maanantai 21. lokakuuta 2013

Liikkeen viemää - omaa koreografiahistoriikkia kuvin ja videoin

Blogin oikeassa laidassa olen luetellut nimeltä omia ohjelmiani vuosien varrelta, ajalta jolloin olen ollut virallisesti tanssillisen voimistelun valmentaja. Laskin, että vuosina 2000-2013 olen itse asiassa tehnyt yli 30 koreografiaa eri kohderyhmille perheliikunnasta kypsiin naisiin, aloittelevista ryhmistä pidemmälle vietyihin monenlaisella tyylilajilla ja lisäksi olen saanut tehdä useampia yhteistyökoreografioita muiden koreografien kanssa, lueteltu lista ei siis kerro ihan koko totuutta. Tähän liittyen minulta on pyydetty, josko voisin vähän valottaa tekemääni kuvin ja videoin. Sulattelin asiaa pitkään, mietin, uskallanko julkaista tekeleitäni täällä, ne ovat minulle kuin omia lapsiani ja esiintyjät minulle tärkeitä ihmisiä, tunteideni tulkkeja ja oman valmennusprosessini mahdollistajia onnistumisineen ja karikkoineen. Keskusteltuani ryhmäläisteni kanssa ja heidän kannustamanaan kokosin yhteistä historiaamme tähän pitkään postaukseen. Jos haluat saada ensin kokonaiskuvan ajanjaksosta, silmäile postauksen teksti ja kuvat ja sitten vasta videoita, mutta valintasi on toki sinun. Miellelläni kuitenkin luen kommenttejanne, palautteitanne, yhteisiä muistojakin ohjelmista, mikäli jaksatte videoita katsoa ja kirjoitella.

Historiakatsaustani ei pidä ymmärtää niin, että asettaisin itseni jollain tavalla malliesimerkiksi, ei. Minun tarinani on vain pieni pala kakkua ja paljon taidokkaampia löytyy. Tämä on kuitenkin katsaus yhteen elämäni rakkaimpaan ja sisukkaimpaan elämänjaksoon vuosina 2000-2013, kun aloitin tamppaamaan tanssillisen voimistelun polkuani seurassani. Koreografiakoulutusta ei ole vuosien varrella juurikaan ollut saatavilla, mutta olen huomannut, että olemalla kiinnostunut muiden tekemisestä ja seuraamalla heidän työskentelytapojaan oppii valtavasti itse. Tietenkin elämä opetti sitä mukaa, kun pelottomasti tartuin uusiin haasteisiin: heittäytymällä, kokeilemalla ja kuuntelemalla palautetta (sitä kitkerääkin, vaikka siinä pala omaa sielua murskaantuikin :)). Varsin surkuhupaisaa katsoa etenkin alkupään ohjelmia, intoa oli taitoa ei, mutta niin kai se on oppia ikä kaikki :D Yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ollut opettaa itseäni ja ryhmiäni jatkuvaan uudistumiseen ja monipuoliseen tekemiseen. Jämähtää ei kannata, maailmassa kun on niin paljon inspiraationlähdettä ja instrumenttimme keho/liike on yksi hienoimmista luovuuden kanavista.

Katsauksessa nostan itselleni tavalla tai toisella merkittävimmät ohjelmat ja kerron, mistä ne kumpuavat. Jokainen saa itse tulkita ovatko nämä ohjelmat tanssillista voimistelua, kaikkia en ole tehnyt vain sitä silmällä pitäen kuten videoista näette. Etenkin alkupään Musiikista Liikkumaan -tapahtuman ohjelmat ovat aika kaukana siitä tanssillisesta voimistelusta miten se tänä päivänä ymmärretän. Historiikkia kootessani tajusin, ettei kaikki koettu ole pelkästään osa omaa voimisteluhistoriaani, vaan myös osa seurani Oulun Voimisteluseuran historiaa, niin tiiviisti olen ollut seurani kanssa naimisissa nämä vuodet ja monella tasolla, se on toinen perheeni. Koettu ajanjakso on täyttä elämää monenlaisine tunteineen, kokemuksineen, vaiheineen ja oppeineen, joiden pyöritykseen kaksikymppisenä etuoikeutetusti hiukan tuurillakin pääsin osalliseksi. Paljon kokemuksia, hikeä, verta ja kyyneleitä mahtuu pukuhuoneisiin, backstagelle, jumppasaleihin, oman olohuoneen lattialle, kisabusseihin, sähköposteihin, puhelinsoittoihin ja facebookiin, joita ei postauksessa näy... Ennen kaikkea olen kuitenkin iloinen, että jaksoin tehdä tämän kokoamistyön itseäni varten, arkistoja tonkiessani löysin jo unohduksissakin olleita muistoja, kiitos tonkimistalkoisiin osallistuneille ryhmieni jäsenille! Lämmin halaus ja nöyrä kiitos kuuluu erityisesti Terrakotalle ja Karmiinille, jotka  ovat koulineet minua valmentajana ja koreografina enemmän kuin yksikään muodollinen kurssi ja voi kuinka he ovat joutuneet mukautumaan tuuliviirivalkkunsa ideoihin...Siihen on syynsä miksi olen valinut joukkuelajin: iloista ja onnistumisista tulee monikertaisia ja surut ja pettymykset kestetään yhdessä helpommin.

