Kuopion Polkuja-koreografiakisan jälkimaininkeja osa 1

Näin hienosti Savon Sanomat uutisoivat lauantaina 16.11.2013 pidetyistä Polkuja-koreografiakisoista. Ja syystä. Järjestävänä seurana toimi Kuopion Reippaan Voimistelijat, idean äiteinä pelottomat koreografi-ohjaajat Minna Huuskonen ja Johanna Luomala. Tässä postauksen ensimmäisessä osassa nostan muutamia yleisiä huomioitani ja yhteenvetoa tapahtumasta ja kunhan DVD kilahtaa postiluukusta, kommentoin omia näkemyksiäni, parhaita paloja, oppeja ja huomioita molemmista, tanssillisen voimistelun ja tanssin sarjoista. Ruutuvihko on täynnä muistiinpanoja, mutta sittenkin perehdyn vielä ohjelmiin tarkemmin ennen kuin kirjoitan hurmoksestani ;)

Annan heti alkuun kunnianosoitukseni järjestäjille ja ideoijille. Pidin kuopiolaisten luomasta rennosta, vieraanvaraisesta ja kotoisasta tunnelmasta. Tällaisia tapahtumia harrastevoimistelu ja -tanssi tarvitsevat! Ensinnäkin aitoja kohtaamisia. Kävin monien kanssa lämminhenkisiä keskusteluja käytävillä, pukuhuoneissa ja katsomossa. Osan kanssa nähtiin pitkästä aikaa, osan kanssa juttu jatkui siitä, mihin Vantaan tanssillisen voimistelun leirillä syyskuun lopussa jäätiin, nauruterapiaa, halauksia, yhteistä innostumista. Joku väläytteli jo, että järkätäänkö ens vuonna jonnekin urheiluopistolle tanssillisen voimistelun leiri, jotta voidaan juttua jatkaa pari yötäkin :) Kannustan ihan kaikkia joukkueita viihtymään tapahtumissa paikan päällä, nauttimaan, oppimaan toisilta ja kokemaan ainutlaatuisen yhteishengen. Työ on tehty kotisalilla, luottakaa siihen, jäätte paljosta paitsi jos liikaa fokusoitte vain omaan esiintymiseenne, ei tämä ole niin vakavaa :) Kuopiolaiset olivat oivaltaneet tauottaa tapahtuman hyvin, se varmasti kannusti porukoita katsomaan muiden esityksiä, sillä tauoilla oli mahdollisuus "hermoilla" sitten sitä omaa. Uumoilen jopa tulevina vuosina tapahtuman pidentämistä kaksipäiväiseksi niin, että mahdollisuus toki olisi edelleen tulla vain kisaamaan yhdeksi päiväksi, mutta halutessaan voisi jatkaa yhdessä oppia iltaan ja seuraavaan päivään. Näin kisan lisäksi tapahtumaan voisi yhdistää jonkinlaisen pienimuotoisen koulutuksellisen ja vuorovaikutuksellisen koreografiaosuuden (olihan nytkin tuomaristossa monipuolista osaamista, joita voisi enemmän hyödyntää). Tämä vuorovaikutteinen palaute ja koulutuksellinen osio on helppo yhdistää samaan koska tällöin lähdettäisiin samantien jo parastamaan ideoita ja koreografisia rakenteita ja aiheet nousisivat juuri nähdyistä ohjelmista... Kisoista seuraavana päivänä voisi sitten olla pienimuotoisia treenitunteja, joiden teemat vuosittain vaihtelisivat ja jotka yhdistäisivät tanssin ja voimistelun ihmiset workshoppaamaan. Hmm, kuopiolaiset mietintään, teillähän on se oma salikin jota voisi tähän hyödyntää :)

Takaisin tähän hetkeen...Hommat hoidettiin mallikkaasti ja tiedotus pelasi, puitteet oli hienot olematta jäykät. Teatterinomainen esiintymistila (entinen elokuvateatteri) toimi hyvin, vaikka olikin lämmittely- ja pukuhuonetiloiltaan pieni. Katsomo ei ihan ollut optimaalinen lattialiikkeiden osalta, penkit peittivät osan näkyvyydestä, mutta toisaalta katsoja pääsi lähelle esiintyjää ja ilmaisu oikeuksiinsa. Paljon parempi kuitenkin kuin kolkko halli, sillä tämänkaltaiset ohjelmat tulevat esiin parhaiten intiimissä tilassa. Meille pohjoisen ihmisille mukavaa, että valtakunnallisia tapahtumia järkätään maantieteellisesti katsottuna myös täälläpäin ja ilahduttavaa, että nyt osa etelänsiskoistakin löysi tapahtuman. Tämä on ihan oikeesti meille tärkeää. Mahtavaa oli myös se, että kuopiolaiset olivat onnistuneet tavoittamaan tanssikoulujakin osallistujiksi. Rajapintoja oli selkeästi murrettu eikä ketään suljettu pois, oppia haettin puolin ja toisin. Kuopion kaupungin edustuskin oli paikalla ja yhteistyökuvioita suunniteltiin jo seuraavia vuosia silmällä pitäen jopa upeampiin puitteisiin...tapahtuma, joka onnistui kokoamaan monipuolisen liikuntataiteen saman katon alle ja se oli monilla tahoilla noteerattu. Upeaa!

