaan ja seuraavaan päivään. Näin kisan lisäksi tapahtumaan voisi yhdistää jonkinlaisen pienimuotoisen koulutuksellisen ja vuorovaikutuksellisen koreografiaosuuden (olihan nytkin tuomaristossa monipuolista osaamista, joita voisi enemmän hyödyntää). Tämä vuorovaikutteinen palaute ja koulutuksellinen osio on helppo yhdistää samaan koska tällöin lähdettäisiin samantien jo parastamaan ideoita ja koreografisia rakenteita ja aiheet nousisivat juuri nähdyistä ohjelmista... Kisoista seuraavana päivänä voisi sitten olla pienimuotoisia treenitunteja, joiden teemat vuosittain vaihtelisivat ja jotka yhdistäisivät tanssin ja voimistelun ihmiset workshoppaamaan. Hmm, kuopiolaiset mietintään, teillähän on se oma salikin jota voisi tähän hyödyntää :)
Takaisin tähän hetkeen...Hommat hoidettiin mallikkaasti ja tiedotus pelasi, puitteet oli hienot olematta jäykät. Teatterinomainen esiintymistila (entinen elokuvateatteri) toimi hyvin, vaikka olikin lämmittely- ja pukuhuonetiloiltaan pieni. Katsomo ei ihan ollut optimaalinen lattialiikkeiden osalta, penkit peittivät osan näkyvyydestä, mutta toisaalta katsoja pääsi lähelle esiintyjää ja ilmaisu oikeuksiinsa. Paljon parempi kuitenkin kuin kolkko halli, sillä tämänkaltaiset ohjelmat tulevat esiin parhaiten intiimissä tilassa. Meille pohjoisen ihmisille mukavaa, että valtakunnallisia tapahtumia järkätään maantieteellisesti katsottuna myös täälläpäin ja ilahduttavaa, että nyt osa etelänsiskoistakin löysi tapahtuman. Tämä on ihan oikeesti meille tärkeää. Mahtavaa oli myös se, että kuopiolaiset olivat onnistuneet tavoittamaan tanssikoulujakin osallistujiksi. Rajapintoja oli selkeästi murrettu eikä ketään suljettu pois, oppia haettin puolin ja toisin. Kuopion kaupungin edustuskin oli paikalla ja yhteistyökuvioita suunniteltiin jo seuraavia vuosia silmällä pitäen jopa upeampiin puitteisiin...tapahtuma, joka onnistui kokoamaan monipuolisen liikuntataiteen saman katon alle ja se oli monilla tahoilla noteerattu. Upeaa!
Järjestäjien kunnianhimoinen lähtökohta oli kasata tuomaristo pääasiassa voimisteluliiton ulkopuolelta (raati koostui tanssin ja musiikin, taiteen ammattilaisista) ja pitää puolestaan esiintyjien taustatahot (seurat ja koreografit) tuomareilta anonyymeina. Piirit on tunnetusti pienet, mutta nyt saimme näkökulmaa ulkopuoleltakin. Arviointikriteereinä moni on tottunut pitämään Show-tapahtuman arviointilomakkeita, siispä virkistävää, että arviointi poikkesi selkeästi tästä ja kirjallista palautetta sai paljon. Palaute oli ainakin oman seuran osalta kannustavan asiallista, kiitos siitä. Jäin jopa miettimään tarvitaanko Polkuja-koreografiakisoissa lopulta jaottelua tanssin ja tanssillisen voimistelun välillä? Voisiko vain olla siis koreografioita koreografioiden joukossa ja tyylilaji täysin vapaa? Ikäsarjat lapset, nuoret ja aikuiset (ja jokin iätön sarja) on varmasti tarpeen, mutta nyt kun tuomaristo ei koostunut tanssillisen voimistelun sarjassa Johanna Luomalaa lukuunottamatta tanssillisen voimistelun asiantuntijoista, ei välttämättä jaottelua olisi tarvittu jos tuomaristo olisi nostanut vain useampia ohjelmia eri kriteerein kunniamaininnoin. Tämä siksi, että normaalisti tanssillisen voimistelun sarjoissa esim. Show-kisoissa lajin asiantuntijat arvioivat lajitekniikan toteutumista osana koreografiaa ja nyt Polkuja-kisoissa ei niinkään. "Tyylilajittomuus" olisi aika kiehtova ajatus, kannustaisiko se vielä rohkeampiin kokeiluihin..? Taidan haikailla liikaa männävuosien Musiikista Liikkumaan -tapahtuman perään, mutta varmasti sitä voisi ainakin kokeilla jonakin vuonna, sillä kuitenkin porukoilla olisi mahdollisuus sitten Show-tapahtumassa valita tarkemmin oma sarjansa...
Tuomaristolla oli varmasti vaikeaa päättää palkittavista ohjelmista...niin erilaisia ryhmiä, lähtökohtia, tunnelmia ja tyylejä. Voiko niitä lopulta arvottaakaan edes saman sarjan sisällä? On sympaattisia sunnuntairyhmiä, keräilyeräkokeiluprojekteja, puolet elämästään samassa ryhmässä liikkuneita, linjakkaita klooniryhmiä, fyysisiä voima-akrobaatteja, tekniikkataitureita, itkettäviä tulkitsijailmaisijoita, minimalisteja, liikeilotulittajia...Ehkä tärkeintä olisi aina näiden kilpailuiden jälkeen muistaa koreografina olla armollinen itselle ja toisille. Opettakaa itseänne ja ryhmiänne innostumaan monenlaisesta, näkemään jokainen tanssi/voimisteluteko arvokkaana, avatkaa itsenne ennakkoluulottomaan vastaanottamiseen. Näin minua opetti tanssikriitikko Hannele Jyrkkä, kun olin hänen kirjoitusopissaan viime syyskuussa. Maailmaan mahtuu monenlaisia taiteilijoita! Missään nimessä ei kannata sortua tekemään huonoa kopiota jonkun toisen koreografin, jonkun toisentyyppisen ryhmän tavasta. Koreografianteko on aina prosessia ja kisa kisalta ohjelma paranee älkää vain jättäkö ohjelmaa yhteen esiintymiseen. Koreografina ei voi kehittyä kuin tekemällä, lyömällä välillä päätä seinään ja ottaa vauhtia kantapään kautta, sitten aina välillä palaset loksahtelevatkin. Kukin tavallaan kulloisellakin materiaalilla kulloisenkin inspiraation johdattelemana. Tällaista mantraa toistin itselleni katsomossa istuessani ja huomasin saavani tapahtumasta ja ohjelmista paljon enemmän irti, innostuin enemmän, eläydyin tarinoihin, hyppäsin tunnelmien vietäväksi!
Kuopiolaiset heittivät ilmaan jo ensi vuoden teemankin! Huippua, "vanha Musiikista Liikkumaan" -henki taitaa sittenkin pihistä jossain... Minna Canth. Kirjailija, naisasianainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, kiisteltykin Minna Canth... Inspiroivia googlailuja kaikille ;)
maanantai 21. lokakuuta 2013
Liikkeen viemää - omaa koreografiahistoriikkia kuvin ja videoin
Blogin oikeassa laidassa olen luetellut nimeltä omia ohjelmiani vuosien varrelta, ajalta jolloin olen ollut virallisesti tanssillisen voimistelun valmentaja. Laskin, että vuosina 2000-2013 olen itse asiassa tehnyt yli 30 koreografiaa eri kohderyhmille perheliikunnasta kypsiin naisiin, aloittelevista ryhmistä pidemmälle vietyihin monenlaisella tyylilajilla ja lisäksi olen saanut tehdä useampia yhteistyökoreografioita muiden koreografien kanssa, lueteltu lista ei siis kerro ihan koko totuutta. Tähän liittyen minulta on pyydetty, josko voisin vähän valottaa tekemääni kuvin ja videoin. Sulattelin asiaa pitkään, mietin, uskallanko julkaista tekeleitäni täällä, ne ovat minulle kuin omia lapsiani ja esiintyjät minulle tärkeitä ihmisiä, tunteideni tulkkeja ja oman valmennusprosessini mahdollistajia onnistumisineen ja karikkoineen. Keskusteltuani ryhmäläisteni kanssa ja heidän kannustamanaan kokosin yhteistä historiaamme tähän pitkään postaukseen. Jos haluat saada ensin kokonaiskuvan ajanjaksosta, silmäile postauksen teksti ja kuvat ja sitten vasta videoita, mutta valintasi on toki sinun. Miellelläni kuitenkin luen kommenttejanne, palautteitanne, yhteisiä muistojakin ohjelmista, mikäli jaksatte videoita katsoa ja kirjoitella.
Historiakatsaustani ei pidä ymmärtää niin, että asettaisin itseni jollain tavalla malliesimerkiksi, ei. Minun tarinani on vain pieni pala kakkua ja paljon taidokkaampia löytyy. Tämä on kuitenkin katsaus yhteen elämäni rakkaimpaan ja sisukkaimpaan elämänjaksoon vuosina 2000-2013, kun aloitin tamppaamaan tanssillisen voimistelun polkuani seurassani. Koreografiakoulutusta ei ole vuosien varrella juurikaan ollut saatavilla, mutta olen huomannut, että olemalla kiinnostunut muiden tekemisestä ja seuraamalla heidän työskentelytapojaan oppii valtavasti itse. Tietenkin elämä opetti sitä mukaa, kun pelottomasti tartuin uusiin haasteisiin: heittäytymällä, kokeilemalla ja kuuntelemalla palautetta (sitä kitkerääkin, vaikka siinä pala omaa sielua murskaantuikin :)). Varsin surkuhupaisaa katsoa etenkin alkupään ohjelmia, intoa oli taitoa ei, mutta niin kai se on oppia ikä kaikki :D Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut opettaa itseäni ja ryhmiäni jatkuvaan uudistumiseen ja monipuoliseen tekemiseen. Jämähtää ei kannata, maailmassa kun on niin paljon inspiraationlähdettä ja instrumenttimme keho/liike on yksi hienoimmista luovuuden kanavista.
Katsauksessa nostan itselleni tavalla tai toisella merkittävimmät ohjelmat ja kerron, mistä ne kumpuavat. Jokainen saa itse tulkita ovatko nämä ohjelmat tanssillista voimistelua, kaikkia en ole tehnyt vain sitä silmällä pitäen kuten videoista näette. Etenkin alkupään Musiikista Liikkumaan -tapahtuman ohjelmat ovat aika kaukana siitä tanssillisesta voimistelusta miten se tänä päivänä ymmärretän. Historiikkia kootessani tajusin, ettei kaikki koettu ole pelkästään osa omaa voimisteluhistoriaani, vaan myös osa seurani Oulun Voimisteluseuran historiaa, niin tiiviisti olen ollut seurani kanssa naimisissa nämä vuodet ja monella tasolla, se on toinen perheeni. Koettu ajanjakso on täyttä elämää monenlaisine tunteineen, kokemuksineen, vaiheineen ja oppeineen, joiden pyöritykseen kaksikymppisenä etuoikeutetusti hiukan tuurillakin pääsin osalliseksi. Paljon kokemuksia, hikeä, verta ja kyyneleitä mahtuu pukuhuoneisiin, backstagelle, jumppasaleihin, oman olohuoneen lattialle, kisabusseihin, sähköposteihin, puhelinsoittoihin ja facebookiin, joita ei postauksessa näy... Ennen kaikkea olen kuitenkin iloinen, että jaksoin tehdä tämän kokoamistyön itseäni varten, arkistoja tonkiessani löysin jo unohduksissakin olleita muistoja, kiitos tonkimistalkoisiin osallistuneille ryhmieni jäsenille! Lämmin halaus ja nöyrä kiitos kuuluu erityisesti Terrakotalle ja Karmiinille, jotka ovat koulineet minua valmentajana ja koreografina enemmän kuin yksikään muodollinen kurssi ja voi kuinka he ovat joutuneet mukautumaan tuuliviirivalkkunsa ideoihin...Siihen on syynsä miksi olen valinut joukkuelajin: iloista ja onnistumisista tulee monikertaisia ja surut ja pettymykset kestetään yhdessä helpommin.
