Salamyhkäinen liikuntamuoto nimeltä tanssillinen voimistelu osa 1

Tanssillinen voimistelu pohjautuu suomalaiseen naisvoimisteluun, jossa tärkeinä elementteinä ovat keskustalähtöisyys ja virtaavuus. Tanssillisessa voimistelussa yhdistyvät voimistelun tavoitteellisuus ja rytmisyys sekä tanssillinen luovuus, esteettisyys ja ilmaisullisuus. Tanssillinen voimistelu on kokonaisliikuntaa, joka hyödyntää monipuolisesti musiikin eri elementtejä ja koreografista osaamista. Tanssillinen voimistelu on laadukasta, taidokasta ja tavoitteellista toimintaa.
                                                                                        
Näin tanssillinen voimistelu määritellään Tanssillisen voimistelun perusteissa, jonka ovat ansiokkaasti koonneet Hannele Ahlqvist ja Sanna Koskela v. 2001. Tämä opus kokonaisuudessaan löytyy Voimisteluliiton sivulta http://www.voimistelu.fi/nuoret/tanssin_maailma/tanssillinen_voimistelu/

On siis kulunut 10 vuotta Tanssillisen voimistelun perusteiden ilmestymisestä ja vähän yli 10 vuotta siitä, kun termi tanssillinen voimistelu otettiin käyttöön tietyntyyppisestä voimistelun tyylisuuntauksesta. Itse olen ollut mukana alusta alkaen ja vuosien mittaan nämä "piirit" ovat tulleet tutuiksi. Taipaleen kunniaksi päätin aloittaa postauksien sarjan, jossa pyrin vähitellen valottamaan (kirjoittaessani itsekin omaksuen) mikä tai mitä tanssillinen voimistelu on. Tiedän, että omalla kohdallani monikin ajatus ja tekemisen tapa on matkan varrella muuttunut ja toivon mukaan en ole vieläkään jämähtänyt paikalleni. Kiinnostavia kysymyksiä lienee: Miten tanssillinen voimistelu kategorisoidaan suhteessa voimistelu- ja tanssilajeihin? Millaisena tanssillinen voimistelu on ymmärretty/mielletty liikekieleltään/koreografioiltaan ja onko se tänä päivänä samanlainen harrastemuotona kuin mitä 10 vuotta sitten? Miltä näyttävät tulevaisuuden suuntaukset? Tietenkään yhden ihmisen määritelmät ja pohdinnat eivät kiinnosta eikä niillä sinänsä ole merkitystä, siksipä toivonkin vilkasta keskustelua ja kannanottoja. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mihin lopputulemaan pohdinnassani/pohdinnoissamme päädymme. Löytyykö tanssilliselle voimistelulle erityispiirteitä ja oma paikkansa voimistelukirjossa?

Ensimmäisessä osassa kartoitan lyhyesti taustoja ja avaan voimistelutermejä, jotka vilisevät usein muka itsestäänselvyyksinä tanssillista voimistelua kuvattaessa. Kokemus on kuitenkin osoittanut, etteivät ne todellaakaan ole yksiselitteisiä ja jättävät yllättävän paljon tulkinnan varaa. (Nyt kyllä harmittaa, etten voi näyttää videoklippejä, joiden kautta voisin enemmän avata omia tulkintojani...)

Lähtökohdaksi totean, että tanssillinen voimistelu määritellään Voimisteluliitossa tyylisuuntaukseksi ei lajiksi. Minkä tyylisuuntaus tämä harrastemuoto sitten on, mikä on se paljon puhuttu kivijalka, jolta tanssillinen voimistelu ponnistaa? Kuten alun määritelmä kuuluu, tanssillinen voimistelu pohjautuu suomalaiseen naisvoimisteluun, jonka tärkeinä elementteinä ovat keskustalähtöisyys ja virtaavuus. Laajemmin todeten: suomalainen naisvoimistelu on kokonaisliikuntaa, jonka perustana on keskustalähtöisyys. (keskusta = lantio)

