sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

#wg2015 7. päivä - Jäähyväiset...Nähdäänhän me Itävallassa neljän vuoden päästä?

Viimeinen päivä. Viikko hurahti vauhdilla ja tuntuu oudolta aloittaa arki kotona, koska Gymnaestradaviikon elin niin toisenlaisessa, omassa maailmassa.

Viimeisenä päivänä järkättiin Messukeskuksen halleihin erilaisia workshoppeja ja ne olivat taas myös hyviä jumppasiskojen treffauspaikkoja. Aloitin Minna Tervamäen tunnilla Minnan Metodit. Balettia, joogaa ja pilatesta yhdistelevä tunti oli kiireetön ja haastoi todella yhdistämään mielen ja kehon joka solutasolla. Liikkeet eivät olleet vaikeita, mutta haastavaksi ne teki harkittu mielen työskentely lihastyön rinnalla, kehonhallinnan treeniä johon valitettavan harvoin panostan aikaa... Hiki valui, vaikka periaatteessa seisoin paikalla. Minna Tervamäki on todella lämmin ja lempeä persoonana ja tietenkin hänen omaa liikkumistaan katsoo ihaillen.

Karismaattinen, veistoksellisen kaunis ballerina Minna Tervamäki 
Kävin treffaamassa ja halaamassa myös jumppasisko-Teija Reini-Niemistä. Hän veti viereisessä hallissa sauvajumppaa ja ehdimme vaihtaa muutaman sanan. Olemme tutustuneet Teijan kanssa Voimisteluliiton aikuisliikunnan kouluttajatiimissä muutamia vuosia sitten. On jotenkin lohdullista kuulla niin monessa liemessä keitetyn PRO-kouluttajan jännittävän edelleen ennen tällaisia isompia ohjauskeikkoja, me ollaan Teijan kaa semmosia jännittäjätyyppejä ja silti heti kun päästään lauteille, sokka on irti :D Teija jos kuka on PRO, uskaltaa heittäytyä ja improvisoida. Hänellä on liikunnallinen työkalupakki, josta riittää ammennettavaa moneen.

Ruotsalaisdaami halusi imeä Teijalta vielä vähän ideoita lisää..
Koska jäin niin monen kanssa juttelemaan missasinkin kaksi seuraavaa workshoppia, jonkun verran näin sivusta. Annu Ridanpää-Taittosen maailmanympärimatka jumpaten näytti mukaansatempaavalta ja ruotsalaispoikien vetämä parkour innosti erityisesti nuorisoa.

Workshopit päätti omalta osaltani Eerika Laalo-Häikiön FlowGymnastics-tunti. Toki meitä oli monta jumppasiskoa jakamassa tätä rakasta liikekieltä. Vartalon aaltoliike on meille yhtä luontaista kuin kävely ja koko tunnin huomasin hymyileväni, vajaa vuosi sitten viimeksi ollut jonkun toisen vetämällä tanssillisen voimistelun treenitunnilla ja olipa tämä sydäntä ja koko kehoa lämmittävää. Liikkuvat, monipuoliset sarjat oli niin parasta. Kiitos Eerika!      

Miten niin hiki..? Mäntsälän Voimistelijoiden Hengettärien taidokas valkku/koreografi ja kouluttaja Eerika Laalo-Häikiö
Suihku, huoneen luovutus, jäähyväisiä monen rakkaan kanssa...Sitten vielä päättäjäisiin Olympia Stadionille. Päättäjäisten katsomossa, siinä small talkin yhteydessä kävi ilmi, että istuimme Katrin kanssa Itävallan Voimisteluliiton delegaation edustajien vieressä. Kun jossakin vaiheessa päättäjäisiä Suomi luovutti järjestämiskapulan Itävallan Dornbirnille Austrian Gymnastics Federationin Prof. Friedrich Manseder toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi seuraavaksi Itävaltaan. Tottakai Gymnaestradanhengessä räpsättiin yhteiskuva ja Prof. Friedrich Manser toivoi kuvaa lähetettäväksi hänellekin. Oli innoissaan, että joku kirjoittaa ihan blogiakin tapahtumasta :)