Näytän reilusti pitkää nenää digiajan vaatimuksille hyvälaatuisista kuvista ja videoista. Tekninen laatu on karsea etenkin osassa videoissa, mutta nyt ei ollut osaamista muuhun, kyllä niistä kokonaisuuden näkee. Harmi vain, että iso osa tunnelmaa ja tulkintaa menetetään aina näissä videoinneissa, ei ohjelmat oikeastaan näytä miltään videoilta katsottuna. Ohjelmia ei löydä julkisesti YouTube:sta, ainoastaan tämän blogin linkeistä. Tein väliotsikoita ohjelmien nimien mukaan ja esittelen ne kronologisessa järjestyksessä. Näin se oppimisprosessi eteni:
PUNAISTA
Aloitin seuramme Oulun Kisa-Siskojen (nyk. Oulun Voimisteluseura) tanssillisen voimistelun toiminnan näytösryhmä nimellä vuonna 1999. Aiemmin seurassamme oli toki naisvoimistelua harrastettu ansiokkaasti, mutta ehkä se oli hiukan hiipunut ja ohjaajapulaakin oli. Tanssillisen voimistelun tyylilaji lanseerattiin noihin aikoihin valtakunnallisesti ja hyppäsin siihen mukaan. Erinäisin keräilytaktiikoin sain ensiksi kasaan 8 tytön joukkueen, jotka olivat iältään 15-18-vuotiaita, jokaisella oli voimistelu- tai tanssitaustaa. Tanssillisen voimistelun valmentaminen oli aluksi hieman hakusessa, sillä viimeisimmät kokemukseni voimistelulajeista olivat olleet joukkuevoimistelun kilpaohjelmien treenaus ja yllätys yllätys kilpa-aerobichenkinen tyyli. Olin nimittäin ollut juuri mukana ryhmässä, joka teki pari ohjelmaa Hi Hop-kisoihin muistuttaen tankerokilpa-aerobiccia (tätä ei moni minusta tiennytkään ;)). Innostuneesti kuitenkin tartuin tanssillisen voimistelun haasteeseen ja ihka ensimmäinen koreografiani oli Meren aalloilla seuran joulunäytökseen. Ihanan kamalat puvut ja melkoisen käytetty idea vedestä...Kevätnäytökseen tosin petrasimme asuja ja koreografiaa. Musiikista tykkään vieläkin, joka oli elokuvasta Piano. Harjoitustekele, mutta esikoinen, siksi tärkeä.
"Läpimurto-ohjelmani", ensimmäinen valtakunnallisesti noteerattu ohjelma (ja mieheni suosikki), valmistui keväällä 2000 seuramme 70-vuotisjuhlanäytökseen. Se oli nimeltään Punaista. Kuuntelin tuolloin paljon Enyaa, jonka Boadicea kappale pysäytti. Ohjelmalla ei sinänsä ollut mitään mystistä eikä traagista taustaa vaikka se haudanvakava tunnelmaltaan onkin (ja liikekieleltään epätodellisen hidas). Oikeastaan se oli ihan heittona ja kokeiluna tehty juttu, en uskonut sen kantavan alunperin mihinkään. Näin jälkikäteen katsottuna teen siitä tulkintoja, joita en kaksikymppisenä tehnyt. En tänä päivänä tekisi tällaista näin nuorille naisille esitettäväksi ja nyt ymmärrän myös, miksei sitä haluttu esitettävän veteraanijuhlassa, johon sitä tarjosin :/ Voimisteluliiton kunniapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Vilenius näki kuitenkin ohjelman seuramme juhlanäytöksessä v. 2000 ja kannusti minua hakemaan ohjelmalla liiton näytökseen. Asia jätetttiin tässä kohtaa hautumaan.
Reilun vuoden keskityin ihan muuhun, kun tanssillisen voimistelun harratajien määrä seurassamme alkoi kasvaa ja perustettiin Näytösryhmä 2. Pääsimme Svolin risteilylle esiintymään 70-lukuhenkisellä showtanssilla (jonka koreografina toimi oululaistanssija Heikki Harinen).
Sen pohjalta tein Eksyneet 70-luvulle -ohjelman Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan Ylitorniolle 2001 alkuvuodesta ja samaisessa tapahtumassa esiintyivät myös juuri kasattu Näytösryhmä 2 ohjelmallaan Elä sie etelänmies huijo. Hulvatonta sakkia, joka palkittiin loppunäytöspaikoilla, e kyllä tiedä millä avuilla... ;)
Näytösryhmä 1 treenasi tanssillisen voimistelun tekniikkaa Viima-
ja Auringonlasku -ohjelmilla.
Näytösryhmä 2 puolestaan Revontuli-ohjelmalla.
Vuonna 2001 sitten sekoitin Näytösryhmä 1 ja 2 -joukkueita jonkun verran ja hain uudistuneella kokoonpanolla Punaista-ohjelman kera liiton näytökseen, johon meidät myös valittiin. Päädyimme ohjelmajärjestyksessä toiseksi viimeiseksi, kun viimeisenä esiintyi Vantaan Voimisteluseuran Ajattomat. Ihailemamme The Ajattomat lämppäsivät samassa tilassa kuin me kokemattomat opiskelijat ja lukiolaiset pohjoisesta, joilla ei ollut varaa panostaa edes esiintymisasuun kunnolla...
Jos joku tuolloin olisi sanonut minulle, että noin 10 vuotta myöhemmin tulisin nimittämään toista Ajattomien valmentajista jumppa-siskoksi, yöpyisin hänen luonaan, kouluttaisin heidän järjestämällään tanssillisen voimistelun leirillä sekä saisin heiltä tällaisen kuvaviestin facebookiin,
kun ensin yllyttäisin heitä repäisemään jollakin hulluttelulla kirjoittamassani blogissa, olisin nauraa hekottanut epäuskoisesti. (Ja varmaan kysynyt lopuksi, mikä ihme on blogi...) Olin minä silti ylpeä tekemästäni ja häkeltynyt reissustamme isolle kirkolle.
YLE:n televisiointi Punaista -ohjelmasta vuodelta 2001 (kotitallenne)
OODI JALOILLEMME
Tein ohjelman v. 2002 alkuvuodesta Kuhmossa järjestettyyn valtakunnalliseen Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan. Silloin kaikki ohjelmien tyylilajit olivat sallittuja samassa sarjassa, mutta yhdistävänä tekijänä oli jokin annettu teema. Tanssillisen voimistelun suosio oli kasvanut seurassamme ja meillä oli muodostunut siis Näytösryhmä 1 ja Näytösryhmä 2, alkuperäisestä 8 tytöstä oli kasvanut yli 20 tytön joukko ja Kuhmoon yhdistin molemmat ryhmät samaan ohjelmaan. Valikoiduimme sarjaan, jonka teema oli Jazzahdellen. Tapahtumassa osallistujia ei laitettu paremmuusjärjestykseen, mutta osalle ohjelmista tuomaristo jakoi kunniamainintoja eri kriteerein ja osa ohjelmista valittiin myös tapahtuman loppunäytökseen. Tapahtumassa kisattiin nimenomaan ideoilla ja omaperäisyydellä ja vuodesta toiseen oli mielenkiintoista nähdä mitä kukin joukkue oli kehitellyt milloinkin. Tuomaristo antoi jokaiselle ohjelmalle kirjallisen palautteen, mutta pisteitä ei annettu. Musiikki Oodi jaloillemme -ohjelmaan löytyi Trio Töykeiltä Iiro´s Not So Good Polka ja koreografiaksi halusin leikkisää ilottelua. Päädyin tekemään ohjelman ikään kuin vain jaloille ja idea kannatti. Nappasimme kunniamaininnan omaperäisyydestä ja pääsimme loppunäytökseenkin esiintymään. Hauskaa meillä ainakin oli vaikka koreografia luvattoman yksinkertaista jalottelua onkin :)
Kuvat Oulun Voimisteluseuran joulunäytöksestä 2001.
Oodi jaloillemme valtakunnallinen Musiikista Liikkumaan -tapahtuma Kuhmossa 2002
LOIMU
Hyväntekeväisyysprojektina esiinnyimme syksyllä 2002 REDI64-tapahtumassa Oulussa businesshenkisellä showtanssiohjelmalla, mukavaa vaihtelua tanssilliseen voimisteluun.
Loimu valmistui alunperin seuran kevätnäytökseen vuonna 2002, josta tein tuunatun version ensimmäisiin tanssillisen voimistelun kisoihin Jyväskylään marraskuussa 2002. Tällöin nimesin joukkueen Terrakotaksi. Tuo kisa televisioitiin, mutta yle päätti poistaa ainoana ohjelmana meidät, taisimme olla juuri sopiva 3minuutin leikkaus lähetysajan optimoimiseksi. Tätä ei meille etukäteen kerrottu ja pettymys oli suuri, kun huomasimme asian tv-ruutujen äärellä, oli siinä selittelemistä ystäville ja sukulaisille...Lähetin kyselyä Voimisteluliittoon, poistettiinko meidät huonommuuttamme. Kirjoitin ylelle ja olin jopa valmis maksamaan tallenteesta, jos sellainen omaksi muistokseni toimitettaisiin. Kukaan ei koskaan vaivautunut vastaamaan sähköpostiini eikä Voimisteluliitolla ollut tietoa mihin meidät oli kadotettu. Ei sillä, menestystä ei tullut, mutta meni monta vuotta etten halunnut muistella koko kisaa, vaikka meillä ihana reissu ihanalla poppoolla olikin. Kuvista huokuu, kuinka koimme itse onnistuneemme kisasuorituksessamme ja olin ylpeä taidokkaasta joukkueestani. Loimu on tähän nostamistani video-ohjelmista ehkä eniten perinteistä naisvoimistelua tyyliltään. Musiikkina on taas Enyaa, levyn täytekappale, kuten mieheni sanoo, mutta tuli valittua se kumminkin, koska ei ole ihan ilmeisintä Enyaa. Loimu ei herätä suuria tunteita, mutta on siisti ja huoliteltu. Olkoon se oma versioni juuristani, josta ponnistan.
