Mistä on hyvä perusvoimistelutaito tehty?

Lähtökohtani on se, että jokainen laji (pidinpä siitä itse tai en) on yhtä arvokas, jokaiselle löytyy kannattajansa ja harrastajansa. Tarkoitukseni ei siis ole nostaa tanssillista voimistelua ylivertaisena harrastusmuotona suhteessa muihin lajeihin (vaikka oma sydän niin sanookin :)). Välillä olen kriittinen, mutta sen tarkoitus ei ole tuomita, vaan pikemminkin herättää keskustelua. Pyrin myös olemaan avarakatseinen oman lajini sisällä. Tiedostan, että tanssillinen voimistelu ei ole yksi, yhtenäinen laji. Siinä on koulukunta- ja painotuseroja riippuen ohjaajien ja valmentajien omasta taustasta ja kulttuuriperinnöstä. Ei ole  mahdollista eikä edes mielekästä mahduttaa tanssillista voimistelua kapeaan sapluunaan. Olkoon tämän blogin kirjoittaminen kuin utelias ja innostava matka: tärkeintä ei siis ole päämäärä vaan matka sinänsä tai osuvammin: tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.


Sitten mennään :) Vietin lauantaipäivän jumppakoululaisten kanssa, arvioiden alle 12-vuotiaiden esityksiä Asema-tapahtumassa. Siellä sain idean pohtia (jälleen kerran) hyvää perusvoimistelutaitoa. Tällä kertaa nimenomaan tanssillisen voimistelun näkökulmasta. Svolissa 3-12-vuotiaiden jumppakoulu on kaikkien lajiemme yhteinen perusvoimistelupohja, jossa luodaan edellytykset siirtyä varsinaiseen lajiharjoitteluun ja sen erityispiirteisiin. Taustaksi sen verran, että olen ollut 2000-luvun alussa valtakunnallisessa työryhmässä linjaamassa Svoli Jumppakoulua kokonaisuutena (paljon on tosin sen jälkeen muuttunut), olen myös toiminut 6 vuotta jumppakoulukouluttajana aloitteleville ohjaajille ja olin Pohjois-Suomen alueen ensimmäinen Arvikouluttaja eli Asema-tapahtuman arvioijien kouluttaja. Tätä taustaa vasten pohdin seuraavassa, mitkä ovat hyvän perusvoimistelutaidon elementtejä, millaiselta pohjalta on hyvä ponnistaa ja mitä tulisi jo osata kun siirrytään jumppakoulumaailmasta varsinaiseen lajiharjoitteluun noin 12-vuotiaana. Haluan tarkastella asiaa kerran viikossa harjoittelevan ryhmän kannalta. Perusvoimistelun tarkempia sisältöjä en ala luettelemaan, sillä pidän jumppakoulukansiota erittäin hyvänä pakettina ohjaajalle, josta löytyy monipuolisesti harjoitteita. Haasteena lienee vain se, kuinka ohjaajat oppisivat käyttämään kansiota missäkin ikä- ja taitovaiheessa oman ryhmänsä kannalta...


Kun mietin yhtä sanaa, joka voisi kuvata hyvää perusvoimisteluryhmää, mieleeni tulee "näpsäkkä". Sana tiivistää mielestäni ilahduttavia piirteitä a) ryhmän vartalonkannatus (ryhti) sekä jalkojen ja käsien ojennukset ovat kohdallaan (ei alle eikä yli) b) ryhmä on vartalonhallinnaltaan ketterä (tasojen vaihdot ja suuntien muutokset sujuvat vaivattomasti ja esim. kuperkeikka kierii kevyesti liikkuen) c) ryhmän jalkatekniikassa on säpäkkyyttä ja vauhtia sekä iälle luonteenomainen nopea rytmi, lisäksi ryhmä osaa hyödyntää liikkuessaan erilaisia hyppelyjä eli muutakin kuin juoksua ja kävelyä d) ryhmä osaa erottaa perusliikkeissä terävän ja pehmeän liikkeen toisistaan sekä jännityksen (venymisen) ja rentouden (sulamisen). Mitä tämä sitten tarkoittaa  ohjaajan kannalta perustreenisuunnitelmaa laatiessaan? 