Näytän reilusti pitkää nenää digiajan vaatimuksille hyvälaatuisista kuvista ja videoista. Tekninen laatu on karsea etenkin osassa videoissa, mutta nyt ei ollut osaamista muuhun, kyllä niistä kokonaisuuden näkee. Harmi vain, että iso osa tunnelmaa ja tulkintaa menetetään aina näissä videoinneissa, ei ohjelmat oikeastaan näytä miltään videoilta katsottuna. Ohjelmia ei löydä julkisesti YouTube:sta, ainoastaan tämän blogin linkeistä. Tein väliotsikoita ohjelmien nimien mukaan ja esittelen ne kronologisessa järjestyksessä. Näin se oppimisprosessi eteni:

PUNAISTA

Aloitin seuramme Oulun Kisa-Siskojen (nyk. Oulun Voimisteluseura) tanssillisen voimistelun toiminnan näytösryhmä nimellä vuonna 1999. Aiemmin seurassamme oli toki naisvoimistelua harrastettu ansiokkaasti, mutta ehkä se oli hiukan hiipunut ja ohjaajapulaakin oli. Tanssillisen voimistelun tyylilaji lanseerattiin noihin aikoihin valtakunnallisesti ja hyppäsin siihen mukaan. Erinäisin keräilytaktiikoin sain ensiksi kasaan 8 tytön joukkueen, jotka olivat iältään 15-18-vuotiaita, jokaisella oli voimistelu- tai tanssitaustaa. Tanssillisen voimistelun valmentaminen oli aluksi hieman hakusessa, sillä viimeisimmät kokemukseni voimistelulajeista olivat olleet joukkuevoimistelun kilpaohjelmien treenaus ja yllätys yllätys kilpa-aerobichenkinen tyyli. Olin nimittäin ollut juuri mukana ryhmässä, joka teki pari ohjelmaa Hi Hop-kisoihin muistuttaen tankerokilpa-aerobiccia (tätä ei moni minusta tiennytkään ;)). Innostuneesti kuitenkin tartuin tanssillisen voimistelun haasteeseen ja ihka ensimmäinen koreografiani oli Meren aalloilla seuran joulunäytökseen. Ihanan kamalat puvut ja melkoisen käytetty idea vedestä...Kevätnäytökseen tosin petrasimme asuja ja koreografiaa. Musiikista tykkään vieläkin, joka oli elokuvasta Piano. Harjoitustekele, mutta esikoinen, siksi tärkeä.




"Läpimurto-ohjelmani", ensimmäinen valtakunnallisesti noteerattu ohjelma (ja mieheni suosikki), valmistui keväällä 2000 seuramme 70-vuotisjuhlanäytökseen. Se oli nimeltään Punaista. Kuuntelin tuolloin paljon Enyaa, jonka Boadicea kappale pysäytti. Ohjelmalla ei sinänsä ollut mitään mystistä eikä traagista taustaa vaikka se haudanvakava tunnelmaltaan onkin (ja liikekieleltään epätodellisen hidas). Oikeastaan se oli ihan heittona ja kokeiluna tehty juttu, en uskonut sen kantavan alunperin mihinkään. Näin jälkikäteen katsottuna teen siitä tulkintoja, joita en kaksikymppisenä tehnyt. En tänä päivänä tekisi tällaista näin nuorille naisille esitettäväksi ja nyt ymmärrän myös, miksei sitä haluttu esitettävän veteraanijuhlassa, johon sitä tarjosin :/ Voimisteluliiton kunniapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Vilenius näki kuitenkin ohjelman seuramme juhlanäytöksessä v. 2000 ja kannusti minua hakemaan ohjelmalla liiton näytökseen. Asia jätetttiin tässä kohtaa hautumaan.



Reilun vuoden keskityin ihan muuhun, kun tanssillisen voimistelun harratajien määrä seurassamme alkoi kasvaa ja perustettiin Näytösryhmä 2. Pääsimme Svolin risteilylle esiintymään 70-lukuhenkisellä showtanssilla (jonka koreografina toimi oululaistanssija Heikki Harinen).


Sen pohjalta tein Eksyneet 70-luvulle -ohjelman Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan Ylitorniolle 2001 alkuvuodesta ja samaisessa tapahtumassa esiintyivät myös juuri kasattu Näytösryhmä 2 ohjelmallaan Elä sie etelänmies huijo. Hulvatonta sakkia, joka palkittiin loppunäytöspaikoilla, e kyllä tiedä millä avuilla... ;)



Näytösryhmä 1 treenasi tanssillisen voimistelun tekniikkaa Viima-



ja Auringonlasku -ohjelmilla.


Näytösryhmä 2 puolestaan Revontuli-ohjelmalla.



Vuonna 2001 sitten sekoitin Näytösryhmä 1 ja 2 -joukkueita jonkun verran ja hain uudistuneella kokoonpanolla Punaista-ohjelman kera liiton näytökseen, johon meidät myös valittiin. Päädyimme ohjelmajärjestyksessä toiseksi viimeiseksi, kun viimeisenä esiintyi Vantaan Voimisteluseuran Ajattomat. Ihailemamme The Ajattomat lämppäsivät samassa tilassa kuin me kokemattomat opiskelijat ja lukiolaiset pohjoisesta, joilla ei ollut varaa panostaa edes esiintymisasuun kunnolla...



Jos joku tuolloin olisi sanonut minulle, että noin 10 vuotta myöhemmin tulisin nimittämään toista Ajattomien valmentajista jumppa-siskoksi, yöpyisin hänen luonaan, kouluttaisin heidän järjestämällään tanssillisen voimistelun leirillä sekä saisin heiltä tällaisen kuvaviestin facebookiin,



kun ensin yllyttäisin heitä repäisemään jollakin hulluttelulla kirjoittamassani blogissa, olisin nauraa hekottanut epäuskoisesti. (Ja varmaan kysynyt lopuksi, mikä ihme on blogi...) Olin minä silti ylpeä tekemästäni ja häkeltynyt reissustamme isolle kirkolle.