Loimu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlassa 2010, kokoonpano hieman muuttunut
TUONELAN KUTSU
Vuonna 2003 Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa teemana oli Kalevalan ääniä ja valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Valkeakoskella. Koin luomisen tuskaa, koska Kalevala väinämöineen ja ilmarisineen ei voinut tässä kohtaa elämääni vähempää kiinnostaa. Niinpä angstissani valitsin tuonela-aihion ja mieheni pelasti ehdottamalla kappaletta elokuvasta Unelmien sielunmessu. Myönnän suoraan, etten vaivautunut Kalevalaa tutkimaan sen kummemmin, vaan tulkitsin itse, että pakkohan tuonelassa oli sen Pohjanakan ja -neidon lisäksi olla seireenienomaisia naisia, jotka houkuttelivat miehiä tuonelan perukoille pahaenteisesti...Koska tuolloin aloitin valmentamaan Terrakotan lisäksi aloittelevaa Okra-ryhmää yhdistin ryhmät samaan koreografiaan saadakseni Okrasta tuonelan puitteet ja Terrakotasta seireenit. Aloin painottaa myös entistä enemmän treeneissä ja ohjelmissani ilmaisua, ilmentämistä ja tulkintaa ja tarinallisuus alkoi kiehtoa. Puvuilla ei taaskaan brassailtu, mutta kunniamaininta kokonaisuuden vaikuttavuudesta ja loppunäytöspaikka heltisi. En tänä päivänäkään muuten ole tarkistanut Kalevalasta, onko siellä Tuonelassa oikeasti jotain seireenityyppejä, tuomareille ainakin meni täydestä ;)
Tuonelan kutsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Valkeakoskella 2003
HOKKUS POKKUS HOBITTI
Toitotin Terrakotan valmennuksessa, että halusin tehdä tässä kohtaa ohjelmia, jotka kehittävät heidän nopeusvoimaansa, ketteryyttään ja jalkatekniikkaansa lajinomaisesti (erinomaista luuliikuntaa muuten!). "Vielä te ehditte lillutella moneen kertaan kun vanhenette", oli mottoni treenatessa vaikka koenkin, että vartalotekniikan opettaminen on ollut aina vahvuuteni. Ohjelmistakin huomaa, että baletinomainen jalkatekniikkatreeni ei ollut vahvuuteni, vaan ennemminkin liikkuvat hyppely- ja askellussarjat, olin hirvittävän huono liikkuvuustreenauttaja ja en ole koskaan ollut luontainen hyppääjätyyppi, joten pähkäilimme niitä aina yhdessä ja onneksi ryhmästä löytyi niitä, jotka pystyivät näyttämään tavoitteen jota kohti treenasimme. Hobitti-ohjelma on mainio esimerkki tyylistäni, jota halusin tuolloin painottaa, ilmaisullinen ja näpsäkkä, se valmistui v. 2003 kevätnäytökseemme. Taru sormusten herrasta -elokuvabuumi oli kuumimmillaan ja muistan aidosti hieman pelänneeni, teilaavatkohan ne fanaatikkofanit, kun menen tämmöstä hippastelemaan, eikä musiikkikaan ole elokuvan soundtrackilta, vaan jostain Anttilan alekorista...Tämä on silti yksi ehdoton lemppariohjelmani! Jälkimaininkeihin liittyy myös valmennusurani ensimmäisiä kipeitä muistoja, Terrakotan "ensimmäinen hajoaminen" ryhmäläisten ikäjakauma kun oli kahdenkympin molemmin puolin, osa rakkaista lähti maailmalle, osa halusi keskittyä muuhun ja minun piti löytää uusi motivaatio ja suunnata katseeni uuden rakentamiseen. Ja voi mitä kaikkea olikaan vielä edessä :)
Hokkus pokkus hobitti Oulun Voimisteluseurann kevätnäytöksessä 2003
KOHTAAMISIA ASEMATUNNELISSA
Terrakottaan saatiin uusia taitavia voimistelijoita oman seuran sisältä, kun innokkaita tanssillisen voimistelun harrastajia oli jälleen tulvahtanut lisää ja kaikki jatkui. Alkuvuoden 2004 valtakunnallinen Musiikista Liikkumaan -tapahtuma järjestettin Seinäjoella ja teemanamme oli Jumppajunan kyydissä ilmaisuvaunussa. Teema oli "lapsekas", mutta tällä kertaa en lähtenyt leikittelemään, vaan loin mielessäni kokoelman ihmisiä, persoonia, jotka kohtaavat asematunnelissa matkalla jonnekin. Koreografiassa näkyy itse asiassa yllättävän paljon nykytanssin elementtejä ja taas ohjelmaa rakennettiin ilmaisun ja improilun tuloksena. Musiikki on yksi lemppareistani EQ "Berlin" ja myöhemmin tässä postauksessani palaan, miten musiikki vaikutti minuun vielä jokunen vuosi myöhemminkin...Ohjelma ei menestynyt, mutta muistan monen ryhmän ulkopuolisen ihmisen pohtineen, olisiko tämä sen tyyppinen ohjelma, jollaisia tultaisiin näkemään, kun sitä uutta tanssillisen voimistelun sarjaa kehitellään (vrt. nykyinen Show-tapahtuman tanssillisen voimistelun sarja).
Kohtaamisia asematunnelissa Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004
KIP KOP
Vuonna 2004 kevätnäytökseemme valmistui nopeatempoinen, rytmiikkapläjäys Kip kop, jossa välineenä olivat rytmikapulat. Olin edellisenä kesänä vaikuttunut Lissabonin Gymnaestradassa japanilaisten kehärumpuohjelmasta ja siitä inspiroituneena halusin tehdä oman versioni rytmillä leikkien (mainittakoon vielä, että unohtakaa saman tien se japanilaisten huikea ohjelma, ei tämä ole lähimaillakaan sitä tasoa!), mutta suosittelen tämäntyyppistä treenaamista jokaiselle tanssillisen voimistelun koreografille ja esiintyjälle. Se kehittää omaa musiikinkuuntelutaitoa, rytmitajua ja liikkeen oikeanlaista ajoitusta, täsmällisyyttä. Jos ei ohjelmaksi asti, ainakin joskus mausteena harjoitteluun. Mieheni on rumpali ja hän auttoi osittain minua rytmityksissä. Tämä on kuulemma koreografiatyyliltään ja liikekieleltään retro, näin minulle ovat naisvoimistelukonkarikatsojat kertoneet. Otan sen kunnia-asianana! Musiikki on suomalaista pelimannimusiikkia. Ohjelma sai paljon hyvää palautetta Vantaalla toukokuussa 2004 järjestetyssä tanssillisen voimistelun workshopissa, ehkä se onnistui juuri siinä kohtaa olemaan niin erilainen ohjelma kuin muut. Iloitsin kovasti, kun pari oman seurani nuorempaa ryhmää Fuksia&Malva päätti jälkeenpäin kierrättää ohjelman uudestaan ja esittivät sen v. 2009 näytösShowssa Vantaalla. Tämä kapula-teema seurasi minua vielä vuosina 2005-2007...
Kuvat alueellisesta näytösShow-tapahtumasta Kuhmosta 2009 Fuksia&Malva, kuvaaja Riitu Kerola
Kip Kop Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004, esittäjänä Terrakotta
kuvaus ja ääni eivät valitettavasti ihan synkkaa keskenään, pakko mainita kun rytmiikkaohjelmasta kyse...
MITEN NIIN KILTTI? -KENTTÄOHJELMA
Voimisteluliiton näytöstyöryhmän ihmiset, jotka olivat nähneet Kip kopin, pyysivät minua jatkokehittelemään ideaa ihan kenttäohjelmaksi asti. Kenttäohjelmakoreografina toimiminen oli ollut yksi suurimmista haaveistani viisivuotiaasta lähtien ja uskaltauduin hakemaan prosessiin, tuolloin 24-vuotiaana. Niin syntyi ensimmäinen kenttäohjelmani Miten niin kiltti?, jonka kohderyhmänä olivat 11-15-vuotiaat voimistelijatytöt ja välineenä pitkät kapulat markkeeraamaan kapinahenkeä. Kipalemiksaus löytyi Safri Duolta. Suunnittelutyötä tein intensiivisesti v. 2004-2005 ja huipennus oli kesällä 2006 Tampereella Sun Svolissa. Ohjelmassa esiintyi n. 450 voimistelijaa eri puolilta Suomea ja omasta seurastani ohjelmaan lähti 45 nuorta tyttöä. Lisäksi ohjelma esitettiin 2007 Itävallassa Dornbirnin Gymnaestardassa hallinäytöksessä. Se oli ensimmäinen kerta, kun ohjelmani sai kansainväliset puitteet :) Hiukan huimasi...ainoastaan vähän harmitti ihanien asioiden päällekkäisyys, olin nimittäin juuri päässyt synnäriltä kotiin esikoiseni kanssa enkä siis päässyt Dornbirniin matkaan.