Kokonaisliikunta on maailmojasyleilevä termi ja maallikko varmasti ihmettelee, millä oikeudella naisvoimistelu on nostanut itsensä ylivertaiseksi liikuntamuodoksi suhteessa muihin lajeihin, ovatko muut liikuntalajit siis vähemmän liikuntaa...? Tanssillisen voimistelun perusteissa todetaan, että kokonaisliikunta tarkoittaa usean liikesuvun yhtäaikaista toimintaa (esim. askeleet, kädet, vartalo). No, tässä ei sinänsä ole mitään erityistä, näin toteutuu useimmissa liikuntalajeissa. Mutta nyt tullaankin mielestäni ensimmäiseen erityispiirteeseen. Korostaisin kokonaisliikuntaa tekemisen tapana, jossa jonkin yksittäisen kehonosan suorittaessa liikettä liikeimpulssi ("lähtölaukaus ja voima liikkeelle") tapahtuu aina lantiosta, jonka jälkeen koko keho myötäilee ja tukee pääliikettä, kehoon syntyy siis niin sanottuja liikeheijasteita, mikään kehonosa ei ole liikkeen aikana täysin lepotilassa. Edellä mainittua kehon myötäilyä/heijasteita voidaan pitää myös liikkeen sisäisenä virtaavuutena. Virtaavuus käsitteenä tarkoittaa edellisen lisäksi liikkeiden sitomista liikesarjaksi. Liikkeiden sitominen liikesarjaksi on eri asia kuin liikkeiden suorittaminen peräkkäin. Nimittäin suomalaisessa naisvoimistelussa "liikkeiden sitomista" toteutetaan pääasiassa venymisen/hengityksen ja toisiinsa joustavasti/sujuvasti soveltuvien liikkeiden kautta. Liikesarja näyttää tällöin maallikon silmään jokseenkin "vellovalta" vartalonliikkeeltä, liike synnyttää ikään kuin jo seuraavan liikkeen.

Tämä kokonaisliikunta keskustalähtöisenä virtaavuutena tulkintani mukaan on kivijalka, jota halutaan tanssillisen voimistelun kohdalla vaalia perinteisestä naisvoimistelusta. Vaikka samainen tekniikka on pohjalla alunperin suomalaisessa  joukkuevoimistelussakin väitän, että se on katoava kansanperinne joukkuevoimistelun puolella. Eikä siinä mitään pahaa ole, joukkuevoimistelu lajina etenee omaan suuntaansa omin painotuksin, (joista joukkuevoimistelun lajiasiantuntijat osaavat analysoida paljon paremmin kuin minä) ja tanssillinen voimistelu omin painotuksin. Väitän, että molemmat suuntaukset tulkitsevat tänä päivänä kokonaisliikunnan hiukan eri tavalla kuin alunperin naisvoimistelussa. Voisiko se tanssillisessa voimistelussa tarkoittaa liikkeen jatkuvaa vuorovaikutusta rytmin ja musiikin nyanssien sekä dynamiikan, ajan ja tilan kanssa? Voisiko se tätä kautta olla vahvaa läsnäoloa, joka edellyttää liikkeen tutkimista, siihen heittäytymistä, eläytymistä ja ilmisullisuutta? Voisiko tavoitteena olla kokonaisvaltainen kehon ja mielen hallinta, jota kai voisi kutsua myös kehotietoisuudeksi?

Mitä tulee sinänsä virtaavuus-käsitteeseen.. antaisin sille hieman enemmän väljyyttä kuin perinteisessä naisvoimistelussa. On lopulta hyvin tulkinnanvaraista, mitkä liikkeet kenenkin mielestä voidaan missäkin tilanteessa sitoa yhteen ja pitkälti  katsojan silmässä, miten se lopulta toteutuu. Mielestäni liikeimpulssi voisi lähteä mistä kehonosasta tahansa ja silti heijastua hyvin kokonaisvaltaisesti koko kehoon. Siinä missä perinteisessä naisvoimistelussa saumattomaan, virtaavaan liikesarjaan vaikuttavat pitkälti liikkeiden soveltuvuus peräkkäiseen tekemiseen, voisi tanssillisessa voimistelussa mielestäni liittää mitä tahansa liikesukuja ennakkoluulottomammin yhteen keinoina voisi käyttää perinteisen hengityksen ja vartalon venymisen lisäksi vaikkapa pään tai käden liikettä. Itse asiassa on mielekästäkin etsiä uusia luovia tapoja virtaavuuden toteuttamiseksi.

Vaikka uudelleen tulkitsen perinteisiä naisvoimistelun termejä, olen sitä mieltä, että kokonaisliikunnassa on tanssillisen voimistelun ydin vielä tänänkin päivänä. Kokonaisliikunnan ymmärrän juuri tekemisen tapana. Tätä taustaa vasten mielestäni tanssillinen voimistelu ei ole vain voimistelun ja tanssin mielivaltaista sekoitusta, vaan ihan ominainen tekniikkansa. Tällöin sen sijaan, että tivaisimme, mitä on tanssillinen voimistelu, mielekkäämpää olisi keskittyä, miten se toteutetaan.

Mitkä asiat teidän mielestänne naisvoimistelun perinteestä tulisi säilyttää tanssillisessa voimistelussa? Miten te tulkitsette perinteisiä naisvoimistelukäsitteitä tämän päivän näkökulmasta?