YLE:n televisiointi Punaista -ohjelmasta vuodelta 2001 (kotitallenne)

OODI JALOILLEMME

Tein ohjelman v. 2002 alkuvuodesta Kuhmossa järjestettyyn valtakunnalliseen Musiikista Liikkumaan -tapahtumaan. Silloin kaikki ohjelmien tyylilajit olivat sallittuja samassa sarjassa, mutta yhdistävänä tekijänä oli jokin annettu teema. Tanssillisen voimistelun suosio oli kasvanut seurassamme ja meillä oli muodostunut siis Näytösryhmä 1 ja Näytösryhmä 2, alkuperäisestä 8 tytöstä oli kasvanut yli 20 tytön joukko ja Kuhmoon yhdistin molemmat ryhmät samaan ohjelmaan. Valikoiduimme sarjaan, jonka teema oli Jazzahdellen. Tapahtumassa osallistujia ei laitettu paremmuusjärjestykseen, mutta osalle ohjelmista tuomaristo jakoi kunniamainintoja eri kriteerein ja osa ohjelmista valittiin myös tapahtuman loppunäytökseen. Tapahtumassa kisattiin nimenomaan ideoilla ja omaperäisyydellä ja vuodesta toiseen oli mielenkiintoista nähdä mitä kukin joukkue oli kehitellyt milloinkin. Tuomaristo antoi jokaiselle ohjelmalle kirjallisen palautteen, mutta pisteitä ei annettu. Musiikki Oodi jaloillemme -ohjelmaan löytyi Trio Töykeiltä Iiro´s Not So Good Polka ja koreografiaksi halusin leikkisää ilottelua. Päädyin tekemään ohjelman ikään kuin vain jaloille ja idea kannatti. Nappasimme kunniamaininnan omaperäisyydestä ja pääsimme loppunäytökseenkin esiintymään. Hauskaa meillä ainakin oli vaikka koreografia luvattoman yksinkertaista jalottelua onkin :)

Kuvat Oulun Voimisteluseuran joulunäytöksestä 2001.




Oodi jaloillemme valtakunnallinen Musiikista Liikkumaan -tapahtuma Kuhmossa 2002

LOIMU

Hyväntekeväisyysprojektina esiinnyimme syksyllä 2002 REDI64-tapahtumassa Oulussa businesshenkisellä showtanssiohjelmalla, mukavaa vaihtelua tanssilliseen voimisteluun.






Loimu valmistui alunperin seuran kevätnäytökseen vuonna 2002, josta tein tuunatun version ensimmäisiin tanssillisen voimistelun kisoihin Jyväskylään marraskuussa 2002. Tällöin nimesin joukkueen Terrakotaksi. Tuo kisa televisioitiin, mutta yle päätti poistaa ainoana ohjelmana meidät, taisimme olla juuri sopiva 3minuutin leikkaus lähetysajan optimoimiseksi. Tätä ei meille etukäteen kerrottu ja pettymys oli suuri, kun huomasimme asian tv-ruutujen äärellä, oli siinä selittelemistä ystäville ja sukulaisille...Lähetin kyselyä Voimisteluliittoon, poistettiinko meidät huonommuuttamme. Kirjoitin ylelle ja olin jopa valmis maksamaan tallenteesta, jos sellainen omaksi muistokseni toimitettaisiin. Kukaan ei koskaan vaivautunut vastaamaan sähköpostiini eikä Voimisteluliitolla ollut tietoa mihin meidät oli kadotettu. Ei sillä, menestystä ei tullut, mutta meni monta vuotta etten halunnut muistella koko kisaa, vaikka meillä ihana reissu ihanalla poppoolla olikin. Kuvista huokuu, kuinka koimme itse onnistuneemme kisasuorituksessamme ja olin ylpeä taidokkaasta joukkueestani. Loimu on tähän nostamistani video-ohjelmista ehkä eniten perinteistä naisvoimistelua tyyliltään. Musiikkina on taas Enyaa, levyn täytekappale, kuten mieheni sanoo, mutta tuli valittua se kumminkin, koska ei ole ihan ilmeisintä Enyaa. Loimu ei herätä suuria tunteita, mutta on siisti ja huoliteltu. Olkoon se oma versioni juuristani, josta ponnistan.




Loimu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlassa 2010, kokoonpano hieman muuttunut

TUONELAN KUTSU

Vuonna 2003 Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa teemana oli Kalevalan ääniä ja valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Valkeakoskella. Koin luomisen tuskaa, koska Kalevala väinämöineen ja ilmarisineen ei voinut tässä kohtaa elämääni vähempää kiinnostaa. Niinpä angstissani valitsin tuonela-aihion ja mieheni pelasti ehdottamalla kappaletta elokuvasta Unelmien sielunmessu. Myönnän suoraan, etten vaivautunut Kalevalaa tutkimaan sen kummemmin, vaan tulkitsin itse, että pakkohan tuonelassa oli sen Pohjanakan ja -neidon lisäksi olla seireenienomaisia naisia, jotka houkuttelivat miehiä tuonelan perukoille pahaenteisesti...Koska tuolloin aloitin valmentamaan Terrakotan lisäksi aloittelevaa Okra-ryhmää yhdistin ryhmät samaan koreografiaan saadakseni Okrasta tuonelan puitteet ja Terrakotasta seireenit. Aloin painottaa myös entistä enemmän treeneissä ja ohjelmissani ilmaisua, ilmentämistä ja tulkintaa ja tarinallisuus alkoi kiehtoa. Puvuilla ei taaskaan brassailtu, mutta kunniamaininta kokonaisuuden vaikuttavuudesta ja loppunäytöspaikka heltisi. En tänä päivänäkään muuten ole tarkistanut Kalevalasta, onko siellä Tuonelassa oikeasti jotain seireenityyppejä, tuomareille ainakin meni täydestä ;)  