YLE:n kuvaus Miten niin kiltti? Sun Svoli 2006 (kotitallenne)
...SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS
Palaan vielä lukuvuoteen 2004-2005. Kenttäohjelmaprosessi vaati paljon omia resurssejani enkä pystynyt fokusoimaan voimavarojani enää niin paljon Terrakotan toimintaan. Tämä aiheutti ryhmässä hämmennystä ja sitoutumista puolin ja toisin kyseenalaistettiin. Toki olin mietiskellyt jo pari vuotta, olisiko minulla enää annettavaa ryhmälle, koska ryhmä eli jatkuvasti porukkaa lähti vaikka toisaalta myös tuli (lohdutin itseäni ajattelemalla, että ryhmä oli myös monelle ponnistuslauta uusiin haasteisiin, annoin tietyt valmiudet ja sitten ne jatkuivat muualla, taitavampien valmentajien opeissa) tietty ydinporukka toki säilyi vuodesta toiseen. Jouduin kuitenkin luopumis- ja jäähyväiskierteeseen, joka tuossa vaiheessa kun ystävyys- ja valmennussuhteet menivät sekaisin ja päällekkäin oli aika haastavaa. Lopun alun merkit olivat ilmassa, valitettavasti. Kasvukipuja, mutta niin ihanaakin, kun lähdettiin tavoittelemaan vielä yhtä yhteistä päämäärää. Menin naimisiin kesällä 2005 ja halusin Terrakotan esiintyvän vielä viimeisen kerran tunteideni tulkkeina häissä. Tein rakkauspäissäni ...suurin niistä on rakkaus -ohjelman, jota esitettiin myös Mäntyharjulla tanssillisen voimistelun workshopissa toukokuussa 2005. Musiikkina Sarah Brightmanin versioima Scarborough fair. Vaikka ohjelma edustaa perinteistä tanssillista voimistelua mekkoineen, pidän edelleen sen tietystä tyttömäisestä liihottelusta, keveydestä ja kuvioiden liidosta. Muistan, että Terrakotta piti tämän ohjelman treenaamisesta ja harjoitteluprosessi oli vaivatonta. Jäähyväiset olivat sittenkin suloiset ja häissä liikuttavat :)
...suurin niistä on rakkaus Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2005
LOUHEN LOITSU
Terrakotan jäähyväisten jälkeen syksyllä 2005 aloitin uuden tanssillisen voimistelun ryhmän aikuisille naisille, sen nimeksi tuli Karmiini. Muutama ex-terrakottalainen seurasi mukana, mutta valtaosa naisista oli minulle uusia valmennettavia yli kolmekymppisiä, osa viisissäkymmenissä. Suurimmalla osalla kokemusta naisvoimistelusta menneiltä vuosilta. Uusi tilanne minulle valmentaa itseäni kypsempiä naisia (ja omaa äitiäni) ja vain kerran viikossa, sillä Terrakotan kanssa harkkasimme pari kertaa viikossa. Olin itse tuolloin 25-vuotias. Koko harjoittelumetodi ja tavoitteet hakivat jonkun aikaa muotoaan, mutta karmiinilaiset olivat siinä mielessä kiitollinen ryhmä, että he eivät kyseenalaistaneet minua valmentajana vaikka paljon nuorempi heitä olinkin. Löysimme yhteisen sävelen parissa vuodessa ja teimme mm. kokeiluna Voimakkaasti virtaavasti -ohjelman, jonka liikekieli kulki Hilma Jalkasen jalanjäljissä (ks. vaikkapa Urheilumuseon vanhoja mustavalkokuvia, josta saat osviittaa). Sitten tuli Karmiinin valtakunnallisen "läpimurron" paikka. Se oli Louhen loitsu, joka valmistui alunperin vuonna 2007 kevätnäytökseemme. Olen sitä mieltä, että yksi luovimpia tilojani on raskausaika! Esikoista odottaessani hormoonit jylläsivät ja syntyi räväkkä, mieleenpainuneeksikin kehuttu ohjelma. Sitä suitsutettiin Tampereen tanssillisen voimistelun workshopissa samaisena keväänä ja se sai valtakunnalisessa Show-tapahtumassa Turussa loppuvuodesta 2007 kunniamaininnan omalaatuisuudestaan ja se valittiin loppunäytökseen. Lisäksi se valittiin myös Tamperetalolle liiton näytökseen. Ja niin kuin minä vuonna 2003 parjasin Kalevalaa, nyt se synnytti yhden lemppariohjelmistani, tosin sieltä Tuonelasta tämäkin. Musiikki on Adiemukselta.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlasta, kuvaaja Riitu Kerola
Louhen loitsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Turussa 2007
ÄITI MAA
Esikoiseni syntymä mullisti maailmaani ja heijastui luonnollisesti myös seuraavaan ohjelmaani. Tein Äiti maan alunperin kevätnäytökseemme vuonna 2008 ja koreografiaprosessi ajoittui juuri esikoiseni seesteisimpään vauva-aikaan. Se esitettiin myös Kuopion näytösShowssa alkuvuonna 2009. Liikekieli on maailmoja syleilevää ja musiikki suomalaista folkmusiikkia. Muistan ettei monikaan karmiinilaisista ihastuneet musiikkivalintaani ja osa sanoi vielä muutaman vuoden jälkeenkin, että siihen mukaan pääseminen oli vaikeaa. Jotain juurevuutta tällä ohjelmalla tavoittelin, vaikkei se suuremmin menestynytkään, asuista ei tykännyt kukaan, mutta eipähän ainakaan ollut mekkoja ;)
Kuvat Kuopion näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Minna Kouri
Äiti maa näytösShow-tapahtumassa Kuopiossa 2009
YÖTTÖMÄN YÖN USVA
Vuonna 2009 kevätnäytökseen oli Karmiinin vuoro tehdä perinteisen kaunis liihotteluohjelma. Olimme tanssillisen voimistelun tekniikan treenaamisen kanssa pisteessä, jossa olin siihen taas valmis ja muistan erään ryhmäni pitkänlinjan naisvoimistelijan huokaisseen helpotuksesta ja ihastuksesta, "Vihdoinkin!". Musiikki on Oskar Merikannon Nocturne ja ohjelmalla esiinnyimme myös Vantaan näytösShowssa 2010. Harjoitteluprosessi oli vaivatonta ja liikekieli näin kolmikymppiseksi ehtineenä mukavuusalueellani eli vartalotekniikkapainotteinen. Ohjelmassa esiintyy äiti-tytär -pareja. Annoin tyttärille hieman enemmän lava-aikaa kuin äideille, josta tuomarit välittömästi rokottivat, äidit kun olisivat kuulemma pystyneet täysin samaan ;) Ohjelma valittiin kuitenkin loppunäytökseen.
Kuvat Kuhmon alueellisesta näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Riitu Kerola
Yöttömän yön usva näytösShow-tapahtumassa Vantaalla 2010
OULUN VOIMISTELUSEURAN 80-VUOTISJUHLANÄYTÖS,
"10-VUOTISTAITELIJAJUHLA" VUONNA 2010
Lukuvuosi 2009-2010 oli kokoava ja muistorikas vuosi. Valmistelimme seuramme 80-vuotisjuhlaa ja useat itselleni rakkaat ohjelmat: Punaista, Meren aalloilla, Tuonelan kutsu, Hokkus pokkus hobitti, Oodi jaloillemme, Louhen loitsu, Kip kop ja Loimu sai lämmintä uutta voimaa ja versiointia. Toki juhlanäytöksessä esitettiin seuramme muidenkin koreografien tuotoksia. Ilokseni moni ex-terrakottalainenkin ilmoitti haluavansa juhlaprojektiin mukaan jopa monien kilometrien takaa ja vuosien jälkeen salissa vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin ja treenattiin viikonloppuleireillä. Onnistunut juhla, kiitollinen mieli. Vaikka 10-vuotistaiteilijajuhla on suurieleisesti todettu, halusin sen itse ajatella itselleni niin. Sen verran monia tunteja olin kuluttanut seuramme toiminnassa ja seuraamme edustaessa, että juhla oli paikallaan kymmenen vuoden vapaaehtoistyön jälkeen. Lasillinen hyvässä seurassa oli ansaittu.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-juhlanäytöksestä
Kuvaaja Heidi Keränen:
Kuvaaja Riitu Kerola:
Tuunattu Punaista-ohjelma Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöksessä
Tuunattu Tuonelan kutsu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöksessä
LEVOTON
Seuran 80-vuotisjuhla sai aikaan pienen ihmeen. Terrakotta halusi kasata rivinsä viiden vuoden tauon jälkeen uudelleen. Toive minun suuntaani tuli nimenomaan ryhmän omasta aloitteesta enkä voinut kieltäytyäkään, vaikka hiukan epäröin, sillä olin kauden alussa jo hyvinkin taas raskaana. Itse asiassa oikein hykertelin, nyt piti sitten taas repäistä, olihan raskausajan hormoonimyrskyistä otettava kaikki luomisvimma irti. Syntyi kiistelty, parjattu ja ristiriitainen ohjelma Levoton. Ohjelmalla lähdimme kisaamaan Show-tapahtumaan Helsinkiin toukokuussa 2011. Tavoitteena oli kapinoida perinteitä vastaan ja musiikiksi valitsin Massive Attackia. Ja sen siitä sitten saa: kisa oli todellinen mahalasku sijoituksineen ja pisteineen. Sain kokea, miltä tuntuu ikänsä voimistelun parissa toimineena saada palaute: ryhmän voimistelutaito 2 (asteikko 1-10). Kirjallinen arviointi ei paljon kannustanut kapinoimaan jatkossa ja olin valmis jättämään koko touhun siihen. Karvas kokemus kirvoitti kuitenkin todelliseen tanssillisen voimistelun kehittämisprosessiin omalla kohdallani ja halusin avointa keskustelua kehittymissuunnista. Syntyi tämä blogi. Väitän jokseenkin onnistuneeni herättelemään, piikkinä lihassa, jos ei muu auta ;) Tekisinkö tällä tiedolla ja kokemuksella ohjelman samoin kuin vuonna 2011, ehkä en, mutta oivalsin kokemuksestani sen, ettei olennaista olekaan sijoittuminen jossakin kisassa, vaan rohkeasti kokeilla omia rajojaan koreografina ja poistua useamminkin mukavuusalueelta. Vain niin voi kehittyä eikä ala toistaa itseään. Sitä paitsi, seuraavana vuonna näin useassa Show-ohjelmassa mustaa pitsiä ja voittajajoukkue ei muuten hamosia heilutellu ;)
Kuvat Oulun voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011, kuvaaja Minna Kouri
Levoton Show-kisoissa Helsingissä 2011
VÄLITILA
Samaan aikaan kun väsäsin Terrakotalle Levoton-ohjelmaa, hyödynsin outoja raskaushormoonejani myös Karmiinin kanssa. Tein jotain itselleni ennen kuulumatonta ja käytin samaa musiikkia toistamiseen. Terrakotan Kohtaamisia asematunnelissa musiikkia EQ "Berlin". Idea kasvottomista maskihahmoista oli jo joskus aiemminkin käynyt mielessäni, mutta nyt se sai toteutuksensa. Välitila-ohjelma kertoo henkiolennoista, levottomista vaeltavista sieluista jossain elon ja kuolon rajamailla. Se esitettiin toukokuussa Helsingissä Show-tapahtuman näytössarjassa ja sai tuomaristolta kunniamaininnan. Kuopukseni, muusani oli tuolloin kolmikuinen ja matkassani Terrakotan ja Karmiinin kanssa Helsingissä.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
Välitila näytösShowssa Helsingissä 2011
VÄNINNAN MIN
Hormoonimyrskyt laantuivat ja oli seesteisemmän ohjelman vuoro, balsamia haavoihin, kuten sitä ystävälleni nimitin. Olen aina pitänyt kappaleesta "Vem kan segla förutan vind" lauleskelin sitä paljon kouluaikoinani ja kun sattumalta löysin hyvän sovituksen Spotifysta halusin hyödyntää sitä. Väninnan min kertoo elämän varrellani kohtaamistani ystävistäni. Toiset ovat jo kulkeneet pois, toiset ovat pysyneet rinnalla. Toisten kanssa fyysinen välimatka on pitkä mutta henkinen yhteys säilyy vaikka menisi vuosia, ettei nähdä. Toisten kanssa ollaan lähellä mutta katsotaan usein ohi. Erilaisia persoonia, erilaisia elämänkokemuksia, tyttöjä, naisia, kaikkine tunteineen, tarina on elävä ja todellinen. Vaikka tunnelma ei välity videosta, tiedän monen itkeneen tämän katsottuaan livenä (jopa tuomarin, joka minulle siitä itse kertoi), ehkä se on sittenkin niin samaistuttava. Kun kilpailusuorituksemme Show-tapahtumassa Valkeakoskella oli ohi, oli jälleen itkun paikka, mutta tällä kertaa onnesta :) Pronssimitali oli mieluinen yllätys. Niin yhteinen matkani Terrakotan kanssa jäi tällä kertaa lyhyeen, mutta siihen ei liittynyt kriiseilyä se oli yhteinen päätös, ajatus jäi leijumaan josko vielä joskus kunhan näistä ruuhkavuosista... ja niin joukkueen jäsenet lensivät kevätnäytöksemme jälkeen 2012 kukin uusiin haasteisiin.