Järjestäjien kunnianhimoinen lähtökohta oli kasata tuomaristo pääasiassa voimisteluliiton ulkopuolelta (raati koostui tanssin ja musiikin, taiteen ammattilaisista) ja pitää puolestaan esiintyjien taustatahot (seurat ja koreografit) tuomareilta anonyymeina. Piirit on tunnetusti pienet, mutta nyt saimme näkökulmaa ulkopuoleltakin. Arviointikriteereinä moni on tottunut pitämään Show-tapahtuman arviointilomakkeita, siispä virkistävää, että arviointi poikkesi selkeästi tästä ja kirjallista palautetta sai paljon. Palaute oli ainakin oman seuran osalta kannustavan asiallista, kiitos siitä. Jäin jopa miettimään tarvitaanko Polkuja-koreografiakisoissa lopulta jaottelua tanssin ja tanssillisen voimistelun välillä? Voisiko vain olla siis koreografioita koreografioiden joukossa ja tyylilaji täysin vapaa? Ikäsarjat lapset, nuoret ja aikuiset (ja jokin iätön sarja) on varmasti tarpeen, mutta nyt kun tuomaristo ei koostunut tanssillisen voimistelun sarjassa Johanna Luomalaa lukuunottamatta tanssillisen voimistelun asiantuntijoista, ei välttämättä jaottelua olisi tarvittu jos tuomaristo olisi nostanut vain useampia ohjelmia eri kriteerein kunniamaininnoin. Tämä siksi, että normaalisti tanssillisen voimistelun sarjoissa esim. Show-kisoissa lajin asiantuntijat arvioivat lajitekniikan toteutumista osana koreografiaa ja nyt Polkuja-kisoissa ei niinkään. "Tyylilajittomuus" olisi aika kiehtova ajatus, kannustaisiko se vielä rohkeampiin kokeiluihin..? Taidan haikailla liikaa männävuosien Musiikista Liikkumaan -tapahtuman perään, mutta varmasti sitä voisi ainakin kokeilla jonakin vuonna, sillä kuitenkin porukoilla olisi mahdollisuus sitten Show-tapahtumassa valita tarkemmin oma sarjansa...

Tuomaristolla oli varmasti vaikeaa päättää palkittavista ohjelmista...niin erilaisia ryhmiä, lähtökohtia, tunnelmia ja tyylejä. Voiko niitä lopulta arvottaakaan edes saman sarjan sisällä? On sympaattisia sunnuntairyhmiä, keräilyeräkokeiluprojekteja, puolet elämästään samassa ryhmässä liikkuneita, linjakkaita klooniryhmiä, fyysisiä voima-akrobaatteja, tekniikkataitureita, itkettäviä tulkitsijailmaisijoita, minimalisteja, liikeilotulittajia...Ehkä tärkeintä olisi aina näiden kilpailuiden jälkeen muistaa koreografina olla armollinen itselle ja toisille. Opettakaa itseänne ja ryhmiänne innostumaan monenlaisesta, näkemään jokainen tanssi/voimisteluteko arvokkaana, avatkaa itsenne ennakkoluulottomaan vastaanottamiseen. Näin minua opetti tanssikriitikko Hannele Jyrkkä, kun olin hänen kirjoitusopissaan viime syyskuussa. Maailmaan mahtuu monenlaisia taiteilijoita! Missään nimessä ei kannata sortua tekemään huonoa kopiota jonkun toisen koreografin, jonkun toisentyyppisen ryhmän tavasta. Koreografianteko on aina prosessia ja kisa kisalta ohjelma paranee älkää vain jättäkö ohjelmaa yhteen esiintymiseen. Koreografina ei voi kehittyä kuin tekemällä, lyömällä välillä päätä seinään ja ottaa vauhtia kantapään kautta, sitten aina välillä palaset loksahtelevatkin. Kukin tavallaan kulloisellakin materiaalilla kulloisenkin inspiraation johdattelemana. Tällaista mantraa toistin itselleni katsomossa istuessani ja huomasin saavani tapahtumasta ja ohjelmista paljon enemmän irti, innostuin enemmän, eläydyin tarinoihin, hyppäsin tunnelmien vietäväksi!

Kuopiolaiset heittivät ilmaan jo ensi vuoden teemankin! Huippua, "vanha Musiikista Liikkumaan" -henki taitaa sittenkin pihistä jossain... Minna Canth. Kirjailija, naisasianainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, kiisteltykin Minna Canth... Inspiroivia googlailuja kaikille ;)