perjantai 18. huhtikuuta 2014

Keep calm and let the Show begin!

26.-27.4. järjestetään massiivinen voimistelu ja tanssi tapahtuma Show Valkeakoskella. Järjestävänä tahona on Haka Gym yhdessä Suomen Voimisteluliiton kanssa. Joukkueita on tulossa peräti 148 ja esiintyjiä nähdään yli 1300 viikonlopun aikana! Huikea harrastevoimistelun sekä -tanssin taidon- ja voimannäyte. Osallistujamäärä puhuu puolestaan: harrastekisoille, -tapahtumille ja -katselmuksille on tilausta! Tarvitsemme jatkossa resursseja lisää, koska trendi näyttäisi olevan edelleen kasvava. Ensinnäkin järjestävä seura ansaitsee kaiken mahdollisen tuen, mutta myös reilun taloudellisen motivaation. Osallistumismaksuista on jäätävä seuralle viivan alle hyvä positiivnen tulos, jonka avulla mm. kouluttaa ohjaajiaan, tukea seuran lasten ja nuorten harrastetoimintaa sekä mahdollistaa seuran jäsenille uusia tapahtumaosallistumisia. Tämä auttaa jaksamaan vapaaehtoistyössä! Suuri kiitokseni tässä vaiheessa Haka Gymin vapaaehtoisporukalle, jotka rohkeasti tarttuvat näin massiiviseen tapahtumaan, voimia!

Resursseja on koordinoitava myös valtakunnalliseen harrastekehittämiseen yleisemmin. Innokkaita työryhmiä saadaan kasaan, mutta avaintekijä ei ehkä sittenkään ole pienissä organisoituneissa työryhmissä/kuppikunnissa, vaan tietyssä vapaamuotoisuudessa, avoimuudessa, ajan ja paikan valinnaisuudessa, osallistamisessa ja vaikuttamiskanavien lisäämisessä mm. sosiaalisen median kautta. Tästä hyvänä esimerkkinä on tällä hetkellä facebookissa elävät ryhmittymät, joiden kautta olemme verkostoituneet eri puolilla vaikuttavien voimistelun ja tanssin parissa toimivien kanssa ja ainakin minä olen saanut arvokasta tietoa kuuntelemalla/lukemalla eri ihmisten mielipiteitä palstoilta. Näitä viestejä tulemme viemään myös luottamushenkilöille eteenpäin, jotta virallisia päätöksiä saadaan aikaan. Valmistelutyöhön on kuitenkin saanut osallistua tavalliset ruohonjuuritason toimijat. Olen kiitollinen kun olen saanut olla mukana vaikuttamassa.

Resursseja on suunnattava seuratasolle. Esiintyvien harrasteryhmien osallistumisen paikkoja voidaan lisätä eri tyyppisillä tapahtumilla, painotukset voivat olla erilaisia ja vaihtelevia. Valmentajien, ohjaajien ja koreografien kehittämistä tulee tukea lähellä olevan koulutuksen, mutta myös vertaispalautteen avulla esim. lisäämällä keskustelukohtaamisia tapahtumien yhteyteen, kummijoukkuetoimintaa jne. Lisäksi tuomarikoulutusta sekä arviointia on kehitettävä ja tuotava sitä maantieteellisesti eri puolille Suomea. Tätä kautta saamme päteviä tuomareita lisää reserviin. Reserviä puolestaan on pidettävä aktiivisena, jotta saamme hyödynnettyä erilaista tuomariosaamista ja sitä kautta myös tuomarit pysyvät ajantasalla kehityksestä! Säännöllinen tatsi ruohonjuuritason toimintaan auttaa pysymään kartalla ja näin ollen tuomarina voi antaa vielä enemmän tukea valmentajalle ja joukkueelle kohti tulevaisuutta.

Tulevana viikonloppuna Valkeakoskella toivon

Järjestävälle seuralle Haka Gymille jaksamista, saumatonta yhteistyötä ja lopulta taloudellista tuottoa valtavan työpanoksen vastineeksi :)

Tuomareille avointa, positiivista mieltä, oman roolin mieltämistä valmentajien ja ohjaajien tukijana sekä ajatusten kirkautta ja adjektiivien soljuvuutta pitkän päivän iltanakin ;)

Ohjaajille ja valmentajille inspiraatioita, uteliaisuutta oppia muilta, vertaiskokemuksia ja jutusteluja, rohkeutta ottaa kontaktia muihin ja antaa palautetta. Luottoa omaan joukkueeseen, että se tekee parhaansa ja kiitollisuutta siitä, että saa toteuttaa omia ideoitaan ja tavoitteitaan näin mahtavassa porukassa ja tapahtumassa.

Esiintyjille heittäytymistä ja kaikkensa antamista. Toisten huomioonottamista ja kunnioittamista, oppimiskokemuksia ja onnistumista. Kiitollisuutta siitä, että saa olla osa näin mahtavaa porukkaa ja tapahtumaa.


Valkeakoskella nähdään!
    

2 kommenttia:

  1. Konkarin pieni toive on, että seurat ja niiden voimistelijat ottaisivat tapahtuman nimenomaan koulutustapahtumana ja vertaiskokemuksena ja JÄISIVÄT katsomaan toisten esityksiä oman esityksen jälkeenkin. Välillä on ilmapiiri, että tehdään vain oma suoritus-siis suoritus- ei ohjelma osana tapahtumaa. Voimistelun ja tanssin yhteisöllisyys ja lajien kehittyminen edellyttävät kiinnostusta toisten tekemistä kohtaan. Se osoittaa myös arvostusta lajia ja toisia osallistujia kohtaan. KV

    VastaaPoista
  2. Joukkueemme oli varsin tyytyväinen suoritukseen, mutta tuomaripalaute jätti kylmäksi. Aluetapahtumasta pisteet laskivat yli kymmenellä, vaikka koreografiaa oli sen jälkeen harjoiteltu ja kehitetty neljä kuukautta. Palaute oli osin ristiriitaista tuomarien kesken ja erityisesti edelliseen kisaan verrattuna. Toivottavasti tuomarijärjestelmää saadaan tosiaan kehitettyä parempaan suuntaan.

    VastaaPoista