Fiiliksiä Voimistelun Gaalanäytöksestä

Vaikka en harmikseni päässytkään seuraamaan Voimistelun Gaalanäytöstä paikanpäälle upeisiin Kansallisoopperan puitteisiin, täytyi fiiliksiin osallistua edes seuraamalla se televisiosta. Lähetys löytyy vielä jonkin aikaa Yle Areenasta . Pitkästä aikaa voimistelun kirjo esiintyi näin ylväällä lavalla ja monina vuosina vastaavia valtakunnallisia näytöksiä seuranneena, tänä vuonna kokonaisuuden laadukasta, mielekäs ja monipuolinen rakentuminen oli minusta onnistuneempi kuin aikoihin. Tuottaja Merja Snellman oli paikoin saanut nivottua hyvinkin erilaisia ohjelmia luontevasti yhteen pienillä juonenmaisilla kikoilla. Näytöksellä ei ollut varsinaista teemaa, vaan voimistelun koko kirjo kaikissa sateenkaaren väreissä oli haluttu koota yhteen, kukin esitys tuoden juuri oman osaamisensa kokonaisuuteen.

Näytöksen aloittivat rytmisen voimistelun EM joukkueesta ja Elisen voimistelijoista koostuva esitys Linnut. Arvostan sitä, että kilpalaji panosti näin hienoon näytösohjelmaan, puvut, idea ja liikekieli olivat keskenään sopusoinnussa ja vasta ohjelman puolivälissä välineet tulivat koreografiaan mukaan, ei irrallisina elementteinä vaan soljuen ja tuoden vauhtiakin ohjelman loppuun. Luulen, että pienille tytöille  oli erityisen sykähdyttävä kokemus voimistella isompien huippujen kanssa. Ohjelman lopussa hätkähdin, sillä yleisö ei ollenkaan taputtanut, eivätkö he pitäneetkään näkemästään? Joko yleisöä oli ohjeistettu, ettei ohjelmien välissä saa taputtaa tai sitten äänet oli poistettu kuvanauhalta, mutta yllättävä sivujuonne joka tapauksessa :) Lappeenrannan naisvoimistelijoiden Mauriaisten melankoliaa lavalle tuotuine tikapuineen oli vuorossa seuraavaksi. Tämän voittoisan ohjelman näin viime keväänä Show-tapahtumassa tanssillisen voimistelun kisoissa, mutta nyt se pääsi paremmin oikeuksiinsa näyttämöllä. Mauriaiset eli sokerimuurahaiset rakensivat, kiipeilivät ja voimistelivat ketterästi kuningattarensa johdolla...miksiköhän niin melankolisina? Muurahaiset on usein kuvattu esityksissä reippaina ja iloisina, olivatko nämä muurahaiset työnsä orjia, vankeina..? Osuva puku- ja musiikkivalinta ja näyttävä ohjelma, vaikka lavalla oli vain viisi nuorta voimistelijaa kolmen tikapuun kanssa. Marita Haapasalo oli onnistunut luomaan mieleenpainuvan ohjelman, tämä muistetaan vielä vuosienkin päästä The Tikapuu -ohjelmana.

Sitten ilmoille kajahti Metallica ja jono poikia pipoineen ja löysine huppareineen marssi lavalle häätäen muurahaiset matkoihinsa. Luvassa oli Voltteja ja muita virityksiä. Näimme pojilta temppuja jos monenlaisia permantomatolla ja ilman. Harmi kun he riisuivat ne pipot ja hupparit pois! Pojat nauttivat esiintymisestä, ohjelma olisi voinut olla katsojalle toimivampi lyhyempänä ja teemalla maustettuna. Tunnelmasta toiseen meidät vei Mäntsälän voimistelijoiden ohjelma Valkovuokon tanssi. Nuoret tytöt suoriutuivat hienosti tanssillisen voimistelun ohjelmastaan. Tämän ohjelman kohdalla huomasin miettiväni, että kuinka rauhottavaa koreografioiden ilotulituksessa välillä onkaan, kun kaunista musiikkia tulkitaan sellaisenaan ilman että sitä aletaan turhaan rikkomaan. Yleisöä ei "kosiskeltu" härveleillä vaan luotettiin yksinkertaisen ja puhtaan liikkeen voimaan, taidon karttuessa tytöt varmasti saavat liikesarjoihin enemmän virtaavuuttakin niin, ettei liike katkea. Tyttömäisen herkkää ja harmonista.