Kuvat Show-kisasta Valkeakoskelta 2012
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
Väninnan min Show-kisassa Valkeakoskella 2012
SINÄ OLIT SE IHME
Ruuhkavuosista puheenollen...Jossain vaiheessa tajusin, että voimistelijatyttöseni olivat kasvaneet oikeesti aikuisiksi ja voimisteluvauvoja alkoi tupsahdella tuon tuosta. Koska olin jo jonkun aikaa ollut perheliikunnan ohjaaja ja tehnyt perheliikunnanohjelmiakin halusin tehdä jotain spesiaalia rakkailleni kevätnäytökseemme 2012. Niin syntyi projekti "Voikkaäiskät lapsineen lavalla". Oma kuopukseni oli tuolloin reilun vuoden. Olen valmentanut siis kaikkia lavalla näkyviä äitejä ja kaikki nämä lapset ovat tunteneet voimistelun liikkeen jo äitiensä vatsassa. Oli luonnollista tehdä tanssillisen voimistelun ohjelma yhdessä. Taaskaan video ei välitä sitä käsinkosketeltavaa tunnelmaa jonka nämä hurmaavat vauvat ja taaperot äiteineen saivat näytöksessä aikaan. Saimme valtavasti palautetta jälkeenpäin ja moni ehdotti, että tämäntyyppinen perheliikunnan ohjelma pitäisi esittää joskus muuallakin. No ei ehditty, lapset kasvavat niin nopeasti.. Ihana muisto, ohjelma kuuluu kategoriaan itkettävä :´)
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2012, Kuvaaja Minna Kouri
Sinä olit se ihme Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2012
TÄRSKYT AL CAPONEN KANSSA
Kun aikanaan aloitin Karmiinin kanssa ilmoitin heti, etten suostu mummoiluun, vaikka osa ryhmäläisistä mummoja jo ovatkin :) Halusin, että ohjelmissa tehdään kunnolla jotain, mennään eikä meinata. Jos Terrakotan kanssa painotin näpsäkkyyttä, ehkä Louhen loitsu ja tämä Tärskyt Al Caponen kanssa olivat minun tapani toteuttaa näpsäkkyyttä myös Karmiinin kypsemmillä naisilla. Olenkin kertonut aiemmin blogissani tämän ohjelman tarinan ja menestyksen. Helpolla se ei tullut, mutta kannatti. Yksi mieleenpainuneimmista ohjelmaprosesseista, jonka lopputuloksesta voin olla ylpeä. Huipulla on hyvä lopettaa, meidän yhteinen matkamme Karmiinin kanssa päättyi tähän ohjelmaan.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2013
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
YLE televisiointi Tärskyt Al Caponen kanssa Sun Lahti Voimistelu häikäisee näytöksessä 2013 (kotitallennus)
KYTKÖS - KENTTÄOHJELMAKOKONAISUUS
Suurin haasteeni näinä vuosina on ollut Kytkös-kenttäohjelmaprosessin pääkoreografina toimiminen Sun Lahdessa 2013. Tämän prosessin olen kirjoittanut auki aiemmin blogissani, joten tässä kohtaa en palaa siihen tarkemmin. Onnellisena kuitenkin suuntaan tämän kokonaisuuden kanssa kansainväliselle areenalle, kun Helsingissä järjestetään 2015 maailmanlaajuinen Gymnaestrada voimistelun suurtapahtuma. Toivottavasti saamme paljon esiintyjiä mukaan :)
UUSI PROJEKTI....
Vierivä kivi...uutta koreografiaa jo treenataan, esiintyjäkokoonpano on tällä kertaa miksaus. En paljasta vielä paljon, mutta ehkä inspiskuvan, josta ajatus lähti.
Kun aloitin tanssillisen voimistelun valmentajana, olin 19-vuotias. Etenkin 2000-luvun alku oli huumaavaa, paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa ja silloin tuntui kuin koko maailma olisi valloitettavissa. Kehityin joukkueideni mukana harppauksin ja täytyy kai tässä kohtaa olla ylpeä myös omasta tekemisestään. 8 tytön näytösryhmästä kasvoi vahva tanssillisen voimistelun jatkumo ja seuramme tunnetaan tällä hetkellä myös valtakunnallisesti. Tanssillisen voimistelun harrastajia joukkueissamme nuorista naisiin on yli 40 ja jumppakoululaisissa treenaa yli 60 potentiaalisen tanssillisen voimistelijan lauma :) Perinne on vahvistanut seuraamme useita valmentajaosaajia, joista jokainen vie omaa polkuaan ja tyyliään eteenpäin ja voimme ihailla heidän tuotoksiaan eri tapahtumissa.
Toivottavasti olen onnistunut antamaan joukkueilleni muistoja ja elämyksiä ja ehkä sitä kautta jättämään jonkinmoisen oman kädenjälkeni tanssillisen voimistelun maailmaan. Näin 33-vuotiaana toivon toki, että minulla on paljon vuosia edessä..moni moni idea odottaa vielä toteutumistaan ;)
Historiakatsaustani ei pidä ymmärtää niin, että asettaisin itseni jollain tavalla malliesimerkiksi, ei. Minun tarinani on vain pieni pala kakkua ja paljon taidokkaampia löytyy. Tämä on kuitenkin katsaus yhteen elämäni rakkaimpaan ja sisukkaimpaan elämänjaksoon vuosina 2000-2013, kun aloitin tamppaamaan tanssillisen voimistelun polkuani seurassani. Koreografiakoulutusta ei ole vuosien varrella juurikaan ollut saatavilla, mutta olen huomannut, että olemalla kiinnostunut muiden tekemisestä ja seuraamalla heidän työskentelytapojaan oppii valtavasti itse. Tietenkin elämä opetti sitä mukaa, kun pelottomasti tartuin uusiin haasteisiin: heittäytymällä, kokeilemalla ja kuuntelemalla palautetta (sitä kitkerääkin, vaikka siinä pala omaa sielua murskaantuikin :)). Varsin surkuhupaisaa katsoa etenkin alkupään ohjelmia, intoa oli taitoa ei, mutta niin kai se on oppia ikä kaikki :D Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut opettaa itseäni ja ryhmiäni jatkuvaan uudistumiseen ja monipuoliseen tekemiseen. Jämähtää ei kannata, maailmassa kun on niin paljon inspiraationlähdettä ja instrumenttimme keho/liike on yksi hienoimmista luovuuden kanavista.
Katsauksessa nostan itselleni tavalla tai toisella merkittävimmät ohjelmat ja kerron, mistä ne kumpuavat. Jokainen saa itse tulkita ovatko nämä ohjelmat tanssillista voimistelua, kaikkia en ole tehnyt vain sitä silmällä pitäen kuten videoista näette. Etenkin alkupään Musiikista Liikkumaan -tapahtuman ohjelmat ovat aika kaukana siitä tanssillisesta voimistelusta miten se tänä päivänä ymmärretän. Historiikkia kootessani tajusin, ettei kaikki koettu ole pelkästään osa omaa voimisteluhistoriaani, vaan myös osa seurani Oulun Voimisteluseuran historiaa, niin tiiviisti olen ollut seurani kanssa naimisissa nämä vuodet ja monella tasolla, se on toinen perheeni. Koettu ajanjakso on täyttä elämää monenlaisine tunteineen, kokemuksineen, vaiheineen ja oppeineen, joiden pyöritykseen kaksikymppisenä etuoikeutetusti hiukan tuurillakin pääsin osalliseksi. Paljon kokemuksia, hikeä, verta ja kyyneleitä mahtuu pukuhuoneisiin, backstagelle, jumppasaleihin, oman olohuoneen lattialle, kisabusseihin, sähköposteihin, puhelinsoittoihin ja facebookiin, joita ei postauksessa näy... Ennen kaikkea olen kuitenkin iloinen, että jaksoin tehdä tämän kokoamistyön itseäni varten, arkistoja tonkiessani löysin jo unohduksissakin olleita muistoja, kiitos tonkimistalkoisiin osallistuneille ryhmieni jäsenille! Lämmin halaus ja nöyrä kiitos kuuluu erityisesti Terrakotalle ja Karmiinille, jotka ovat koulineet minua valmentajana ja koreografina enemmän kuin yksikään muodollinen kurssi ja voi kuinka he ovat joutuneet mukautumaan tuuliviirivalkkunsa ideoihin...Siihen on syynsä miksi olen valinut joukkuelajin: iloista ja onnistumisista tulee monikertaisia ja surut ja pettymykset kestetään yhdessä helpommin.
Näytän reilusti pitkää nenää digiajan vaatimuksille hyvälaatuisista kuvista ja videoista. Tekninen laatu on karsea etenkin osassa videoissa, mutta nyt ei ollut osaamista muuhun, kyllä niistä kokonaisuuden näkee. Harmi vain, että iso osa tunnelmaa ja tulkintaa menetetään aina näissä videoinneissa, ei ohjelmat oikeastaan näytä miltään videoilta katsottuna. Ohjelmia ei löydä julkisesti YouTube:sta, ainoastaan tämän blogin linkeistä. Tein väliotsikoita ohjelmien nimien mukaan ja esittelen ne kronologisessa järjestyksessä. Näin se oppimisprosessi eteni:
PUNAISTA
Aloitin seuramme Oulun Kisa-Siskojen (nyk. Oulun Voimisteluseura) tanssillisen voimistelun toiminnan näytösryhmä nimellä vuonna 1999. Aiemmin seurassamme oli toki naisvoimistelua harrastettu ansiokkaasti, mutta ehkä se oli hiukan hiipunut ja ohjaajapulaakin oli. Tanssillisen voimistelun tyylilaji lanseerattiin noihin aikoihin valtakunnallisesti ja hyppäsin siihen mukaan. Erinäisin keräilytaktiikoin sain ensiksi kasaan 8 tytön joukkueen, jotka olivat iältään 15-18-vuotiaita, jokaisella oli voimistelu- tai tanssitaustaa. Tanssillisen voimistelun valmentaminen oli aluksi hieman hakusessa, sillä viimeisimmät kokemukseni voimistelulajeista olivat olleet joukkuevoimistelun kilpaohjelmien treenaus ja yllätys yllätys kilpa-aerobichenkinen tyyli. Olin nimittäin ollut juuri mukana ryhmässä, joka teki pari ohjelmaa Hi Hop-kisoihin muistuttaen tankerokilpa-aerobiccia (tätä ei moni minusta tiennytkään ;)). Innostuneesti kuitenkin tartuin tanssillisen voimistelun haasteeseen ja ihka ensimmäinen koreografiani oli Meren aalloilla seuran joulunäytökseen. Ihanan kamalat puvut ja melkoisen käytetty idea vedestä...Kevätnäytökseen tosin petrasimme asuja ja koreografiaa. Musiikista tykkään vieläkin, joka oli elokuvasta Piano. Harjoitustekele, mutta esikoinen, siksi tärkeä.
"Läpimurto-ohjelmani", ensimmäinen valtakunnallisesti noteerattu ohjelma (ja mieheni suosikki), valmistui keväällä 2000 seuramme 70-vuotisjuhlanäytökseen. Se oli nimeltään Punaista. Kuuntelin tuolloin paljon Enyaa, jonka Boadicea kappale pysäytti. Ohjelmalla ei sinänsä ollut mitään mystistä eikä traagista taustaa vaikka se haudanvakava tunnelmaltaan onkin (ja liikekieleltään epätodellisen hidas). Oikeastaan se oli ihan heittona ja kokeiluna tehty juttu, en uskonut sen kantavan alunperin mihinkään. Näin jälkikäteen katsottuna teen siitä tulkintoja, joita en kaksikymppisenä tehnyt. En tänä päivänä tekisi tällaista näin nuorille naisille esitettäväksi ja nyt ymmärrän myös, miksei sitä haluttu esitettävän veteraanijuhlassa, johon sitä tarjosin :/ Voimisteluliiton kunniapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Vilenius näki kuitenkin ohjelman seuramme juhlanäytöksessä v. 2000 ja kannusti minua hakemaan ohjelmalla liiton näytökseen. Asia jätetttiin tässä kohtaa hautumaan.