Tuonelan kutsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Valkeakoskella 2003

HOKKUS POKKUS HOBITTI

Toitotin Terrakotan valmennuksessa, että halusin tehdä tässä kohtaa ohjelmia, jotka kehittävät heidän nopeusvoimaansa, ketteryyttään ja jalkatekniikkaansa lajinomaisesti (erinomaista luuliikuntaa muuten!). "Vielä te ehditte lillutella moneen kertaan kun vanhenette", oli mottoni treenatessa vaikka koenkin, että vartalotekniikan opettaminen on ollut aina vahvuuteni. Ohjelmistakin huomaa, että baletinomainen jalkatekniikkatreeni ei ollut vahvuuteni, vaan ennemminkin liikkuvat hyppely- ja askellussarjat, olin hirvittävän huono liikkuvuustreenauttaja ja en ole koskaan ollut luontainen hyppääjätyyppi, joten pähkäilimme niitä aina yhdessä ja onneksi ryhmästä löytyi niitä, jotka pystyivät näyttämään tavoitteen jota kohti treenasimme. Hobitti-ohjelma on mainio esimerkki tyylistäni, jota halusin tuolloin painottaa, ilmaisullinen ja näpsäkkä, se valmistui v. 2003 kevätnäytökseemme. Taru sormusten herrasta -elokuvabuumi oli kuumimmillaan ja muistan aidosti hieman pelänneeni, teilaavatkohan ne fanaatikkofanit, kun menen tämmöstä hippastelemaan, eikä musiikkikaan ole elokuvan soundtrackilta, vaan jostain Anttilan alekorista...Tämä on silti yksi ehdoton lemppariohjelmani! Jälkimaininkeihin liittyy myös valmennusurani ensimmäisiä kipeitä muistoja, Terrakotan "ensimmäinen hajoaminen" ryhmäläisten ikäjakauma kun oli kahdenkympin molemmin puolin, osa rakkaista lähti maailmalle, osa halusi keskittyä muuhun ja minun piti löytää uusi motivaatio ja suunnata katseeni uuden rakentamiseen. Ja voi mitä kaikkea olikaan vielä edessä :)


Hokkus pokkus hobitti Oulun Voimisteluseurann kevätnäytöksessä 2003

KOHTAAMISIA ASEMATUNNELISSA

Terrakottaan saatiin uusia taitavia voimistelijoita oman seuran sisältä, kun innokkaita tanssillisen voimistelun harrastajia oli jälleen tulvahtanut lisää ja kaikki jatkui. Alkuvuoden 2004 valtakunnallinen  Musiikista Liikkumaan -tapahtuma järjestettin Seinäjoella ja teemanamme oli Jumppajunan kyydissä ilmaisuvaunussa. Teema oli "lapsekas", mutta tällä kertaa en lähtenyt leikittelemään, vaan loin mielessäni kokoelman ihmisiä, persoonia, jotka kohtaavat asematunnelissa matkalla jonnekin. Koreografiassa näkyy itse asiassa yllättävän paljon nykytanssin elementtejä ja taas ohjelmaa rakennettiin ilmaisun ja improilun tuloksena. Musiikki on yksi lemppareistani EQ "Berlin" ja myöhemmin tässä postauksessani palaan, miten musiikki vaikutti minuun vielä jokunen vuosi myöhemminkin...Ohjelma ei menestynyt, mutta muistan monen ryhmän ulkopuolisen ihmisen pohtineen, olisiko tämä sen tyyppinen ohjelma, jollaisia tultaisiin näkemään, kun sitä uutta tanssillisen voimistelun sarjaa kehitellään (vrt. nykyinen Show-tapahtuman tanssillisen voimistelun sarja).

Kohtaamisia asematunnelissa Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004  

KIP KOP

Vuonna 2004 kevätnäytökseemme valmistui nopeatempoinen, rytmiikkapläjäys Kip kop, jossa välineenä olivat rytmikapulat. Olin edellisenä kesänä vaikuttunut Lissabonin Gymnaestradassa japanilaisten kehärumpuohjelmasta ja siitä inspiroituneena halusin tehdä oman versioni rytmillä leikkien (mainittakoon vielä, että unohtakaa saman tien se japanilaisten huikea ohjelma, ei tämä ole lähimaillakaan sitä tasoa!), mutta suosittelen tämäntyyppistä treenaamista jokaiselle tanssillisen voimistelun koreografille ja esiintyjälle. Se kehittää omaa musiikinkuuntelutaitoa, rytmitajua ja liikkeen oikeanlaista ajoitusta, täsmällisyyttä. Jos ei ohjelmaksi asti, ainakin joskus mausteena harjoitteluun. Mieheni on rumpali ja hän auttoi osittain minua rytmityksissä. Tämä on kuulemma koreografiatyyliltään ja liikekieleltään retro, näin minulle ovat naisvoimistelukonkarikatsojat kertoneet. Otan sen kunnia-asianana! Musiikki on suomalaista pelimannimusiikkia. Ohjelma sai paljon hyvää palautetta Vantaalla toukokuussa 2004 järjestetyssä tanssillisen voimistelun workshopissa, ehkä se onnistui juuri siinä kohtaa olemaan niin erilainen ohjelma kuin muut. Iloitsin kovasti, kun pari oman seurani nuorempaa ryhmää Fuksia&Malva päätti jälkeenpäin kierrättää ohjelman uudestaan ja esittivät sen v. 2009 näytösShowssa Vantaalla. Tämä kapula-teema seurasi minua vielä vuosina 2005-2007...