Tämän jälkeen lavan valloittivat Vantaan Voimisteluseuran perheliikunnan ryhmä ohjelmallaan Kuutit. Johan oli taidokasta, liikuttavaa ja erittäin hyvä koreografia, mutta hei äideissä ja koreografeissa olikin naisia lapsineen Ajattomien porukasta! Se osaltaan selittänee onnistuneen paketin :) Liikkistä kerta kaikkiaan! Sitten sähkönsiniset jumppapuvut lavalle, aa siis varma merkki notkeuden ja hurjan akrobatian yhdistymisestä,  Lakeuden Taitovoimistelijat, jotka pistivät jälleen parastaan. Me muut haukoimme henkeämme. Erityisen hieno temppu oli minusta se ihmishyppynaru ohjelman loppupuolella. Around the World matkustettiin Seinäjoen Voimistelijoiden tanssiryhmän johdattamina.  Täsmällinen ja näyttävä iso ryhmä. Koreografia oli uskollinen lajityypilleen musiikkimiksauksia myöden.

Lavalle saatiin jälleen rytmistä voimistelua, nyt hieman broadwaymaisesti charlestonin hengessä. Kivaa ja leikittelevää huippuvoimistelua kahden taitavan nuoren naisen esittämänä. Rantaperkiön Iskun naisryhmä liikkui seuraavaksi Arjen pyörteissä. Hauska ja hyvinharjoiteltu kuntonaisten ohjelma, joka sekoitti mukavasti erilaisia tyylilajeja liikekielessään ja musiikki oli virkistävän haastavan erilainen tämäntyyppiselle kohderyhmälle, Trio Töykeitä. Asut olivat vaatimattomat, ehkä turhankin arkiset noin hienoihin puitteisiin vaikka toki ohjelman teeman mukaiset. Ylöjärven Iskun Pepit toivat lavalle reipasta tyttömäisen ronskia otetta huikean taidokkaalla osaamisellaan. Koreografia oli vaativa fyysisiltä ominaisuuksiltaankin, mutta tekemisen meininki oli sen verran iloista, että veikkaan ohjelman rakentuneen pilke silmäkulmassa sekä koreografin että esiintyjien näkökulmasta. Asut olivat piste iin päälle!

Mäntyharjun Virkistyksen nuoret naiset pyrähtelivät Elämän pyörteissä. Välineinä oli isot viuhkat (jotka minun silmään näyttivät appelsiinin lohkoilta) mutta raikkaat ja näyttävät ne olivat. Tämän tyyppiset isot välineet ovat hyvännäköisiä isossa tilassa massan tekemänä, näyttämöllä taas tulee hiukan ahdasta. Viuhkoista otettiin irti varmasti kaikki mitä niistä saatiin, loppua kohden mietin, että ryhmän taitotaso olisi luonut mahdollisuuksia toki muuhunkin kuin "välineen kuljetukseen" eli nyt hiukan liike jäi ison välineen vangiksi. Apocalyptican metallinmakuinen musiikki vei ehkä ohjelmalta keveyttä, jota olisin raskaan viuhkan vastapainoksi kaivannut. Ryhmä oli yhtenäinen ja asut kauniit. Seuraava esitys oli minusta ehkä ainoa, jonka paikkaa voimistelunäytöksessä pidin ristiriitaisena. Mitäs tyylilajia tämä Twilight nyt sitten edustaa, huimaa pariakrobatiaa jonkinlaisella nykytanssilla ja tanssiteatterilla höystettynä. Sopisi moderniin sirkukseen, ei Voimisteluliiton näytökseen. Ei sykähdyttänyt tässä kohtaa minua vaikka kunnioitan toki taitoa, joka parilla on.

