Show-tapahtuman antia osa 1

Seuramme Oulun Voimisteluseura osallistui kahdeksan joukkueen voimin viime viikonloppuna Your Move -suurtapahtuman yhteydessä järjestettyyn Show-tapahtumaan. Show-tapahtuma on Suomen voimisteluliiton vuotuinen yli 12-vuotiaille suunnattu tanssi- ja tanssillisen voimistelun kohtaaminen, jossa on mahdollisuus osallistua kilpasarjoihin (tuomaristo antaa pisteet ja lyhyen sanallisen arvioinnin, osallistujat laitetaan paremmuusjärjestykseen) ja näytössarjoihin (tuomaristo antaa sanallisen arvioinnin ja jakaa kunniamainintoja tietyistä valitsemistaan osa-alueista muutamille joukkueille, osallistujia ei laiteta muuten paremmuusjärjestykseen).

Viikonlopun anti oli niin laaja, että siitä riittää minulle blogiaiheita useampia :) Ensimmäisessä osassa haluan nostaa mielestäni akuuteimman näkökulman esiin. Miksi näkemys tanssillisesta voimistelusta on niin ristiriitainen ja kilpailusta toiseen ailahteva? Halutaanko tanssillinen voimistelu pitää pienen sisäpiirin turvallisuushakuisena, fundamentalistisena voimistelusuuntauksena vai onko se traditiota kunnioittava, mutta alati elävä ja uusia vaikutteita salliva voimistelusuuntaus?

Osallistuin Show-tapahtumaan siis kahdella eri joukkueella, joista toinen, Terrakotta, kilpaili tanssillisen voimistelun yli 20-vuotiaiden sarjassa lauantaina ja toinen, Karmiini, osallistui näytössarjaan sunnuntaina. Terrakotassa voimistelee 20-30-vuotiaita lähes koko ikänsä voimistelua ja/tai tanssia harrastaneita nuoria naisia. Kun viime syksynä sain mahdollisuuden kasata uudestaan Terrakotta-joukkueeni viiden vuoden tauon jälkeen. Päätin, että uusi tulemisemme oli tehtävä räväkästi ja traditionaalisia rajoja kokeillen. Koin, että itsekin tanssillisen voimistelun tuomarina ja kouluttajana toimivana, minulla oli hyvä tilaisuus lähteä soveltamaan lajianalyysia. Tein heille ohjelman Levoton, joka sijoittui viime viikonloppuna oman sarjansa viimeiseksi ja sai kaikki ikäsarjat huomioon ottaen tapahtuman toiseksi heikoimmat pisteet, ainoastaan nuorempien sarjassa ollut aloitteleva joukkue keräsi vähän vähemmän mm. voimistelutaidosta saimme asteikolla 1-10 pistemäärän 3 ja pari kakkostakin mahtui joukkoon vähän eri näkökulmista. Sanon suoraan, että jos olisin ohjaajaurani alussa saanut vastaavanlaista sanallista ja pisteellistä murska-arviota kuin viime viikonloppuna olisin jättänyt lajin samantien ja siirtynyt johonkin aivan muualle. Vaan nytpä en lähdekään, olen vaikka piikkinä lihassa, koska tätä en nyt ihan tällaisenaan niele :P

Tanssillisen voimistelun puolella on perinteisesti totuttu näkemään kauniita, esteettisiä, lyyrisiä ja vartalotekniikkapainotteisia "hameohjelmia". Musiikit ovat olleet usein vähän samaaa luokkaa, tosin voimakkuutta ja dynaamikan vaihtelua on kyllä haettu elokuvamusiikista tai muusta instrumentaalimusiikista ja esim. erilaisiin tangoihin on tehty lukuisia ohjelmia. Näin siis myös viime viikonloppuna, kaikki yli 20-vuotiaiden ohjelmat, lukuunottamatta Terrakottaa, olivat "hameohjelmia", kauniita ja taidokkaita kuin mitkä, mutta mutta vähän ennalta-arvattavia...Näinkö siis on ollut ja pitää oleman? Ainakin, mikäli lauantain tuomariston arvioista tekee johtopäätöksiä. Mainittakoon nyt, että musiikkina meillä oli Massive Attackia ja alla on kuva asuista :)