Tervetuloa Itävaltaan! Kutsujana Austrian Gymnastics Federation Prof. Friedrich Manseder
Jos saa näin lopuksi olla kriittinen niin päättäjäisten ohjelmalta sinänsä odotin vähän räväkämpää, iloisempaa ja näyttävämpää otetta, jossa massa oli täyttänyt kentän värillä. Voi, meitä suomalaisiahan olisi ollut 4000 käytettävissä... Vaikka kaikki viikon aikana nähdyt kenttäohjelmapuvut päällä kehystämässä ja esiintymässä massana! Nyt kenttä näytti välillä tyhjältä ja musiikkibiisit osin suomalaiseen tapaan melankolisilta, loppubilemeininki jäi vähän laimeaksi, jota ehkä kansainvälinen yleisökin olisi tähän hetkeen kaivannut. Onneksi muutamat solttupojat osasivat ottaa kaiken ilon irti stadionkeikastaan ja lopun vapaaehtoistyöntekijöiden yhteistanssi oli loistava yhteisöllinen lopetus :)

World Team aloitti shown räväkästi ja sai odotukset korkealle...
Sisua ja Suvia olisi voinut tanssittaa isompi joukko, nyt se hukkui kentän keskelle pieneksi 

Muutamia kangaskuvia viikon varrelta, kaipasin liikettä ja massaa tähänkin... housebändi Sami Pitkämö ja Johanna Försti

Valkean linnun parvi koreografinsa Riikka Virkajärvi-Johnsonin johdolla, näytttävä joukko


Ihana solttupoika ottaa ilon lopulta irti!
...ja kutsuu kaverinsa mukaan ilakointiin.

Väliohjelmanumero mallitoimistolta...voimistelijatyttöja, poikia ja naisia kaipasin tuomaan vauhtia ja liikettä lisää

Vapaaehtoistyöntekijöitä ja Valkean linnunnaisia yhteistanssissa, nyt on iloa ja elämää kentällä!

Ja vaikka päättäjäisistä olinkin kriittinen, (viikon elämyksiä pullollaan voi jo tuntua, ettei niin helposti hurmaannu enää), päällimmäisenä koko tapahtumasta jäi kuitenkin käteen suuri kiitollisuus elää näin hieno kokemus ja olla pieni palanen itsekin rakentamassa ainutkertaista tapahtumaa. Suunnitelmat kohti Itävaltaa... nyt seurat ehtisivät vaikka hommata kummiseuroja ympäri maailmaa ja sopia yhteiset jumppatreffit Dornbirniin! Nähdään siellä!      


Yhteisöllisyys, Connections Sonera Stadionilla viikolla napattu kuva

perjantai 17. heinäkuuta 2015

#wg2015 6. päivä - viimeisiä viedään

Kuudentena päivänä oli viimeinen mahdollisuus ahmia Messukeskuksen hallinäytöksiä, siksipä täytin niillä päiväni. Aamun aloitti upea Mäntsälän Voimistelijat kokonaisuudellaan Heart of Stone. Jälleen uusi näkökulma toteuttaa hallinäytös kooten lyhyitä ohjelmapätkiä eri ikäisiltä kokonaiseksi tarinaksi, näin myös koko porukka liikkui vähän väliä pramilla. Voimakas, ilmaisullinen, täsmällinen. Olen jo pidemmän aikaa ollut Mäntsälän Voimistelijoiden Hengettärien fani, karismaattisuus näkyi jälleen lavalla, heillä on kyllä maaginen taito siihen, mutta ihana oli huomata, miten yhtenäisesti koko seuran joukko hengitti tarinaa.