Kuvat alueellisesta näytösShow-tapahtumasta Kuhmosta 2009 Fuksia&Malva, kuvaaja Riitu Kerola






Kip Kop Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2004, esittäjänä Terrakotta
kuvaus ja ääni eivät valitettavasti ihan synkkaa keskenään, pakko mainita kun rytmiikkaohjelmasta kyse...

MITEN NIIN KILTTI? -KENTTÄOHJELMA

Voimisteluliiton näytöstyöryhmän ihmiset, jotka olivat nähneet Kip kopin, pyysivät minua jatkokehittelemään ideaa ihan kenttäohjelmaksi asti. Kenttäohjelmakoreografina toimiminen oli ollut yksi suurimmista haaveistani viisivuotiaasta lähtien ja uskaltauduin hakemaan prosessiin, tuolloin 24-vuotiaana. Niin syntyi ensimmäinen kenttäohjelmani Miten niin kiltti?, jonka kohderyhmänä olivat 11-15-vuotiaat voimistelijatytöt ja välineenä pitkät kapulat markkeeraamaan kapinahenkeä. Kipalemiksaus löytyi Safri Duolta. Suunnittelutyötä tein intensiivisesti v. 2004-2005 ja huipennus oli kesällä 2006 Tampereella Sun Svolissa. Ohjelmassa esiintyi n. 450 voimistelijaa eri puolilta Suomea ja omasta seurastani ohjelmaan lähti 45 nuorta tyttöä. Lisäksi ohjelma esitettiin 2007 Itävallassa Dornbirnin Gymnaestardassa hallinäytöksessä. Se oli ensimmäinen kerta, kun ohjelmani sai kansainväliset puitteet :) Hiukan huimasi...ainoastaan vähän harmitti ihanien asioiden päällekkäisyys, olin nimittäin juuri päässyt synnäriltä kotiin esikoiseni kanssa enkä siis päässyt Dornbirniin matkaan.

YLE:n kuvaus Miten niin kiltti? Sun Svoli 2006 (kotitallenne)

...SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS

Palaan vielä lukuvuoteen 2004-2005. Kenttäohjelmaprosessi vaati paljon omia resurssejani enkä pystynyt fokusoimaan voimavarojani enää niin paljon Terrakotan toimintaan. Tämä aiheutti ryhmässä hämmennystä ja sitoutumista puolin ja toisin kyseenalaistettiin. Toki olin mietiskellyt jo pari vuotta, olisiko minulla enää annettavaa ryhmälle, koska ryhmä eli jatkuvasti porukkaa lähti vaikka toisaalta myös tuli (lohdutin itseäni ajattelemalla, että ryhmä oli myös monelle ponnistuslauta uusiin haasteisiin, annoin tietyt valmiudet ja sitten ne jatkuivat muualla, taitavampien valmentajien opeissa) tietty ydinporukka toki säilyi vuodesta toiseen. Jouduin kuitenkin luopumis- ja jäähyväiskierteeseen, joka tuossa vaiheessa kun ystävyys- ja valmennussuhteet menivät sekaisin ja päällekkäin oli aika haastavaa. Lopun alun merkit olivat ilmassa, valitettavasti. Kasvukipuja, mutta niin ihanaakin, kun lähdettiin tavoittelemaan vielä yhtä yhteistä päämäärää. Menin naimisiin kesällä 2005 ja halusin Terrakotan esiintyvän vielä viimeisen kerran tunteideni tulkkeina häissä. Tein rakkauspäissäni ...suurin niistä on rakkaus -ohjelman, jota esitettiin myös Mäntyharjulla tanssillisen voimistelun workshopissa toukokuussa 2005. Musiikkina Sarah Brightmanin versioima Scarborough fair. Vaikka ohjelma edustaa perinteistä tanssillista voimistelua mekkoineen, pidän edelleen sen tietystä tyttömäisestä liihottelusta, keveydestä ja kuvioiden liidosta. Muistan, että Terrakotta piti tämän ohjelman treenaamisesta ja harjoitteluprosessi oli vaivatonta. Jäähyväiset olivat sittenkin suloiset ja häissä liikuttavat :)

...suurin niistä on rakkaus Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2005