Reilun vuoden keskityin ihan muuhun, kun tanssillisen voimistelun harratajien määrä seurassamme alkoi kasvaa ja perustettiin Näytösryhmä 2. Pääsimme Svolin risteilylle esiintymään 70-lukuhenkisellä showtanssilla (jonka koreografina toimi oululaistanssija Heikki Harinen).
Sen pohjalta tein Eksyneet 70-luvulle -ohjelman Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan Ylitorniolle 2001 alkuvuodesta ja samaisessa tapahtumassa esiintyivät myös juuri kasattu Näytösryhmä 2 ohjelmallaan Elä sie etelänmies huijo. Hulvatonta sakkia, joka palkittiin loppunäytöspaikoilla, e kyllä tiedä millä avuilla... ;)
Näytösryhmä 1 treenasi tanssillisen voimistelun tekniikkaa Viima-
ja Auringonlasku -ohjelmilla.
Näytösryhmä 2 puolestaan Revontuli-ohjelmalla.
Vuonna 2001 sitten sekoitin Näytösryhmä 1 ja 2 -joukkueita jonkun verran ja hain uudistuneella kokoonpanolla Punaista-ohjelman kera liiton näytökseen, johon meidät myös valittiin. Päädyimme ohjelmajärjestyksessä toiseksi viimeiseksi, kun viimeisenä esiintyi Vantaan Voimisteluseuran Ajattomat. Ihailemamme The Ajattomat lämppäsivät samassa tilassa kuin me kokemattomat opiskelijat ja lukiolaiset pohjoisesta, joilla ei ollut varaa panostaa edes esiintymisasuun kunnolla...
Jos joku tuolloin olisi sanonut minulle, että noin 10 vuotta myöhemmin tulisin nimittämään toista Ajattomien valmentajista jumppa-siskoksi, yöpyisin hänen luonaan, kouluttaisin heidän järjestämällään tanssillisen voimistelun leirillä sekä saisin heiltä tällaisen kuvaviestin facebookiin,
kun ensin yllyttäisin heitä repäisemään jollakin hulluttelulla kirjoittamassani blogissa, olisin nauraa hekottanut epäuskoisesti. (Ja varmaan kysynyt lopuksi, mikä ihme on blogi...) Olin minä silti ylpeä tekemästäni ja häkeltynyt reissustamme isolle kirkolle.
YLE:n televisiointi Punaista -ohjelmasta vuodelta 2001 (kotitallenne)
OODI JALOILLEMME
Tein ohjelman v. 2002 alkuvuodesta Kuhmossa järjestettyyn valtakunnalliseen Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan. Silloin kaikki ohjelmien tyylilajit olivat sallittuja samassa sarjassa, mutta yhdistävänä tekijänä oli jokin annettu teema. Tanssillisen voimistelun suosio oli kasvanut seurassamme ja meillä oli muodostunut siis Näytösryhmä 1 ja Näytösryhmä 2, alkuperäisestä 8 tytöstä oli kasvanut yli 20 tytön joukko ja Kuhmoon yhdistin molemmat ryhmät samaan ohjelmaan. Valikoiduimme sarjaan, jonka teema oli Jazzahdellen. Tapahtumassa osallistujia ei laitettu paremmuusjärjestykseen, mutta osalle ohjelmista tuomaristo jakoi kunniamainintoja eri kriteerein ja osa ohjelmista valittiin myös tapahtuman loppunäytökseen. Tapahtumassa kisattiin nimenomaan ideoilla ja omaperäisyydellä ja vuodesta toiseen oli mielenkiintoista nähdä mitä kukin joukkue oli kehitellyt milloinkin. Tuomaristo antoi jokaiselle ohjelmalle kirjallisen palautteen, mutta pisteitä ei annettu. Musiikki Oodi jaloillemme -ohjelmaan löytyi Trio Töykeiltä Iiro´s Not So Good Polka ja koreografiaksi halusin leikkisää ilottelua. Päädyin tekemään ohjelman ikään kuin vain jaloille ja idea kannatti. Nappasimme kunniamaininnan omaperäisyydestä ja pääsimme loppunäytökseenkin esiintymään. Hauskaa meillä ainakin oli vaikka koreografia luvattoman yksinkertaista jalottelua onkin :)
Kuvat Oulun Voimisteluseuran joulunäytöksestä 2001.
Oodi jaloillemme valtakunnallinen Musiikista Liikkumaan -tapahtuma Kuhmossa 2002
LOIMU
Hyväntekeväisyysprojektina esiinnyimme syksyllä 2002 REDI64-tapahtumassa Oulussa businesshenkisellä showtanssiohjelmalla, mukavaa vaihtelua tanssilliseen voimisteluun.
Loimu valmistui alunperin seuran kevätnäytökseen vuonna 2002, josta tein tuunatun version ensimmäisiin tanssillisen voimistelun kisoihin Jyväskylään marraskuussa 2002. Tällöin nimesin joukkueen Terrakotaksi. Tuo kisa televisioitiin, mutta yle päätti poistaa ainoana ohjelmana meidät, taisimme olla juuri sopiva 3minuutin leikkaus lähetysajan optimoimiseksi. Tätä ei meille etukäteen kerrottu ja pettymys oli suuri, kun huomasimme asian tv-ruutujen äärellä, oli siinä selittelemistä ystäville ja sukulaisille...Lähetin kyselyä Voimisteluliittoon, poistettiinko meidät huonommuuttamme. Kirjoitin ylelle ja olin jopa valmis maksamaan tallenteesta, jos sellainen omaksi muistokseni toimitettaisiin. Kukaan ei koskaan vaivautunut vastaamaan sähköpostiini eikä Voimisteluliitolla ollut tietoa mihin meidät oli kadotettu. Ei sillä, menestystä ei tullut, mutta meni monta vuotta etten halunnut muistella koko kisaa, vaikka meillä ihana reissu ihanalla poppoolla olikin. Kuvista huokuu, kuinka koimme itse onnistuneemme kisasuorituksessamme ja olin ylpeä taidokkaasta joukkueestani. Loimu on tähän nostamistani video-ohjelmista ehkä eniten perinteistä naisvoimistelua tyyliltään. Musiikkina on taas Enyaa, levyn täytekappale, kuten mieheni sanoo, mutta tuli valittua se kumminkin, koska ei ole ihan ilmeisintä Enyaa. Loimu ei herätä suuria tunteita, mutta on siisti ja huoliteltu. Olkoon se oma versioni juuristani, josta ponnistan.
Loimu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlassa 2010, kokoonpano hieman muuttunut
TUONELAN KUTSU
Vuonna 2003 Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa teemana oli Kalevalan ääniä ja valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Valkeakoskella. Koin luomisen tuskaa, koska Kalevala väinämöineen ja ilmarisineen ei voinut tässä kohtaa elämääni vähempää kiinnostaa. Niinpä angstissani valitsin tuonela-aihion ja mieheni pelasti ehdottamalla kappaletta elokuvasta Unelmien sielunmessu. Myönnän suoraan, etten vaivautunut Kalevalaa tutkimaan sen kummemmin, vaan tulkitsin itse, että pakkohan tuonelassa oli sen Pohjanakan ja -neidon lisäksi olla seireenienomaisia naisia, jotka houkuttelivat miehiä tuonelan perukoille pahaenteisesti...Koska tuolloin aloitin valmentamaan Terrakotan lisäksi aloittelevaa Okra-ryhmää yhdistin ryhmät samaan koreografiaan saadakseni Okrasta tuonelan puitteet ja Terrakotasta seireenit. Aloin painottaa myös entistä enemmän treeneissä ja ohjelmissani ilmaisua, ilmentämistä ja tulkintaa ja tarinallisuus alkoi kiehtoa. Puvuilla ei taaskaan brassailtu, mutta kunniamaininta kokonaisuuden vaikuttavuudesta ja loppunäytöspaikka heltisi. En tänä päivänäkään muuten ole tarkistanut Kalevalasta, onko siellä Tuonelassa oikeasti jotain seireenityyppejä, tuomareille ainakin meni täydestä ;)
Tuonelan kutsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Valkeakoskella 2003
HOKKUS POKKUS HOBITTI
Toitotin Terrakotan valmennuksessa, että halusin tehdä tässä kohtaa ohjelmia, jotka kehittävät heidän nopeusvoimaansa, ketteryyttään ja jalkatekniikkaansa lajinomaisesti (erinomaista luuliikuntaa muuten!). "Vielä te ehditte lillutella moneen kertaan kun vanhenette", oli mottoni treenatessa vaikka koenkin, että vartalotekniikan opettaminen on ollut aina vahvuuteni. Ohjelmistakin huomaa, että baletinomainen jalkatekniikkatreeni ei ollut vahvuuteni, vaan ennemminkin liikkuvat hyppely- ja askellussarjat, olin hirvittävän huono liikkuvuustreenauttaja ja en ole koskaan ollut luontainen hyppääjätyyppi, joten pähkäilimme niitä aina yhdessä ja onneksi ryhmästä löytyi niitä, jotka pystyivät näyttämään tavoitteen jota kohti treenasimme. Hobitti-ohjelma on mainio esimerkki tyylistäni, jota halusin tuolloin painottaa, ilmaisullinen ja näpsäkkä, se valmistui v. 2003 kevätnäytökseemme. Taru sormusten herrasta -elokuvabuumi oli kuumimmillaan ja muistan aidosti hieman pelänneeni, teilaavatkohan ne fanaatikkofanit, kun menen tämmöstä hippastelemaan, eikä musiikkikaan ole elokuvan soundtrackilta, vaan jostain Anttilan alekorista...Tämä on silti yksi ehdoton lemppariohjelmani! Jälkimaininkeihin liittyy myös valmennusurani ensimmäisiä kipeitä muistoja, Terrakotan "ensimmäinen hajoaminen" ryhmäläisten ikäjakauma kun oli kahdenkympin molemmin puolin, osa rakkaista lähti maailmalle, osa halusi keskittyä muuhun ja minun piti löytää uusi motivaatio ja suunnata katseeni uuden rakentamiseen. Ja voi mitä kaikkea olikaan vielä edessä :)
Hokkus pokkus hobitti Oulun Voimisteluseurann kevätnäytöksessä 2003
KOHTAAMISIA ASEMATUNNELISSA
Terrakottaan saatiin uusia taitavia voimistelijoita oman seuran sisältä, kun innokkaita tanssillisen voimistelun harrastajia oli jälleen tulvahtanut lisää ja kaikki jatkui. Alkuvuoden 2004 valtakunnallinen Musiikista Liikkumaan -tapahtuma järjestettin Seinäjoella ja teemanamme oli Jumppajunan kyydissä ilmaisuvaunussa. Teema oli "lapsekas", mutta tällä kertaa en lähtenyt leikittelemään, vaan loin mielessäni kokoelman ihmisiä, persoonia, jotka kohtaavat asematunnelissa matkalla jonnekin. Koreografiassa näkyy itse asiassa yllättävän paljon nykytanssin elementtejä ja taas ohjelmaa rakennettiin ilmaisun ja improilun tuloksena. Musiikki on yksi lemppareistani EQ "Berlin" ja myöhemmin tässä postauksessani palaan, miten musiikki vaikutti minuun vielä jokunen vuosi myöhemminkin...Ohjelma ei menestynyt, mutta muistan monen ryhmän ulkopuolisen ihmisen pohtineen, olisiko tämä sen tyyppinen ohjelma, jollaisia tultaisiin näkemään, kun sitä uutta tanssillisen voimistelun sarjaa kehitellään (vrt. nykyinen Show-tapahtuman tanssillisen voimistelun sarja).