Mäntsälä Gymnastics with HJM-team
Seuraavaksi kävin ihastelemassa Oulun Voimisteluseuran ja Oulun Naisvoimistelijoiden yhteisponnistuksen Urban Winter. Olin tarkoituksella jättänyt sydäntäni lähimpänä olevan kokonaisuuden viimeiselle päivällä, jotta se ehtisi viikon aikana vapautua huippuunsa. Ja niinhän se vain oli, upeaa katsottavaa! Kokonaisuus, jossa draaman kaari ylsi alusta loppuun ja silmälle oli monenlaista seurattavaa lavalla. Koko elämänkaari oli edustettuna ja hyvin monenlaisista rooleista löytyi jokaiselle seuratoimijalle mielekäs osansa, aitoa huumoria ja hurmaava, taidokas koreografia. Olin tosi ylpeä katsomossa, hyvä Oulu!




Osaava koreografijoukko Iina Lepistö, Pia Hannus, Annu Tertsunen, Irma Ala-aho, Marja Seppänen, Nina Ylitalo
Hallinäytösten tohinassa näkee aina tuttuja. Ihana yllätys oli nähdä Puhakaisen Heliä Lappeenrannasta. Heli edustaa minulle Jumppakoulumaailman äitihahmoa, joka veti aikanaan meidän Jumppakoulukehittämisryhmää, lempeä ja sydämellinen tahtonainen, jolla on vankka kokemus voimistelun taidon portaista lapsista huipulle.

Heli, jonka halauksessa on sylillnen lämpöä
Seuraavaksi kiiruhdin Speakers Corneriin, jossa aiheena oli Large Group Performance. Meidät kenttäohjelmakoreografit eri maista oli kutsuttu keskustelemaan tulevaisuuden näkymistä, yhteistyökuvioista ja haasteista. Yhteiskoulutusta kaivattaisiin ja myös selkeää työkalua tietokoneelle, joka olisi koreografiatyössä apuna. Tulevaisuudessa kenttäohjelmien väline- ja telinekokeiluja halutaan enemmän sekä maailmanlaajuisesti osallistujia yhteisohjelmien muodossa.

Speakers Cornerissa riitti kiinnostusta kenttäohjelma-teemaan

Huikean rohkean, yli 2000 osallistujan World Team -kenttäohjelman toinen koreografi Marja Kallioniemi
Seuraavaksi näin Voimistelu- ja Urheiluseura Elisen kokonaisuuden Elise Fantasia, Seasons of Surprise. Värikästä ja iloista huippuvoimistelua rytmisen voimistelun tanssillisen voimistelun Suomen mestareilta. Laatua, viimeisteltyä, harkittua. Kokooman Sibeliuksen musiikkiin tehty lintukoreografia oli linjakas ja läsnäolo lavalla vetää puoleensa. Viikon aikana olen vähän väliä törmännyt Kokooman pyöräkaravaaniin milloin missäkinpäin tapahtumaa. Mistähän se kaikki energia tulee??? Valloittavia ja reippaita, taitavia voimistelijanaisia, todellisia idoleita monelle nuoremmalle. Ihailen heidän tapaansa heittäytyä ja olla avoimena aina uuteen haasteeseen.

Elisen rytmisen huippuja
Elisen tanssillisen voimistelun Kokooma-joukkue, jälleen yksi lempparijoukkueistani, joita seuraan
Näin toiseksi viimeisenä tapahtumapäivänä official shopissa oli alet. Pikkusen jonoa...

Tärähtänyttä shoppailumeininkiä

Koska Gymnaestrada on ohjelmaa pullollaan kannattaa treffejä sopia joko hallinäytösten yhteyteen tai esimerkiksi joukkoruokailuun :D Lounastreffit pidin Vantaan Voimisteluseuran Hannele Ahlqvistin kanssa, jonka kanssa olen toiminut hallinäytösten valintaraadissa ja lisäksi hän on mentoroinut Connections-kenttäohjelmakokonaisuutta. Sparraaja, visionääri, niin paljon nähnyt, kokenut ja luonut, ettei moni tässä maassa. Hannelen koulutuksissa olen saanut olla 2000-luvun alusta asti ja olen kiitollinen, että siitä lähtien yhteydenpitomme on säilynyt ja yhteinen sävel löytyy joka kerta on kohtaamme. Kiitos, kiitos ja kiitos Hannele, olet mahdollistanut minulle paljon!