LOUHEN LOITSU

Terrakotan jäähyväisten jälkeen syksyllä 2005 aloitin uuden tanssillisen voimistelun ryhmän aikuisille naisille, sen nimeksi tuli Karmiini. Muutama ex-terrakottalainen seurasi mukana, mutta valtaosa naisista oli minulle uusia valmennettavia yli kolmekymppisiä, osa viisissäkymmenissä. Suurimmalla osalla kokemusta naisvoimistelusta menneiltä vuosilta. Uusi tilanne minulle valmentaa itseäni kypsempiä naisia (ja omaa äitiäni) ja vain kerran viikossa, sillä Terrakotan kanssa harkkasimme pari kertaa viikossa. Olin itse tuolloin 25-vuotias. Koko harjoittelumetodi ja tavoitteet hakivat jonkun aikaa muotoaan, mutta karmiinilaiset olivat siinä mielessä kiitollinen ryhmä, että he eivät kyseenalaistaneet minua valmentajana vaikka paljon nuorempi heitä olinkin. Löysimme yhteisen sävelen parissa vuodessa ja teimme mm. kokeiluna Voimakkaasti virtaavasti -ohjelman, jonka liikekieli kulki Hilma Jalkasen jalanjäljissä (ks. vaikkapa Urheilumuseon vanhoja mustavalkokuvia, josta saat osviittaa). Sitten tuli Karmiinin valtakunnallisen "läpimurron" paikka. Se oli Louhen loitsu, joka valmistui alunperin vuonna 2007 kevätnäytökseemme. Olen sitä mieltä, että yksi luovimpia tilojani on raskausaika! Esikoista odottaessani hormoonit jylläsivät ja syntyi räväkkä, mieleenpainuneeksikin kehuttu ohjelma. Sitä suitsutettiin Tampereen tanssillisen voimistelun workshopissa samaisena keväänä ja se sai valtakunnalisessa Show-tapahtumassa Turussa loppuvuodesta 2007 kunniamaininnan omalaatuisuudestaan ja se valittiin loppunäytökseen. Lisäksi se valittiin myös Tamperetalolle liiton näytökseen. Ja niin kuin minä vuonna 2003 parjasin Kalevalaa, nyt se synnytti yhden lemppariohjelmistani, tosin sieltä Tuonelasta tämäkin. Musiikki on Adiemukselta.

Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlasta, kuvaaja Riitu Kerola



Louhen loitsu Musiikista Liikkumaan -tapahtumassa Turussa 2007

ÄITI MAA

Esikoiseni syntymä mullisti maailmaani ja heijastui luonnollisesti myös seuraavaan ohjelmaani. Tein Äiti maan alunperin kevätnäytökseemme vuonna 2008 ja koreografiaprosessi ajoittui juuri esikoiseni seesteisimpään vauva-aikaan. Se esitettiin myös Kuopion näytösShowssa alkuvuonna 2009. Liikekieli on maailmoja syleilevää ja musiikki suomalaista folkmusiikkia. Muistan ettei monikaan karmiinilaisista ihastuneet musiikkivalintaani ja osa sanoi vielä muutaman vuoden jälkeenkin, että siihen mukaan pääseminen oli vaikeaa. Jotain juurevuutta tällä ohjelmalla tavoittelin, vaikkei se suuremmin menestynytkään, asuista ei tykännyt kukaan, mutta eipähän ainakaan ollut mekkoja ;)

Kuvat Kuopion näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Minna Kouri





Äiti maa näytösShow-tapahtumassa Kuopiossa 2009

YÖTTÖMÄN YÖN USVA

Vuonna 2009 kevätnäytökseen oli Karmiinin vuoro tehdä perinteisen kaunis liihotteluohjelma. Olimme tanssillisen voimistelun tekniikan treenaamisen kanssa pisteessä, jossa olin siihen taas valmis ja muistan erään ryhmäni pitkänlinjan naisvoimistelijan huokaisseen helpotuksesta ja ihastuksesta, "Vihdoinkin!". Musiikki on Oskar Merikannon Nocturne ja ohjelmalla esiinnyimme myös Vantaan näytösShowssa 2010. Harjoitteluprosessi oli vaivatonta ja liikekieli näin kolmikymppiseksi ehtineenä mukavuusalueellani eli vartalotekniikkapainotteinen. Ohjelmassa esiintyy äiti-tytär -pareja. Annoin tyttärille hieman enemmän lava-aikaa kuin äideille, josta tuomarit välittömästi rokottivat, äidit kun olisivat kuulemma pystyneet täysin samaan ;) Ohjelma valittiin kuitenkin loppunäytökseen.

Kuvat Kuhmon alueellisesta näytösShow-tapahtumasta, kuvaaja Riitu Kerola



Yöttömän yön usva näytösShow-tapahtumassa Vantaalla 2010

OULUN VOIMISTELUSEURAN 80-VUOTISJUHLANÄYTÖS,  
"10-VUOTISTAITELIJAJUHLA" VUONNA 2010

Lukuvuosi 2009-2010 oli kokoava ja muistorikas vuosi. Valmistelimme seuramme 80-vuotisjuhlaa ja useat itselleni rakkaat ohjelmat: Punaista, Meren aalloilla, Tuonelan kutsu, Hokkus pokkus hobitti, Oodi jaloillemme, Louhen loitsu, Kip kop ja Loimu sai lämmintä uutta voimaa ja versiointia. Toki juhlanäytöksessä esitettiin seuramme muidenkin koreografien tuotoksia. Ilokseni moni ex-terrakottalainenkin ilmoitti haluavansa juhlaprojektiin mukaan jopa monien kilometrien takaa ja vuosien jälkeen salissa vaihdettiin kuulumisia, muisteltiin ja treenattiin viikonloppuleireillä. Onnistunut juhla, kiitollinen mieli. Vaikka 10-vuotistaiteilijajuhla on suurieleisesti todettu, halusin sen itse ajatella itselleni niin. Sen verran monia tunteja olin kuluttanut seuramme toiminnassa ja seuraamme edustaessa, että juhla oli paikallaan kymmenen vuoden vapaaehtoistyön jälkeen. Lasillinen hyvässä seurassa oli ansaittu.