Kohtaamisia asematunnelissa Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004
KIP KOP
Vuonna 2004 kevätnäytökseemme valmistui nopeatempoinen, rytmiikkapläjäys Kip kop, jossa välineenä olivat rytmikapulat. Olin edellisenä kesänä vaikuttunut Lissabonin Gymnaestradassa japanilaisten kehärumpuohjelmasta ja siitä inspiroituneena halusin tehdä oman versioni rytmillä leikkien (mainittakoon vielä, että unohtakaa saman tien se japanilaisten huikea ohjelma, ei tämä ole lähimaillakaan sitä tasoa!), mutta suosittelen tämäntyyppistä treenaamista jokaiselle tanssillisen voimistelun koreografille ja esiintyjälle. Se kehittää omaa musiikinkuuntelutaitoa, rytmitajua ja liikkeen oikeanlaista ajoitusta, täsmällisyyttä. Jos ei ohjelmaksi asti, ainakin joskus mausteena harjoitteluun. Mieheni on rumpali ja hän auttoi osittain minua rytmityksissä. Tämä on kuulemma koreografiatyyliltään ja liikekieleltään retro, näin minulle ovat naisvoimistelukonkarikatsojat kertoneet. Otan sen kunnia-asianana! Musiikki on suomalaista pelimannimusiikkia. Ohjelma sai paljon hyvää palautetta Vantaalla toukokuussa 2004 järjestetyssä tanssillisen voimistelun workshopissa, ehkä se onnistui juuri siinä kohtaa olemaan niin erilainen ohjelma kuin muut. Iloitsin kovasti, kun pari oman seurani nuorempaa ryhmää Fuksia&Malva päätti jälkeenpäin kierrättää ohjelman uudestaan ja esittivät sen v. 2009 näytösShowssa Vantaalla. Tämä kapula-teema seurasi minua vielä vuosina 2005-2007...
Kuvat alueellisesta näytösShow-tapahtumasta Kuhmosta 2009 Fuksia&Malva, kuvaaja Riitu Kerola
Kip Kop Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004, esittäjänä Terrakotta
kuvaus ja ääni eivät valitettavasti ihan synkkaa keskenään, pakko mainita kun rytmiikkaohjelmasta kyse...
MITEN NIIN KILTTI? -KENTTÄOHJELMA
Voimisteluliiton näytöstyöryhmän ihmiset, jotka olivat nähneet Kip kopin, pyysivät minua jatkokehittelemään ideaa ihan kenttäohjelmaksi asti. Kenttäohjelmakoreografina toimiminen oli ollut yksi suurimmista haaveistani viisivuotiaasta lähtien ja uskaltauduin hakemaan prosessiin, tuolloin 24-vuotiaana. Niin syntyi ensimmäinen kenttäohjelmani Miten niin kiltti?, jonka kohderyhmänä olivat 11-15-vuotiaat voimistelijatytöt ja välineenä pitkät kapulat markkeeraamaan kapinahenkeä. Kipalemiksaus löytyi Safri Duolta. Suunnittelutyötä tein intensiivisesti v. 2004-2005 ja huipennus oli kesällä 2006 Tampereella Sun Svolissa. Ohjelmassa esiintyi n. 450 voimistelijaa eri puolilta Suomea ja omasta seurastani ohjelmaan lähti 45 nuorta tyttöä. Lisäksi ohjelma esitettiin 2007 Itävallassa Dornbirnin Gymnaestardassa hallinäytöksessä. Se oli ensimmäinen kerta, kun ohjelmani sai kansainväliset puitteet :) Hiukan huimasi...ainoastaan vähän harmitti ihanien asioiden päällekkäisyys, olin nimittäin juuri päässyt synnäriltä kotiin esikoiseni kanssa enkä siis päässyt Dornbirniin matkaan.
YLE:n kuvaus Miten niin kiltti? Sun Svoli 2006 (kotitallenne)
...SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS
Palaan vielä lukuvuoteen 2004-2005. Kenttäohjelmaprosessi vaati paljon omia resurssejani enkä pystynyt fokusoimaan voimavarojani enää niin paljon Terrakotan toimintaan. Tämä aiheutti ryhmässä hämmennystä ja sitoutumista puolin ja toisin kyseenalaistettiin. Toki olin mietiskellyt jo pari vuotta, olisiko minulla enää annettavaa ryhmälle, koska ryhmä eli jatkuvasti porukkaa lähti vaikka toisaalta myös tuli (lohdutin itseäni ajattelemalla, että ryhmä oli myös monelle ponnistuslauta uusiin haasteisiin, annoin tietyt valmiudet ja sitten ne jatkuivat muualla, taitavampien valmentajien opeissa) tietty ydinporukka toki säilyi vuodesta toiseen. Jouduin kuitenkin luopumis- ja jäähyväiskierteeseen, joka tuossa vaiheessa kun ystävyys- ja valmennussuhteet menivät sekaisin ja päällekkäin oli aika haastavaa. Lopun alun merkit olivat ilmassa, valitettavasti. Kasvukipuja, mutta niin ihanaakin, kun lähdettiin tavoittelemaan vielä yhtä yhteistä päämäärää. Menin naimisiin kesällä 2005 ja halusin Terrakotan esiintyvän vielä viimeisen kerran tunteideni tulkkeina häissä. Tein rakkauspäissäni ...suurin niistä on rakkaus -ohjelman, jota esitettiin myös Mäntyharjulla tanssillisen voimistelun workshopissa toukokuussa 2005. Musiikkina Sarah Brightmanin versioima Scarborough fair. Vaikka ohjelma edustaa perinteistä tanssillista voimistelua mekkoineen, pidän edelleen sen tietystä tyttömäisestä liihottelusta, keveydestä ja kuvioiden liidosta. Muistan, että Terrakotta piti tämän ohjelman treenaamisesta ja harjoitteluprosessi oli vaivatonta. Jäähyväiset olivat sittenkin suloiset ja häissä liikuttavat :)
...suurin niistä on rakkaus Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2005
LOUHEN LOITSU
Terrakotan jäähyväisten jälkeen syksyllä 2005 aloitin uuden tanssillisen voimistelun ryhmän aikuisille naisille, sen nimeksi tuli Karmiini. Muutama ex-terrakottalainen seurasi mukana, mutta valtaosa naisista oli minulle uusia valmennettavia yli kolmekymppisiä, osa viisissäkymmenissä. Suurimmalla osalla kokemusta naisvoimistelusta menneiltä vuosilta. Uusi tilanne minulle valmentaa itseäni kypsempiä naisia (ja omaa äitiäni) ja vain kerran viikossa, sillä Terrakotan kanssa harkkasimme pari kertaa viikossa. Olin itse tuolloin 25-vuotias. Koko harjoittelumetodi ja tavoitteet hakivat jonkun aikaa muotoaan, mutta karmiinilaiset olivat siinä mielessä kiitollinen ryhmä, että he eivät kyseenalaistaneet minua valmentajana vaikka paljon nuorempi heitä olinkin. Löysimme yhteisen sävelen parissa vuodessa ja teimme mm. kokeiluna Voimakkaasti virtaavasti -ohjelman, jonka liikekieli kulki Hilma Jalkasen jalanjäljissä (ks. vaikkapa Urheilumuseon vanhoja mustavalkokuvia, josta saat osviittaa). Sitten tuli Karmiinin valtakunnallisen "läpimurron" paikka. Se oli Louhen loitsu, joka valmistui alunperin vuonna 2007 kevätnäytökseemme. Olen sitä mieltä, että yksi luovimpia tilojani on raskausaika! Esikoista odottaessani hormoonit jylläsivät ja syntyi räväkkä, mieleenpainuneeksikin kehuttu ohjelma. Sitä suitsutettiin Tampereen tanssillisen voimistelun workshopissa samaisena keväänä ja se sai valtakunnalisessa Show-tapahtumassa Turussa loppuvuodesta 2007 kunniamaininnan omalaatuisuudestaan ja se valittiin loppunäytökseen. Lisäksi se valittiin myös Tamperetalolle liiton näytökseen. Ja niin kuin minä vuonna 2003 parjasin Kalevalaa, nyt se synnytti yhden lemppariohjelmistani, tosin sieltä Tuonelasta tämäkin. Musiikki on Adiemukselta.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlasta, kuvaaja Riitu Kerola
Louhen loitsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Turussa 2007
ÄITI MAA
Esikoiseni syntymä mullisti maailmaani ja heijastui luonnollisesti myös seuraavaan ohjelmaani. Tein Äiti maan alunperin kevätnäytökseemme vuonna 2008 ja koreografiaprosessi ajoittui juuri esikoiseni seesteisimpään vauva-aikaan. Se esitettiin myös Kuopion näytösShowssa alkuvuonna 2009. Liikekieli on maailmoja syleilevää ja musiikki suomalaista folkmusiikkia. Muistan ettei monikaan karmiinilaisista ihastuneet musiikkivalintaani ja osa sanoi vielä muutaman vuoden jälkeenkin, että siihen mukaan pääseminen oli vaikeaa. Jotain juurevuutta tällä ohjelmalla tavoittelin, vaikkei se suuremmin menestynytkään, asuista ei tykännyt kukaan, mutta eipähän ainakaan ollut mekkoja ;)
Kuvat Kuopion näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Minna Kouri
Äiti maa näytösShow-tapahtumassa Kuopiossa 2009
YÖTTÖMÄN YÖN USVA
Vuonna 2009 kevätnäytökseen oli Karmiinin vuoro tehdä perinteisen kaunis liihotteluohjelma. Olimme tanssillisen voimistelun tekniikan treenaamisen kanssa pisteessä, jossa olin siihen taas valmis ja muistan erään ryhmäni pitkänlinjan naisvoimistelijan huokaisseen helpotuksesta ja ihastuksesta, "Vihdoinkin!". Musiikki on Oskar Merikannon Nocturne ja ohjelmalla esiinnyimme myös Vantaan näytösShowssa 2010. Harjoitteluprosessi oli vaivatonta ja liikekieli näin kolmikymppiseksi ehtineenä mukavuusalueellani eli vartalotekniikkapainotteinen. Ohjelmassa esiintyy äiti-tytär -pareja. Annoin tyttärille hieman enemmän lava-aikaa kuin äideille, josta tuomarit välittömästi rokottivat, äidit kun olisivat kuulemma pystyneet täysin samaan ;) Ohjelma valittiin kuitenkin loppunäytökseen.