The Guru, mentori Hannele
Iltapäivän kulutin vielä neljän hallinäytöksen parissa. Italian naisten tanssikokonaisuus sykähdytti läsnäolollaan. Sveitsi toi härveleitä ja iloa. Saksa näytti isä-tytär voimistelua. Helmi löytyi kuitenkin vihoviimeisestä hallinäytöksestä, kun Norjan pojat saivat valtaisan wau-efektin yhdistämällä koripallon donkkaukset ja trampat, voltteja ja koreja pareittain ja ryhmänä sellaisella tykityksellä että kädet ja ääni oli turrana shown jälkeen tapauttamisesta ja huutamisesta. Ei ihme että halli pursusi viimeisille minuuteille niin paljon väkeä.

Italia

Sveitsi

Saksan isä-tytär voimistelu

Norjan ihkut pojat
Tällä kertaa tein sellaisen valinnan, että seurasin upean FIG-gaalan televisiosta omassa hotellihuoneessa. Tiedän kyllä että missasin livenä täydellisen iltanäytöksen jäähallilla, mutta oli se onneksi hieno televisiostakin, nyt vain väsymys jo painoi. Nostan hattua Liisa Ahlqvist-Lehkosuo, Laura Nihti, Liisa Lappalainen, Veera Kainulainen ja muut suomalaiset osaajat, jotka olette olleet kokoamassa ja koreografioimassa näytöstä. Me kaikki olemme teistä todella ylpeitä! Hienoa olla suomalainen tällaisena viikkona.

      

torstai 16. heinäkuuta 2015

#wg2015 5. päivä - Tunnetta täynnä!

Gymnaestrada alkaa olla pian taputeltu. Sen tajusin viidentenä päivänä, kun Connections-kokonaisuuskin esitettiin viimeistä kertaa. Tunteikas päivä monin tavoin.

Aamu alkoi mielenkiintoisen yhteistyöprojektin seuraamisella. Porin Nv ja Japanin Niigata Gymnastics Group olivat rakentaneet yhteisen hallikokonaisuuden, koreografeinaan Kaoru Takizawa ja suomalaisen naisvoimistelun guru Sirkka Salonen-Nummi. Musiikkina oli Lasse Mårtensonia. Hyvin olivat japanilaiset hokanneet keskustaliikuntatekniikan, pehmeää, venyvää ja kauniita linjoja. Kuulemma kaiken lisäksi yleisurheilijoita taustaltaan... Porilaiset olivat ylväitä, ilo katsoa, kun voimistelun liikekieli kaunistaa naista vielä entisestään! Vielä perjantaina mahis nähdä heitä klo 14.40 hallissa 6.

Sirkka Salonen-Nummi, Kaoru Takizawa sekä ikikaunis Annu Railamaa

Seuraava näytös oli odotettu Moments in Womens Life. RiikkaSet:n Vihti Gym:n Impulssin ja Ulvila/Porin Nv:n yhteistuotos. Kokonaisuudesta vastaa Riikka Virkajärvi-Johnson. Voihan kyyneleet! Koskettavaa ja vahvan naisellista alusta loppuun. Piti todella otteessaan ja olisin voinut katsoa kokonaisuutta pidempäänkin. Impulssin tuotos on se ohjelma, joka aikanaan on herättänyt oman faniuteni joukkuetta kohtaan, olipa ihana nähdä se uudestaan ja jutella joukkueen kanssa. Riikan kanssa kävin tunteita läpi backstagella, tunnistin niin paljon omiakin fiiliksiäni, kiitos.

Vahva RiikkaSet

Yksi lempparijoukkueistani Vihti Gym Impulssi
 Hallinäytökset sen kuin jatkuivat ja välissä ehdin nähdä pitkäaikaisen jumppaystäväni Nisulan Johannan Valkeakoskelta. Johanna on mainio juontaja ja täälläkin Gymnaestradassa useampaan otteeseen vapaaehtoistyöntekijänä juontohommissa. Johanna ja minä olemme aikanamme ajautuneet samaan Jumppakoulun kehittämistyöryhmään ja tasaisin väliajoin tapaamme eri tapahtumissa.