Kuvat Oulun Voimisteluseuran 80-juhlanäytöksestä

Kuvaaja Heidi Keränen:

Hokkus pokkus hobitti

Hokkus pokkus hobitti

Oodi jaloillemme

Oodi jaloillemme

Punaista

Tuonelan kutsu

Tuonelan kutsu
Kuvaaja Riitu Kerola:

Kip kop

Loimu

Loimu

Punaista
Tuunattu Punaista-ohjelma Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöksessä 

Tuunattu Tuonelan kutsu Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöksessä

LEVOTON

Seuran 80-vuotisjuhla sai aikaan pienen ihmeen. Terrakotta halusi kasata rivinsä viiden vuoden tauon jälkeen uudelleen. Toive minun suuntaani tuli nimenomaan ryhmän omasta aloitteesta enkä voinut kieltäytyäkään, vaikka hiukan epäröin, sillä olin kauden alussa jo hyvinkin taas raskaana. Itse asiassa oikein hykertelin, nyt piti sitten taas repäistä, olihan raskausajan hormoonimyrskyistä otettava kaikki luomisvimma irti. Syntyi kiistelty, parjattu ja ristiriitainen ohjelma Levoton. Ohjelmalla lähdimme kisaamaan Show-tapahtumaan Helsinkiin toukokuussa 2011. Tavoitteena oli kapinoida perinteitä vastaan ja musiikiksi valitsin Massive Attackia. Ja sen siitä sitten saa: kisa oli todellinen mahalasku sijoituksineen ja pisteineen. Sain kokea, miltä tuntuu ikänsä voimistelun parissa toimineena saada palaute: ryhmän voimistelutaito 2 (asteikko 1-10). Kirjallinen arviointi ei paljon kannustanut kapinoimaan jatkossa ja olin valmis jättämään koko touhun siihen. Karvas kokemus kirvoitti kuitenkin todelliseen tanssillisen voimistelun kehittämisprosessiin omalla kohdallani ja halusin avointa keskustelua kehittymissuunnista. Syntyi tämä blogi. Väitän jokseenkin onnistuneeni herättelemään, piikkinä lihassa, jos ei muu auta ;) Tekisinkö tällä tiedolla ja kokemuksella ohjelman samoin kuin vuonna 2011, ehkä en, mutta oivalsin kokemuksestani sen, ettei olennaista olekaan sijoittuminen jossakin kisassa, vaan rohkeasti kokeilla omia rajojaan koreografina ja poistua useamminkin mukavuusalueelta. Vain niin voi kehittyä eikä ala toistaa itseään. Sitä paitsi, seuraavana vuonna näin useassa Show-ohjelmassa mustaa pitsiä ja voittajajoukkue ei muuten hamosia heilutellu ;)

Kuvat Oulun voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011, kuvaaja Minna Kouri




Levoton Show-kisoissa Helsingissä 2011

VÄLITILA

Samaan aikaan kun väsäsin Terrakotalle Levoton-ohjelmaa, hyödynsin outoja raskaushormoonejani myös Karmiinin kanssa. Tein jotain itselleni ennen kuulumatonta ja käytin samaa musiikkia toistamiseen. Terrakotan Kohtaamisia asematunnelissa musiikkia EQ "Berlin". Idea kasvottomista maskihahmoista oli jo joskus aiemminkin käynyt mielessäni, mutta nyt se sai toteutuksensa. Välitila-ohjelma kertoo henkiolennoista, levottomista vaeltavista sieluista jossain elon ja kuolon rajamailla. Se esitettiin toukokuussa Helsingissä Show-tapahtuman näytössarjassa ja sai tuomaristolta kunniamaininnan. Kuopukseni, muusani oli tuolloin kolmikuinen ja matkassani Terrakotan ja Karmiinin kanssa Helsingissä.

Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2011

Kuvaaja Minna Kouri:



Kuvaaja Riitu Kerola:



Välitila näytösShowssa Helsingissä 2011

VÄNINNAN MIN

Hormoonimyrskyt laantuivat ja oli seesteisemmän ohjelman vuoro, balsamia haavoihin, kuten sitä ystävälleni nimitin. Olen aina pitänyt kappaleesta "Vem kan segla förutan vind" lauleskelin sitä paljon kouluaikoinani ja kun sattumalta löysin hyvän sovituksen Spotifysta halusin hyödyntää sitä. Väninnan min kertoo elämän varrellani kohtaamistani ystävistäni. Toiset ovat jo kulkeneet pois, toiset ovat pysyneet rinnalla. Toisten kanssa fyysinen välimatka on pitkä mutta henkinen yhteys säilyy vaikka menisi vuosia, ettei nähdä. Toisten kanssa ollaan lähellä mutta katsotaan usein ohi. Erilaisia persoonia, erilaisia elämänkokemuksia, tyttöjä, naisia, kaikkine tunteineen, tarina on elävä ja todellinen. Vaikka tunnelma ei välity videosta, tiedän monen itkeneen tämän katsottuaan livenä (jopa tuomarin, joka minulle siitä itse kertoi), ehkä se on sittenkin niin samaistuttava. Kun kilpailusuorituksemme Show-tapahtumassa Valkeakoskella oli ohi, oli jälleen itkun paikka, mutta tällä kertaa onnesta :) Pronssimitali oli mieluinen yllätys. Niin yhteinen matkani Terrakotan kanssa jäi tällä kertaa lyhyeen, mutta siihen ei liittynyt kriiseilyä se oli yhteinen päätös, ajatus jäi leijumaan josko vielä joskus kunhan näistä ruuhkavuosista... ja niin joukkueen jäsenet lensivät kevätnäytöksemme jälkeen 2012 kukin uusiin haasteisiin.