Kuvat Kuhmon alueellisesta näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Riitu Kerola
Yöttömän yön usva näytösShow-tapahtumassa Vantaalla 2010
OULUN VOIMISTELUSEURAN 80-VUOTISJUHLANÄYTÖS,
"10-VUOTISTAITELIJAJUHLA" VUONNA 2010
Lukuvuosi 2009-2010 oli kokoava ja muistorikas vuosi. Valmistelimme seuramme 80-vuotisjuhlaa ja useat itselleni rakkaat ohjelmat: Punaista, Meren aalloilla, Tuonelan kutsu, Hokkus pokkus hobitti, Oodi jaloillemme, Louhen loitsu, Kip kop ja Loimu sai lämmintä uutta voimaa ja versiointia. Toki juhlanäytöksessä esitettiin seuramme muidenkin koreografien tuotoksia. Ilokseni moni ex-terrakottalainenkin ilmoitti haluavansa juhlaprojektiin mukaan jopa monien kilometrien takaa ja vuosien jälkeen salissa vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin ja treenattiin viikonloppuleireillä. Onnistunut juhla, kiitollinen mieli. Vaikka 10-vuotistaiteilijajuhla on suurieleisesti todettu, halusin sen itse ajatella itselleni niin. Sen verran monia tunteja olin kuluttanut seuramme toiminnassa ja seuraamme edustaessa, että juhla oli paikallaan kymmenen vuoden vapaaehtoistyön jälkeen. Lasillinen hyvässä seurassa oli ansaittu.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-juhlanäytöksestä
Kuvaaja Heidi Keränen:
 |
| Hokkus pokkus hobitti |
 |
| Hokkus pokkus hobitti |
 |
| Oodi jaloillemme |
 |
| Oodi jaloillemme |
 |
| Punaista |
 |
| Tuonelan kutsu |
 |
| Tuonelan kutsu |
 |
| Kip kop |
 |
| Loimu |
 |
| Loimu |
 |
| Punaista |
Tuunattu Tuonelan kutsu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöksessä
LEVOTON
Seuran 80-vuotisjuhla sai aikaan pienen ihmeen. Terrakotta halusi kasata rivinsä viiden vuoden tauon jälkeen uudelleen. Toive minun suuntaani tuli nimenomaan ryhmän omasta aloitteesta enkä voinut kieltäytyäkään, vaikka hiukan epäröin, sillä olin kauden alussa jo hyvinkin taas raskaana. Itse asiassa oikein hykertelin, nyt piti sitten taas repäistä, olihan raskausajan hormoonimyrskyistä otettava kaikki luomisvimma irti. Syntyi kiistelty, parjattu ja ristiriitainen ohjelma Levoton. Ohjelmalla lähdimme kisaamaan Show-tapahtumaan Helsinkiin toukokuussa 2011. Tavoitteena oli kapinoida perinteitä vastaan ja musiikiksi valitsin Massive Attackia. Ja sen siitä sitten saa: kisa oli todellinen mahalasku sijoituksineen ja pisteineen. Sain kokea, miltä tuntuu ikänsä voimistelun parissa toimineena saada palaute: ryhmän voimistelutaito 2 (asteikko 1-10). Kirjallinen arviointi ei paljon kannustanut kapinoimaan jatkossa ja olin valmis jättämään koko touhun siihen. Karvas kokemus kirvoitti kuitenkin todelliseen tanssillisen voimistelun kehittämisprosessiin omalla kohdallani ja halusin avointa keskustelua kehittymissuunnista. Syntyi tämä blogi. Väitän jokseenkin onnistuneeni herättelemään, piikkinä lihassa, jos ei muu auta ;) Tekisinkö tällä tiedolla ja kokemuksella ohjelman samoin kuin vuonna 2011, ehkä en, mutta oivalsin kokemuksestani sen, ettei olennaista olekaan sijoittuminen jossakin kisassa, vaan rohkeasti kokeilla omia rajojaan koreografina ja poistua useamminkin mukavuusalueelta. Vain niin voi kehittyä eikä ala toistaa itseään. Sitä paitsi, seuraavana vuonna näin useassa Show-ohjelmassa mustaa pitsiä ja voittajajoukkue ei muuten hamosia heilutellu ;)
Kuvat Oulun voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011, kuvaaja Minna Kouri
Levoton Show-kisoissa Helsingissä 2011
VÄLITILA
Samaan aikaan kun väsäsin Terrakotalle Levoton-ohjelmaa, hyödynsin outoja raskaushormoonejani myös Karmiinin kanssa. Tein jotain itselleni ennen kuulumatonta ja käytin samaa musiikkia toistamiseen. Terrakotan Kohtaamisia asematunnelissa musiikkia EQ "Berlin". Idea kasvottomista maskihahmoista oli jo joskus aiemminkin käynyt mielessäni, mutta nyt se sai toteutuksensa. Välitila-ohjelma kertoo henkiolennoista, levottomista vaeltavista sieluista jossain elon ja kuolon rajamailla. Se esitettiin toukokuussa Helsingissä Show-tapahtuman näytössarjassa ja sai tuomaristolta kunniamaininnan. Kuopukseni, muusani oli tuolloin kolmikuinen ja matkassani Terrakotan ja Karmiinin kanssa Helsingissä.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
Välitila näytösShowssa Helsingissä 2011
VÄNINNAN MIN
Hormoonimyrskyt laantuivat ja oli seesteisemmän ohjelman vuoro, balsamia haavoihin, kuten sitä ystävälleni nimitin. Olen aina pitänyt kappaleesta "Vem kan segla förutan vind" lauleskelin sitä paljon kouluaikoinani ja kun sattumalta löysin hyvän sovituksen Spotifysta halusin hyödyntää sitä. Väninnan min kertoo elämän varrellani kohtaamistani ystävistäni. Toiset ovat jo kulkeneet pois, toiset ovat pysyneet rinnalla. Toisten kanssa fyysinen välimatka on pitkä mutta henkinen yhteys säilyy vaikka menisi vuosia, ettei nähdä. Toisten kanssa ollaan lähellä mutta katsotaan usein ohi. Erilaisia persoonia, erilaisia elämänkokemuksia, tyttöjä, naisia, kaikkine tunteineen, tarina on elävä ja todellinen. Vaikka tunnelma ei välity videosta, tiedän monen itkeneen tämän katsottuaan livenä (jopa tuomarin, joka minulle siitä itse kertoi), ehkä se on sittenkin niin samaistuttava. Kun kilpailusuorituksemme Show-tapahtumassa Valkeakoskella oli ohi, oli jälleen itkun paikka, mutta tällä kertaa onnesta :) Pronssimitali oli mieluinen yllätys. Niin yhteinen matkani Terrakotan kanssa jäi tällä kertaa lyhyeen, mutta siihen ei liittynyt kriiseilyä se oli yhteinen päätös, ajatus jäi leijumaan josko vielä joskus kunhan näistä ruuhkavuosista... ja niin joukkueen jäsenet lensivät kevätnäytöksemme jälkeen 2012 kukin uusiin haasteisiin.
Kuvat Show-kisasta Valkeakoskelta 2012
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
Väninnan min Show-kisassa Valkeakoskella 2012
SINÄ OLIT SE IHME
Ruuhkavuosista puheenollen...Jossain vaiheessa tajusin, että voimistelijatyttöseni olivat kasvaneet oikeesti aikuisiksi ja voimisteluvauvoja alkoi tupsahdella tuon tuosta. Koska olin jo jonkun aikaa ollut perheliikunnan ohjaaja ja tehnyt perheliikunnanohjelmiakin halusin tehdä jotain spesiaalia rakkailleni kevätnäytökseemme 2012. Niin syntyi projekti "Voikkaäiskät lapsineen lavalla". Oma kuopukseni oli tuolloin reilun vuoden. Olen valmentanut siis kaikkia lavalla näkyviä äitejä ja kaikki nämä lapset ovat tunteneet voimistelun liikkeen jo äitiensä vatsassa. Oli luonnollista tehdä tanssillisen voimistelun ohjelma yhdessä. Taaskaan video ei välitä sitä käsinkosketeltavaa tunnelmaa jonka nämä hurmaavat vauvat ja taaperot äiteineen saivat näytöksessä aikaan. Saimme valtavasti palautetta jälkeenpäin ja moni ehdotti, että tämäntyyppinen perheliikunnan ohjelma pitäisi esittää joskus muuallakin. No ei ehditty, lapset kasvavat niin nopeasti.. Ihana muisto, ohjelma kuuluu kategoriaan itkettävä :´)
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2012, Kuvaaja Minna Kouri
Sinä olit se ihme Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2012
TÄRSKYT AL CAPONEN KANSSA
Kun aikanaan aloitin Karmiinin kanssa ilmoitin heti, etten suostu mummoiluun, vaikka osa ryhmäläisistä mummoja jo ovatkin :) Halusin, että ohjelmissa tehdään kunnolla jotain, mennään eikä meinata. Jos Terrakotan kanssa painotin näpsäkkyyttä, ehkä Louhen loitsu ja tämä Tärskyt Al Caponen kanssa olivat minun tapani toteuttaa näpsäkkyyttä myös Karmiinin kypsemmillä naisilla. Olenkin kertonut aiemmin blogissani tämän ohjelman tarinan ja menestyksen. Helpolla se ei tullut, mutta kannatti. Yksi mieleenpainuneimmista ohjelmaprosesseista, jonka lopputuloksesta voin olla ylpeä. Huipulla on hyvä lopettaa, meidän yhteinen matkamme Karmiinin kanssa päättyi tähän ohjelmaan.
Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2013
Kuvaaja Minna Kouri:
Kuvaaja Riitu Kerola:
YLE televisiointi Tärskyt Al Caponen kanssa Sun Lahti Voimistelu häikäisee näytöksessä 2013 (kotitallennus)
KYTKÖS - KENTTÄOHJELMAKOKONAISUUS
Suurin haasteeni näinä vuosina on ollut Kytkös-kenttäohjelmaprosessin pääkoreografina toimiminen Sun Lahdessa 2013. Tämän prosessin olen kirjoittanut auki aiemmin blogissani, joten tässä kohtaa en palaa siihen tarkemmin. Onnellisena kuitenkin suuntaan tämän kokonaisuuden kanssa kansainväliselle areenalle, kun Helsingissä järjestetään 2015 maailmanlaajuinen Gymnaestrada voimistelun suurtapahtuma. Toivottavasti saamme paljon esiintyjiä mukaan :)
 |
| Kytkös-koreografitiimini |
 |
| Ne äiskän muusat, Liittymät -ohjelma, perheliikunnan rooli |
UUSI PROJEKTI....
Kun aloitin tanssillisen voimistelun valmentajana, olin 19-vuotias. Etenkin 2000-luvun alku oli huumaavaa, paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa ja silloin tuntui kuin koko maailma olisi valloitettavissa. Kehityin joukkueideni mukana harppauksin ja täytyy kai tässä kohtaa olla ylpeä myös omasta tekemisestään. 8 tytön näytösryhmästä kasvoi vahva tanssillisen voimistelun jatkumo ja seuramme tunnetaan tällä hetkellä myös valtakunnallisesti. Tanssillisen voimistelun harrastajia joukkueissamme nuorista naisiin on yli 40 ja jumppakoululaisissa treenaa yli 60 potentiaalisen tanssillisen voimistelijan lauma :) Perinne on vahvistanut seuraamme useita valmentajaosaajia, joista jokainen vie omaa polkuaan ja tyyliään eteenpäin ja voimme ihailla heidän tuotoksiaan eri tapahtumissa.
Toivottavasti olen onnistunut antamaan joukkueilleni muistoja ja elämyksiä ja ehkä sitä kautta jättämään jonkinmoisen oman kädenjälkeni tanssillisen voimistelun maailmaan. Näin 33-vuotiaana toivon toki, että minulla on paljon vuosia edessä..moni moni idea odottaa vielä toteutumistaan ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)