Johanna, hulvaton tyyppi
Seuraavana oli vuorossa seniorivoimistelijoita eri puolilta Suomea, kokonaisuuden nimi Golden Time ja vastuukoreografit Terttuli Virtanen, Raija Nurmi ja Marita Mattila. Kepeää ja kekseliästä! Aamun lehden lukeminen tai saunan lämmitys ei tarvitse näköjään olla tylsää :) Backstagelta bongasin jälleen guruja ja pääsin yhteiskuvaan.

Saunan lämmitystä pinkeissä, koreografia Marita Mattila

minä, Raija Nurmi, Katri-äiti ja Terttuli Virtanen, Raija ja Terttuli äitini oppiäitejä
 Halleista toiseen... ja matkalla voi kirjoittaa vaikka terkkuja muille ja lukaista viestejä.


Unkarin hallikokonaisuus oli tanssipainotteinen ja rakentui Batman-leffan maailmaan. Musiikkina oli käytetty mm. Uneton sielunmessu -leffasoundtrackia, jota itse olen koreografioinut 2000-luvun alussa Kalevalan Tuonela-aiheella.


Vantaan Voimisteluseuran Laura Nihti on koonnut seuransa hallinäytöskokonaisuuden Bodyparts. Monivivahteinen kokonaisuus, jonka mielenkiinto on ääni- ja musiikkimaailman persoonallinen käyttö liikkeessä. Näin tapahtuman ekan kilpa-aerobiccarinkin koreografiakokonaisuuden osana upeassa luurankoasussa. Kokonaisuus erottuu tummasävyisyydellään, tätä kokonaisuutta ei kannata mennä katsomaan jorailumielessä, vaan heittäytyä rohkeasti toisentyyppiseen tunnelman vietäväksi.

Pää, Vantaan Voimisteluseura
Taidokas visionääri, moniosaaja Laura Nihti

One Day in Helsinki -kokonaisuudesta vastaa Finlans Svenska Gymnastikförbund. Iloista koko elämänkaaren liikettä, jonka suomenruotsalaiset ovat aina osanneet. Temppuja ja tanssia sopivassa paketissa tarjoiltuna, helppo katsoa ja taputtaa mukana.

Kyllähän noita miehiäkin katselee välillä ihan mielellään...
Huippujoukkuevoimisteluakin on mahdollista seurata hallinäytöksessä. OVO the Best of AGG on ilotulitusta alusta loppuun. Unohtakaa tällä kertaa tarinallisen kokonaisuuden hakeminen ja nauttikaa ihan just vain siitä upeasta kilpaohjelmien sarjatulituksesta Suomen ja maailman huipulta. Kyllä Amfi-halli loi mahtavat puitteet ja iso katsomo oli väkeä pullollaan. Ihastelin.



Kuten jo alussa totesin päivä oli erityinen siinäkin mielessä, että Connections sai päätöksensä. Katsomon aitiopaikalta oli upea näkymä ja tilaa liikkua 350 päisen joukkoni mukana. Elin alusta loppuun jokaisen kokonaisuutemme ohjelman, hengitin, ihailin, imin muistoja ja hetkiä. Se meni niin hyvin ja näin paljon iloisia kasvoja kentällä voimistelemassa. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun finaalin "tikku-ukot" nousivat loppuasentoonsa ja kentältä raikui "KIITOS SANNA". Monta halausta ja kyyneltä jälkeenpäin olin onnellinen ja huojentunut nainen reporankana hotellihuoneessa...Kiitos, kiitos, kiitos. Yllättynyt olin, että niin moni tuli kysymään tulevaisuuden suunnitelmistani, kuulemma jotain pitäisi kehitellä seuraavaankin Gymnaestraadaan, joka muuten pidetään Dornbirnissä Itävallassa...pidetään mielessä ;)

Illemmalla ehdin vielä nähdä ihanan aurinkoista entistä jumppatyttöäni Sallaa, joka on mobiilijelpparina vapaaehtoistöissä täällä. Voi näitä tapaamisia pitkästä aikaa, niin ne kaikki menee elämässään eteenpäin, mutta voimistelu tavalla tai toisella pysyy mielessä.