Kuva: Minna Kouri

Sanallakaan (tai pisteillä) minua eivät tuomarit kannustaneet koreografina ja ohjaajana kokeilemaan rajoja jatkossakin. Miksi ihmeessä eivät, huolimatta siitä pitivätkö sinänsä ohjelmasta vai eivät? Emmekö olekaan kisaamassa keskenämme omaperäisyydestä? Emmekö olekaan hakemassa ideoita ja wau-elämyksiä sekä oppimassa toisiltamme ja sitä kautta muokkaamassa lajiamme vuosi vuodelta eteenpäin? Pitääkö ohjelman sisään alkaa rakentamaan tiettyjä "pakollisia, alleviivaavia" liikkeitä, jotta voisi todistaa tuomareille, että se on tanssillista voimistelua, vaikka lajin mielekkyys tulee juuri tuosta "pakottomuudesta"?

Arvostan ja ihailen suunnattomasti Vantaan Voimisteluseuran voittoisaa koreografiohjaajaa Marita Haapasaloa ja hänen tyyliään, mutta miksi ihmeessä MINÄ menisin ja yrittäisin vetää huonolla kopiolla samaa? Minunhan pitää koreografina löytää oma juttuni ja jättää jälkeni sitä kautta. Tästä Mantan kanssa jo viikonloppuna keskustelimmekin :) Erittäin hyvin tunnen myös toiseksi ja kolmanneksi tulleiden joukkueiden koreografiohjaajat Minnan Kuopion Reippaasta ja Helin Vihti Gymistä, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole mollata heitä ja heidän koskettavia ohjelmiaan. Nyt ei ole kyse siitä ja toivon, että kaikki ymmärtävät tämän :)

Ristiriitaiseksi viime viikonlopun tekee se, että sunnuntaina tuomaristo oli täysin vaihtunut ja yllätys yllätys, nyt saamani palaute oli sangen ylistävää ja Karmiini nappasi kunniamaininnan "Kokonaisuuden onnistuneesta tulkinnasta". Toki siis ohjelmat ja joukkueet olivat lauantaina ja sunnuntaina erit, mutta Karmiininkaan ohjelma ei ollut perinteisimmästä päästä valkoisine naamioineen ja palautelapuissa annettiin nimenomaan kiitosta persoonallisesta otteesta.

Kuva: Minna Kouri

Myös päätuomari ohjeisti sunnuntaina palkintojenjaossa kaikkia joukkueita rohkeasti valitsemaan ohjelmien taakse tarinaa ja punaista lankaa. Lauantain parjaus muuttuikin yhtäkkiä sunnuntaina hyveeksi (?!)

Olen pistänyt merkille, että tanssillisella voimistelulla on hiukan sisäänpäinlämpeävä leima ja ote voimistelukirjossa. Kärjistetysti voisin todeta, että sen määritelmää, analyysia ja kehittämistä on tähän asti vähän liikaa tehty "kabineteissa" ja varsin salamyhkäisesti. Minuakin on useammin kuin kerran katsottu muiden voimistelulajien parissa kieroon, kun olen sanonut olevani tanssillisen voimistelun ihminen, siis en joukkuevoimistelun "jäähdyttelijä", en tanssija, enkä myöskään sellainen joka rinnastaa joukkuevoimistelun ja tanssillisen voimistelun "samaksi lajiksi", vaan aidosti tähän lajiin kasvanut ja sen omimmaksi kokenut. Eikö olisi siis avoimen kehittämisen aika, uusien tuulahduksien ja vaikutteiden tervetulotoivotus, uudelle sukupolvelle markkinointi. Tämä blogi on pieni, mutta oma yritykseni tähän suuntaan. Toivon keskustelua :)