Alle kouluikäisten tunneilla ruokkisin mahdollisimman paljon lasten omaa luonnollista liikkumista ja kokeilunhalua eri välinein, telinein, tempuin ja mielikuvaliikunnan keinoin. Tuntiin kannattaa toki sisällyttää lyhyt (5-10min) rauhallisempi voimistelutekniikan harjoittelu osiokin, jossa kehoa hahmotetaan ajatuksen kanssa: miltä tuntuu ojentaa ja koukistaa nilkkoja, miten vartalo jännitetään oikein pitkäksi ja miten se sulaa ihan rennoksi jne. Mielikuvat auttavat lapsia hahmottamaan miltä liikkeen pitäisi tuntua ja juuri tuo tunne omasta kropasta on olennaista. Tässä vaiheessa luodaan turvalliset ja innostavat edellytykset jumppaharrastukselle myöhempää taitoharjoittelua silmällä pitäen. Opetellaan ryhmässä toimimista, ohjeiden omaksumista ja koetaan ensimmäistä kertaa liikkeen mukanaan tuoma flow siis se ihana vauhdin hurma tai oivallus siitä, miten oma kroppa saadaan liikkumaan kaikenlaisilla kummallisillakin tavoilla :) Jos ohjaaja huomaa valtaosan tuntia pitäessään istuttavansa tai kieltävänsä lapsia tekemästä asioita tai lapset seisovat enimmäkseen jonottamassa omaa vuoroaan, saa katsoa peiliin ja miettiä miten tunnista saisi liikkumiseen kannustavan. 


7-9-vuotiaiden kohdalla painopisteen pitäisin nopeusvoiman, ketteryyden ja liikkuvuuden harjoittamisessa. Tunnin kulusta valtaosan pitäisi siis keskittyä nopeisiin hyppelyihin (joita muuten jumppakoulukansiossa on aivan liian vähän edustettuna), reaktioharjoitteisiin, perusakrobatiaan (kuperkeikkoihin, kierimiseen, pyörimiseen, siltaan, kärrynpyörään ja parikontaktiharjoitteisiin) sekä venytyksiin. Vartalotekniikkaa en toki kokonaan unohtaisi, mutta virtaavaan pehmeään tekniikkaan keskittyisin vasta hiukan myöhemmin, säpäkän ja ojennetun liikepohjan sen sijaan hoitaisin ensin jollakin tavalla kuntoon. Tunnin kokonaisvaikutelman pitäisi olla vauhdikas, taitoharjoittelua piilotetaan leikkeihin, temppuratoihin ja leikkimielisiin kontaktiharjoitteisiin sekä tehdään lyhyitä sarjoja eri rytmeihin ja musiikkeihin. Yksittäisille liikkeille tarvitaan paljon toistoja, siksi ohjaajan on tehtävä selkeitä valintoja kauden aikana harjoiteltavista asioista ja laittaa mielikuvituksensa ja luovuutensa peliin. Miten kaikilla eri tavoilla esim. polvennostohyppelyä voitaisiin harjoitella. Ohjaajan kannattaa vaatia voimistelijoilta laadukasta tekemistä ja ohjaajan on uskallettava korjata myös koskettamalla voimistelijaa. Pidetään siis mielessä, että voimistelijan on olennaista oppia miltä terveellisen, puhtaan liikkeen tulisi kropassa tuntua ja toisaalta ohjaajan tulee oppia näkemään, miltä terveellinen, puhdas suoritus näyttää. Poisoppiminen on työlästä, joten mitä aikaisemmassa vaiheessa keskitytään määrän sijasta laatuun, sen helpompaa meillä ohjaajilla on sitten yli 12-vuotiaiden kohdalla. Nykypäivänä näkee esim. aivan liikaa yli 12-vuotiaiden kohdalla jalkojen sisäkiertoja ja alaselän yliojennusta yläselän jäykkyyden kustannuksella. Jos näihin asioihin kiinnitettäisiin jo jumppakoulussa huomiota, voitaisiin yli 12-vuotiaana turvallisin mielin harjoitella esim. vaativampia hyppyjä, kun voima-aspekti on jo aivan eri luokkaa. Maltti on valttia, kun esim. temppurataa rakennetaan, usein lyödään saliin kaikki mahdollinen arsenaali, mitä irtoaa. Tällöin harjoittelusta puuttuu punainen lanka, tavoite jota välinein, telinein ja tempuin pyritään saavuttamaan. Ohjaavatko/korjaavatko ohjaajat edes näillä temppupisteillä voimistelijoita? Ei harjoittelusta muuten ole tässä vaiheessa hyötyä. On myös varmistettava "molemminpuoleinen" harjoittelu oikea-vasen, eteen-taakse, sivulta sivulle. Teithän kärrynpyörän molemmilla puolilla, ponnistithan polvennostohypyn myös toisella jalalla jne. Venyttelyharjoitteita voi myös ripotella eri tunnin vaiheisiin ja rytmitellä vaikkapa jollakin lorulla, jotta toistoja ja pitoja tulisi riittävästi. Ihannetilanne on se, että voimistelijoilla on kunnon malli omasta ohjaajasta. Kun ohjaaja itse näyttää liikkeet puhtaasti, nostaa se huikeasti todennäköisyyttä, että myös ryhmäläiset omaksuvat puhtaan tekniikan. Tämän ikäiset pitävät monesti pienistä kotitehtävistäkin, joita kannattaa silloin tällöin hyödyntää.