Illan päätti Japanin iltanäytös jäähallissa. Liekö jo turnausväsymystä vai miksi olin vähän pettynyt näytöksen sisältöön...? Odotin japanilaisilta todella paljon kun olen heitä aiemmin nähnyt. Kokonaisuuteen ei oltu panostettu puitteiltaankaan kummosesti. Miksi jäähallin upeaa valotekniikkaa esimerkiksi ei käytetty ollenkaan? Missä olivat tuhattaituriakrobatiavoimistelijat ja välinekikkailijat, joiden taitoa olen henkeä pidättäen aiemmin nähnyt? Jopa niitä kehärumpunaisarmeijaa jäin kaipaamaan... Onneksi muutamia valopilkkuja oli joukossa, mutta varsinaiset wau efektit jäivät aika vähiin.




keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

#wg2015 4. päivä - Kaupunkilavalta keskiyön auringon elämykseen

Aamu alkoi Turun Nv:n hallinäytöksellä Flying Colours. Laatutakuu! Näyttävä kokonaisuus, eleitä ja puvustusta myöden erilaisia lintujalajeja mittailemassa nokkimisjärjestystään. Tottakai halusin samalla nähdä myös ihanaa sukulaistani Riittaa, voimistelu kun kulkee meillä verenperintönä moneen suuntaan :)


Ihana Riitta Mäki-Turja-Grönroos, hyvä Turku
Iltapäivä kuluikin sitten kaupunkilavalla, Senaatintorilla. Aivan upean lämmin kesäpäivä ja ihmisiä paljon liikkeellä. Mikäs siinä portailla istuessa jätskin kanssa! Vähän jumpattiinkin porukalla Marit Heikuran johdolla. Kaupunkilavoilla muuallakin esityksiä, kannattaa ottaa jossaki välissä irtautuminen Messukeskuksesta ja käydä vähän kylillä!


Marit Heikura jumppauttaa kansaa
Connections-kokonaisuuden toinen esitys oli onnistunut, nautin katsomossa tällä kertaa ilman jännitystä :)

Päivän kruunasi Midnight Sun Special -kenttäohjelmashow Olympiastadionilla. Eri maiden kenttäohjelmakulttuuria esittelevä iltanäytös oli mykistävän hieno taivaanrannan auringonlaskua myöden. Sää osui nappiin! Vähän aiemmin näin Riikka Virkajärvi-Johnsonia ja hän oli silloin jännittynyt, mutta luottavainen omiensa onnistumiseen. Eikä suotta! Valkean Linnun parvi oli lumoavan kaunista katsottavaa. Voin kuvitella, että lopussa rakentunut joutsen-kuvio ja siinä voimisteleminen edustanee monelle vastaavaa kuin aikanaan Raija Riikkalan Suomen lippu. Lintu tullaan muistamaan kuvana vielä pitkään.  

Valkean parven johdossa on tämä tehonainen Riikka Virkajärvi-Johnson

Olipas vain mahtava nähdä kuinka valtaisat massat muodostavat erilaisia kenttäohjelmakoreografioita. Innostuin monesta! Illan rohkein veto oli ehdottomasti Hannele Ahlqvistin ja Marja Kallioniemen koreografioima World Team, jossa esiintyi peräti 2200 eri-ikäistä voimistelijaa 35 maasta! Siinä oli ohjelma, joka kiteytti koko Gymnaestradan ytimen, eri kulttuurien kohtaaminen, yhdessä voimisteluelämyksiä tuottaen ja nauttien. Tästä toivottavasti tulee perinne! Veikkaan, että tulijoita World Team:iin on seuraavalla kerralla 5000. 


Suomi, Valkea lintu


Slovakia

Saksa ja aurinkotodiste

Norja

Suomi, Kirkkaus
Sveitsi
Tanska

World Team!