Kehomuisti, hallinta ja hoivaava liike

Viime viikonloppuna kävin Voimisteluliiton kouluttajakoulutuksessa, jonka yhtenä kokonaisuutena oli Dynaaminen liikkuvuus, kouluttajana toimi Mika Pihlman. Lisätietoa aiheesta löydät täältä. Mm. fysioterapeuteille ja liikuntalääketieteen edustajille tematiikka on tuttua, mutta meille muille liikunta-alan toimijoille ei välttämättä niinkään. Todennäköisesti vastaavaa koulutusta on tulossa Voimisteluliiton sisällä lisääkin, sillä aiheesta olisi varmasti hyötyä kaikille voimisteluajien edustajille.

Lyhyesti kuvattuna Dynaaminen liikkuvuus perustuu kolmen peruspilarin 1) liikkuvuuden 2) voiman ja 3) hallinnan yhteistyöhön. Kun passiivisessa liikkuvuustreenissä liike aiheutetaan mm. painovoiman vaikutuksella, aktiivinen (dynaaminen) liikkuvuuskyky määrittää maksimaalisen liikkeen, joka saadaan aikaan aktiivisella lihastyöllä. Aktiivisen liikkeen pitäisi olla yhtä suurta kuin passiivisen, tällä varmistetaan liikkeen hallinta. Liian suuri passiivinen liikkuvuus voi altistaa niveltä "yliliikkuvuudelle", josta seuraa erilaisia ja eriasteisia lihasten ja nivelten kiputiloja. Nivelten ääriliikeradoilla (varsinkin lonkkanivelessä ja selkärangan nikamissa) liike voi usein muuttua aktiivisesta passiiiviseksi koska lihasten ja/tai hermojen kapasiteetti ei riitä kontrolloimaan liikettä. Ns. epäspesifien selkäkipujen taustalla usein onkin kysymys juuri tästä, ei niinkään yksittäisten lihasten voimasta ja/tai kireydestä.

Sattumaa tai ei, muutama päivä tuon koulutuksen jälkeen satutin selkäni kantaessani painavia kasseja. Kontrolli keskivartalossa petti huomamaatta ja noidannuoli iski. Jalat menivät alta ja toimintakyky hävisi. Kävin työterveyslääkärillä, joka passitti minut kipulääkkeineni fysioterapeutille. Kokemus oli avartava. Omasta mielestäni vartalonhallintani on aina ollut hyvä pitkän voimistelukokemukseni ansiosta ja olen nimenomaan pitänyt hyvänä asiana selän hyvinvoinnille lajillemme tyypillisiä liikeratoja (monipuolisia ojennuksia, koontoja, kiertoja ja taivutuksia). Vaan kuinkas kävikään, ojennus oli sittenkin salakavalasti ottanut yliotteen kropassani. Minun oli myönnettävä, että en löydä vartalon keskilinjaa, voimistelijalle tyypillinen yliojennus/notkoselkä ja lantion asento "pyrstö pystyssä". Kun käänsin lantiota fysioterapeutin tukemana oikeaan asentoon, luulin olevani koonnossa. Kehon toiminnan kokonaisvaltaisuuden kirous: kun lantio saatiin keskelle, koko muu kroppa luisui raiteiltaan ja olin ihan hakusessa asentoni kanssa. Kuinka tyrmäävää, en löydä perusasentoa vaikka opetan sitä harva se päivä muille...

Fysioterapeutin rauhallinen, kannustava asenne auttoi uudenoppimisessa. Minun piti konkreettisesti kokeilla ja tunnustella eri tasoissa, eri alkuasennoissa lantion kääntöjä yhdistettynä hengitykseen, jotta oppisin oikeat linjaukset ja kroppa eläisi kokonaisvaltaisesti muutoksissa mukana. Mitä keskittymistä ja malttia vaativaa hommaa (eikä asiaa auttanut valtava kipu alaselässä). Olen aiemminkin toki kärsinyt selkäkivuista, mutta muistan eräänkin lääkärin vain todenneen, että pitäisi tehdä joka päivä vatsalihassarjoja, kun minulla on niin heikot vatsalihakset. Mikäli uskomme lauantaista koulutusta dynaamisesta liikkuvuudesta sekä fysioterapeuttini minulle opastaman liikehallinnan ideaa, kyse ei niinkään ole vatsalihaksista sinänsä vaan tekniikasta. Miten vatsalihakset, tukilihakset hyötykäytetään arjen toiminnassa ja liikkeen tukena. Tämä kai on sitä paljon puhumaani vartalon kannatusta, jossa tukilihakset valjastetaan käyttöön ajatuksen kanssa (Suutarilla itsellään ei ole kenkiä..). Minun kohdallani se tarkoittaa fysioterapeutin antamaa mielikuvaa, että opettelen vetämään kerta toisensa jälkeen "näkymättömien skinny jeansien" vetskarin kiinni :) minun ei siis pidä alkaa kääntämään lantiota, vaan riittää ajatus vetskarin vetämisestä, jolloin lantio automaattisesti kääntyy oikeaan asentoon. Lisäksi minun on harjoiteltava rentouttamaan ja avaamaan  ylävartaloa sen verran, että hengitys kulkee mahdollisimman vaivattomasti, hengitän liian pinnallisesti, jolloin koko ylävartalo on koko ajan pienessä jännityksessä. Tähän vaikuttaa varmasti myös hektinen elämänrytmi, en malta edes hengittää rauhassa, kun ajatuksetkin kiirivät jo ties missä.

Hommasin tasapainotyynyn ja aloin kuntouttaa selkääni ja asentoani pienellä liikeradalla. Pirullinen kehomuisti...peili oli tarpeen, sillä jos luotin pelkkään kehotuntemukseeni lantio kääntyi liikaa. Poisoppiminen, kuinka hankalaa...sain fysioterapeutilta pehmeitä hengitykseen tukeutuvia liikemalleja eri asennoissa, joita olen nyt opetellut toistamaan. Ei ne lopulta niin kaukana tanssillisesta voimistelusta olekaan etenkin jos toteuttaa liikkeet jatkuvana sarjana, jotain tuttua ja turvallista siis ja sittenkin vahvistusta sille, etten aivan vääriä asioita olekaan tehnyt.

Sanotaan, että kroppa kyllä pysäyttää jos sitä ei itse muuten tajua. Sairaslomalla ollessani olen pysähtynyt, kuunnellut hiljaisuutta ja "käpertynyt" itseeni. Liike ei ole pysähtynyt, mutta ajatus ei ole ollutkaan nyt estetiikassa, laajoissa liikeradoissa, luovissa uusissa liikemateriaaleissa ja esiintymisessä, vaan itseni kuuntelemisessa ja hoivaavassa liikkeessä.

Tästä noustaan kyllä, mutta hetken jopa nautin tästäkin...