Kuvat Show-kisasta Valkeakoskelta 2012

Kuvaaja Minna Kouri:




Kuvaaja Riitu Kerola:



Väninnan min Show-kisassa Valkeakoskella 2012

SINÄ OLIT SE IHME 

Ruuhkavuosista puheenollen...Jossain vaiheessa tajusin, että voimistelijatyttöseni olivat kasvaneet oikeesti aikuisiksi ja voimisteluvauvoja alkoi tupsahdella tuon tuosta. Koska olin jo jonkun aikaa ollut perheliikunnan ohjaaja ja tehnyt perheliikunnanohjelmiakin halusin tehdä jotain spesiaalia rakkailleni kevätnäytökseemme 2012. Niin syntyi projekti "Voikkaäiskät lapsineen lavalla". Oma kuopukseni oli tuolloin reilun vuoden. Olen valmentanut siis kaikkia lavalla näkyviä äitejä ja kaikki nämä lapset ovat tunteneet voimistelun liikkeen jo äitiensä vatsassa. Oli luonnollista tehdä tanssillisen voimistelun ohjelma yhdessä. Taaskaan video ei välitä sitä käsinkosketeltavaa tunnelmaa jonka nämä hurmaavat vauvat ja taaperot äiteineen saivat näytöksessä aikaan. Saimme valtavasti palautetta jälkeenpäin ja moni ehdotti, että tämäntyyppinen perheliikunnan ohjelma pitäisi esittää joskus muuallakin. No ei ehditty, lapset kasvavat niin nopeasti.. Ihana muisto, ohjelma kuuluu kategoriaan itkettävä :´)

Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2012, Kuvaaja Minna Kouri






Sinä olit se ihme Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksessä 2012

TÄRSKYT AL CAPONEN KANSSA

Kun aikanaan aloitin Karmiinin kanssa ilmoitin heti, etten suostu mummoiluun, vaikka osa ryhmäläisistä mummoja jo ovatkin :) Halusin, että ohjelmissa tehdään kunnolla jotain, mennään eikä meinata. Jos Terrakotan kanssa painotin näpsäkkyyttä, ehkä Louhen loitsu ja tämä Tärskyt Al Caponen kanssa olivat minun tapani toteuttaa näpsäkkyyttä myös Karmiinin kypsemmillä naisilla. Olenkin kertonut aiemmin blogissani tämän ohjelman tarinan ja menestyksen. Helpolla se ei tullut, mutta kannatti. Yksi mieleenpainuneimmista ohjelmaprosesseista, jonka lopputuloksesta voin olla ylpeä. Huipulla on hyvä lopettaa, meidän yhteinen matkamme Karmiinin kanssa päättyi tähän ohjelmaan.

Kuvat Oulun Voimisteluseuran kevätnäytöksestä 2013

Kuvaaja Minna Kouri:



Kuvaaja Riitu Kerola:


YLE televisiointi Tärskyt Al Caponen kanssa Sun Lahti Voimistelu häikäisee näytöksessä 2013 (kotitallennus)

KYTKÖS - KENTTÄOHJELMAKOKONAISUUS    

Suurin haasteeni näinä vuosina on ollut Kytkös-kenttäohjelmaprosessin pääkoreografina toimiminen Sun Lahdessa 2013. Tämän prosessin olen kirjoittanut auki aiemmin blogissani, joten tässä kohtaa en palaa siihen tarkemmin. Onnellisena kuitenkin suuntaan tämän kokonaisuuden kanssa kansainväliselle areenalle, kun Helsingissä järjestetään 2015 maailmanlaajuinen Gymnaestrada voimistelun suurtapahtuma. Toivottavasti saamme paljon esiintyjiä mukaan :)

Kytkös-koreografitiimini

Ne äiskän muusat, Liittymät -ohjelma, perheliikunnan rooli

UUSI PROJEKTI....

Vierivä kivi...uutta koreografiaa jo treenataan, esiintyjäkokoonpano on tällä kertaa miksaus. En paljasta vielä paljon, mutta ehkä inspiskuvan, josta ajatus lähti.


Kun aloitin tanssillisen voimistelun valmentajana, olin 19-vuotias. Etenkin 2000-luvun alku oli huumaavaa, paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa ja silloin tuntui kuin koko maailma olisi valloitettavissa. Kehityin joukkueideni mukana harppauksin ja täytyy kai tässä kohtaa olla ylpeä myös omasta tekemisestään. 8 tytön näytösryhmästä kasvoi vahva tanssillisen voimistelun jatkumo ja seuramme tunnetaan tällä hetkellä myös valtakunnallisesti. Tanssillisen voimistelun harrastajia joukkueissamme nuorista naisiin on yli 40 ja jumppakoululaisissa treenaa yli 60 potentiaalisen tanssillisen voimistelijan lauma :) Perinne on vahvistanut seuraamme useita valmentajaosaajia, joista jokainen vie omaa polkuaan ja tyyliään eteenpäin ja voimme ihailla heidän tuotoksiaan eri tapahtumissa.

Toivottavasti olen onnistunut antamaan joukkueilleni muistoja ja elämyksiä ja ehkä sitä kautta jättämään jonkinmoisen oman kädenjälkeni tanssillisen voimistelun maailmaan. Näin 33-vuotiaana toivon toki, että minulla on paljon vuosia edessä..moni moni idea odottaa vielä toteutumistaan ;)




4 kommenttia:

  1. Hienoa Sanna! Tää postaus teki mut onnelliseksi! Niin paljon olet tehnyt ja niin paljon aikaan saanut! Sitä paitsi, vaatii rohkeutta julkaista tekemäänsä materiaalia, en tiedä olisiko minusta samaan, tod. näk. ei... vielä ainakaan..

    Olet jättänyt jäljen ja sehän on tärkeintä! On ollut ilo seurata Oulun osaamista!

    Mari

    VastaaPoista
  2. Hienoa postaus, kiitos paljon! Oli ilo katsella monipuolisia koreografioitasi (:

    VastaaPoista