10-12-vuotiailla ylläpitäisin edellisiä esim. lämmittelyissä ja ilmaisuharjoitteissa, mutta keskittyisin myös jo muutamiin isompiin hyppyihin, monipuolisiin tasapainoliikkeisiin (siis muutenkin kuin yhdellä jalalla seisten. Esim. lattiatasoa hyödyntäen, eri kehon pintoja ja-osia lattiaan painaen) ja siihen pehmeämpään ja jatkuvampaan/virtaavampaan vartalotekniikkaan perusliikkeiden osalta (ks. jumppakoulukansio). Nyt ohjaaja voisi alkaa miettimään, mitä tarkoittaa kun liikkeen loppuvaihe jo synnyttää seuraavan liikkeen, miten esim. vartalon aaltoliikkeestä saadaan sulava ja jatkuva kun sitä toistetaan. Miten voisin hengityksen ja mielikuvien avulla tukea voimistelijan venyvää, pehmeää liikettä? Venyminen muuten tarkoittaa tanssillisessa voimistelussa sitä, että se ikään kuin menee kehonosan "yli", jatkuu sormen päistä ja varpaista pitkälle ja katse usein tukee tätä: kohdistetaan katse sinne pitkälle pitkälle, jonne venyminen tulisi tapahtua. Venymistä ei koskaan tehdä jännityksen/jäykkyyden kustannuksella vaan pikemminkin vartalossa säilytetään tietty pehmeys (huomaan usein, että voimistelijat tätä venymistä harjoitellessaan jännittävät erityisesti hartiaseudun lukkoon tai jättävät viimeisen ojennuksen sormenpäistä tai varpaista tekemättä. Tällöin liike ei ole jatkuva, vaan jää kesken). Kiinnittäisin lisäksi entistä enemmän huomiota musiikin/rytmin ja liikkesukujen yhdistämiseen sarjoiksi sekä liike-etenemiseen. Jos 7-9-vuotiaiden kohdalla liikesarjat voisivat enemmän keskittyä vaikkapa kahden eri hypähdyksen tai kahden eri tasapainoliikkeen sujuvaan yhdistämiseen, 10-12-vuotiaiden kohdalla lähtisin jo rohkeammin yhdistelemään vaikkapa kahteen vartaloliikkeeseen lisäksi yhden tasapainoliikkeen tai käsien liikkeen. Liike-etenemisellä tarkoitan esim. sellaisia harjoitteita jossa pyritään yhdellä kuperkeikalla/kärrynpyörällä/hypyllä etenemään vähintään tietyn matkan päähän, sillassa pysytään tietyn laskun ajan jne. tämä mahdollistaa ohjelmissakin paremmin esim. kuviosta toiseen siirtymisen vaikkapa kuperkeikalla tai tietyllä hyppelysarjalla (eikä aina vain juoksulla). Isompien hyppyjen kohdalla taas on harjoiteltava ensin erikseen vauhdinottoa, ponnistamista, hypyn muotoa ja alastuloa ennen kuin voi vaatia näiden yhdistämisen laadukasta suorittamista. Monipuolista liikkuvuustreeniä ei saisi unohtaa kausisuunnitelmaa tehdessä ja voimistelijoita tulisi kannustaa kotonakin venyttelemään ainakin muutamilla perusliikkuvuusliikkeillä.


Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa sellainen asia, ettei minulla itselläni ole tällä hetkellä jumppakouluryhmää, joten helppohan minun on sivusta huudella :P Siksi kannustankin teitä nyt kommentoimaan, olenko ihan hakoteillä, mitkä asiat te näette tärkeinä ja mielekkäinä ja voimmeko luoda jotain yhtenäistä perusvoimistelukriteeristöä tanssillisen voimistelun kannalta? Mitä siis voimistelijoiden tulisi osata ennen kuin siirtyvät varsinaiseen tanssillisen voimistelun lajiharjoitteluun?


Hyviä perusvoimisteluharjoitteita, hyvä Heli Suokko-Rajala! ideoita jumppakoulutunneille