Olarin Voimistelijoiden menestyksekäs OVO Team esitti seuraavaksi oman kilpailuohjelmansa, joka on tanssikoreografi Reija Wäreen käsialaa. Taitoa vaikka muille jakaa, persoonallista tanssivaikutteiden ja huippuvoimistelun yhdistämistä. Tämä ei ollut suoritukseltaan niin napakka ja viimeistelty kuin kisoista näkemässäni taltioinnissa, ehkä toimii myös matolla avaramassa tilassa paremmin kuin tuolla näyttämöllä. Itse tykkään seurata juuri tämäntyyppistä huippu-urheilua sille soveltuvassa ajassa, paikassa ja mielentilassa. Näyttämö taas on toisentyyppinen tila, jossa kaipaan ohjelmaa, joka säväyttää eläytymisellään ja taiteellisuudellaan, tarvitaan myös ripaus draamaa, jotta päästään oikeille aaltopituuksille. Siksi nämä "koko voimistelun kirjon" kattavat näytökset ovat monesti vähän sillisalaattia. Toivoisin, että näytös näin ihanissa teatteripuitteissa rakennettaisiin draamalle...makuasia.

Raahen ja Oulun yhteisohjelma 24/7 oli taattua selkeälinjaista laatua, jota on totuttu näkemään Raahen ja Oulun naisvoimistelijoiden valioilta. Kivan mausteen esitykseen toivat taitava tanssiryhmä Funky Hall SODAP. Valioiden tekemisen tyyli on yhdenaikaista, yhdenmukaista massana yhtenäisesti voimistelemista, hiukan minun makuun sellaista varmistelevaa, riskitöntä, mukavuusalueella tekemistä, mutta toki silmä lepää, kun katsojan ei tarvitse jännittää esiintyjien puolesta, onnistuvatko he vai eivät. Lopun nosto näytti kuitenkin erityistaitoakin ja huipensi kokonaisuuden. Kuopion Reippaan Amelie ryhmä kertoi tarinan Olipa kerran...koreografia kuljetti musiikin ja taitavien voimistelijoiden siivittäminä draaman kaaren, mutta minulle tarina ei ihan auennut, toisaalta ehkä se juuri jätti sopivasti tulkinnan mahdollisuuksia katsojalle. Pidin tämän ryhmän toisentyyppisestä esityksestä viime keväänä Show-kisojen tanssillisen voimistelun sarjassa, harmi, kun en saanut tästä ahaa-elämystä.

Vantaan Voimisteluseuran Ajattomat on maamme taitavimpia ja omaleimaisimpia tanssillisen voimistelun ryhmiä. Mitä tahansa he lavalle tuovatkin, on se aina sykähdyttävää ja nyt tarkoitan juuri kokonaispaketin toimivuutta: taito, eläytyminen, fyysiset ominaisuudet, koreografia, musiikin tulkinta ja asut ovat aina viimeisteltyjä. Tällä kertaa ohjelman nimi oli Kutsumattomat. Ihanat viitat ja muutenkin dramaattinen asuvalinta! Näyttävä koreografia ja koko ryhmä eli tarinaa ja tulkintaa joka solullaan. Karismaa, jonka aistii ensimmäisistä askelista. Miten ihmeessä te vantaalaiset tämän teette kerta toisensa jälkeen? Vielä joskus haluaisin nähdä tältä ryhmältä aivan yllättävän vedon, jotain sellaista, jossa liikekieli ei olekaan esteettistä ja "ajatonta". Ehkä vielä joskus ;) Voi kun minä tykkäsin myös Kokkolan Liikuntaseura Triolin Lumous-ohjelmasta. Miten ilmava, hengittävä, kevyt ja tyttömäisen kepeä. Musiikki, asut, koreografia ja liikekieli natsasivat. Ihana!

Näytöksen päätti ohjelma, jota en olisi osannut kuvitella mihinkään muuhun kohtaan näytöstä kuin lopettamaan tämän huikean kavalkadin. Kajo oli pääkaupunkiseudun seuroista kootun joukon voimainponnistus, joka ravisteli, kosketti ja hätkähdytti. Koreografia oli aavistuksen liian pitkä, mutta onnistui pitämään otteessaan ja voin kuvitella, että paikan päällä livenä tunnelma on ollut käsinkosketeltava. Tämä ohjelma täytyy kokea, sitä ei voi sanoin selittää. Liikutuin ja ihastuin.

Kiitos elämyksien tuottamisesta kaikille näytöksen osallisille.