Kuvien kertomaa

Voimistelu on ollut elämässäni yli 30-vuotta. On lähes mahdotonta kuvailla, saati toisen ymmärtää, mitä se minulle merkitsee ja on antanut. Minulla on kasa vanhoja kuvia voimistelijana, ohjaajana ja koreografina. Valitsin tänne syystä tai toisesta kolahtavimmat. Olkoon tämä postaus kerrankin vähätekstinen :)

Olipa kerran pieni tyttö...

joka peri voimistelun äidiltään.

Hänen ensimmäinen jumppapukunsa oli tietenkin vaaleanpunainen..

ja sen kanssa hän poseerasi mielellään.

Jo äiti-lapsi jumpassa liike vei mennessään..

Viisivuotiaana hän esiintyi ensimmäisessä kenttäohjelmassaan useiden satojen  esiintyjien joukossa...

..ja haaveili, että vielä jonain päivänä hän olisi itse suunnittelemassa vastaavaa.

Jumppaelämään kuuluivat olennaisesti bussimatkat erilaisiin tapahtumiin, kisoihin ja leireille.

ja tietysti koulumajoitusolosuhteet.

Hän löysi itsensä aina kaikenlaisista kissanristiäisistä, suunapäänä edustamassa.

Tanssillisuus, ilmaisullisuus ja luovuus kuuluivat tasavertaisina ominaisuuksina hänen harrastukseensa

siinä missä perusvoimistelukin pelkistetyimmillään.

12-vuotiaana alkoi ohjaaja/valmentajaura.

Iltoja jumppasalilla hän ei vaihtaisi pois, vaikka välillä on joutunut lyömään päätään seinään.

Voimistelu antoi luottamustehtäviä ja työpaikankin.

Kun tekee sydämestään jotain, sen huomaa joku muukin. Julkinen kiitos lämmitti mieltä. Se antoi  vahvistusta siihen, että hän on tehnyt oikeita valintoja ja uurastus on kannattanut.

Voimistelu toi paljon ystäviä ja sielunsiskoja ympäri maata (joista osa järkkäsi mm. valkkunsa polttarit).

ja esiintyi tunteiden tulkkeina hänen häissään.

Joskus niitä mitalejakin oli kiva saada

ja ulkomaillakin edustaa.

Parasta kaikessa taisi kuitenkin olla oman luovuuden kanavoituminen, koreografiaprosessi ja sitä kautta syntyneet lukuisat esitysohjelmat.

Tämän tarinan opetus on se, että tuskin kaikki olisi ollut mahdollista ilman uskallusta heittäytyä,..

sinnikkyyttä nähdä tavoitteita ja sisukkuutta jatkaa silloinkin, kun tuulimyllyt iskivät puuskana päälle.

Miten tarina loppuu, elikö hän onnellisena voimistelijana elämänsä loppuun asti?

..aivan varmasti :)

Olipa kerran toinenkin tyttö, joka peri voimistelun äidiltään...

mutta se on toinen tarina se.